Tokossa on kansainvälisesti (eli FCI-maissa) kolme luokkaa eli luokat 1-3 (avoin, voittaja ja erikoisvoittaja). Suomessa ja monessa muussa maassa on myös jonkinlainen alokas- tai noviisiluokka (luokka 0), josta kilpailemisen saa aloittaa. Ylin luokka eli erikoisvoittajaluokka (EVL) on luonnollisestikin vaikein luokka. Tokossa jaetaan jokaisessa luokassa Suomessa koulutustunnuksia. Näistä on tullut mukavia tavoitteita tokoilijoille: voi olla, että koiran kanssa ei jostain syystä haluta tai pystytä etenemään koko luokkasettiä läpi aina EVL:än asti. Tällöin koulutustunnus alemmasta tai alemmista luokista on mukava saavutus koiran uralla. EVL:stä koiran on mahdollista saada koulutustunnus TK4 (tai mahdollisesti valiotitteli eli FI TVA), kun se saa kolme ykköstulosta. Tämä tai TVA-titteli ovat monen tavoitteita eli “sarjan saavuttaminen loppuun”. Urakan kesken jättäminen voi harmittaa melko paljon (esim. kaksi 1-tulosta EVL:stä eikä koskaan sitä viimeistä).
Viime vuosia on leimannut puhe tokoilun hiipumisesta harrastajatasolla, vaikka KV-/ammattilaistasolla Suomi on ollut jo pitkään ja on edelleen erittäin vahva. MM- ja PM-kilpailuista tulee säännöllisesti sekä yksilö- että joukkuemenestystä. Tästä tasosta ei olla huolissaan, tilanne näyttää edelleen hyvältä huipun osalta. Harrastustasolla puhutaan vähentyneistä kisaajamääristä ja siitä, että tokon osalta tavoitteena ollut TK4/TVA tuntuvat saavuttamattomilta. Tämän vuoksi tokoilua ei ehkä aleta harrastaa yhtä laajalla rintamalla kuin ennen tai tavoitteet jäävät alempiin luokkiin. Samoin puhutaan siitä, että tokon liikkeet ovat muuttuneet vaikeammiksi, mikä vähentää kiinnostusta tokoilemiseen.
Koesuoritukset
Tilastot kertovat edellämainitun olevan osittain totta: kosuoritusten määrä on vähentynyt viimeisten 10 vuoden aikana (kuva 1). Suurin pudotus osui vuoden 2015 aikana tapahtuneeseen sääntömuutokseen, jossa helpotettiin alokasluokkaa, mutta avoin ja erikoisvoittajaluokka vaikeutuivat. Suoritusten määrä on noin puolittunut huippumääristä.
TVA
TK4-titteleistä ei ole helposti saatavilla olevaa tilastoa, joten tässä joudutaan katsomaan TVA-titteleitä (kuva 2). Niiden määrässä näkyy samantapainen suuntaus eli vuoden 2015 jälkeen määrä vähentyi selkeästi. Sen jälkeen määrä on pysytellyt reilussa kolmessakymmenessä koirassa/vuosi. Näihin TVA-lukuihin pitää lisätä vielä TK4-koirat, joita todennäköisesti on tullut kuvaajan vuosina suunnilleen saman verran vuosittain. Kuvan trendi pysynee niidenkin kanssa samana.
Koska liikkeet ovat samat tavallisissa kokeissa ja arvokilpailuissa, käytännössä kaikki erikoisvoittajaluokan tokoilijat harjoittelevat MM-tasolla.
Koeliikkeet ja arvostelu
Tokon liikkeet koetaan vaikeina, etenkin erikoisvoittajaluokassa. Kun niitä miettii tarkemmin, huomaa, etteivät ne ole ylivoimaisia, vaikka haastetta niissä toki riittää. Viimeisimmät liikemuutokset ovat tuoneet tokoon (EVL) lisää vaikeusastetta sekä koiralta vaadittuun suoritukseen että kouluttamiseen, mikä voi aiheuttaa ehkä pientä epätoivoa. Toisaalta esim. omalla kohdallani olen aina enemmän tai vähemmän tuskaillut EVL:n liikkeiden kanssa. Esimerkiksi joskus oli vaikeuksia ruudun merkin kanssa ja nyt se tuntuisi lapsellisen helpolta tehtävältä. Jos ei ole erityisen tarkka koiran teknisen osaamisen tai esim. vauhdin ja tarkkuuden suhteen, saa liikkeet kyllä opetettua ja vedettyä läpi ilman pro-tason treenaamista. Toki tarvitaan ainakin jonkin verran opastusta niiden kouluttamiseen, mutta hyviä kouluttajia löytyy kyllä ja netistäkin saa tietoa. Eli liikkeissä sinänsä ei ole niin paljon vaikeutta, että se estäisi niiden opettamisen ainakin yksittäisinä tehtävinä koiralleen.
Koeliikkeiden ja arvostelun kohdalla yksi “ongelma” on se, että meillä on samat liikkeet ja arvosteluohjeet ihan tavallisessa Perämetsän koirakerhon kokeen EVL:ssä kuin MM-kilpailun finaalissa. Samat liikkeet, sama arvosteluohje ihan pientä eroa lukuunottamatta*. Onneksi tässä on joskus mahdollisuus pieneen vaihteluun, esim. vähentääkö jostain pienestä virheestä ½ vai 2 pistettä vai “jäikö se huomaamatta”. Joskus sääntökirja kertoo selvästi pistealennuksen, eikä siitä voi tehdä myönnytyksiä millään tasolla.
Ns. kyläkisoissa pyritään kuitenkin olemaan lempeitä ja ottamaan niin vähän pisteitä pois kuin mahdollista sekä antamaan hieman anteeksi esim. vauhdikkuuden tai teknisen näppäryyden puutteita. Puhutaan kyläkisa-arvostelusta (ei halveksivasti, vaan enemmän ajatus siitä, että kyse on tavallisesta toko-kokeesta). Arvokisatasolla asioita ei anneta samaan tapaan anteeksi. Samaa arvostelutyyliä (= tarkkaa ja täsmälleen sääntöjenmukaista) ei oikein voi eikä kannata käyttää tavallisissa kokeissa, koska arvokisa-arvostelulla ei monikaan koira pääsisi etenemään pitkälle tokon luokissa. Tämän vuoksi arvokisoissa koirakoiden pisteet jäävät hienosta osaamisesta huolimatta mataliksi, kun kaikki sääntöjen määrittelemät virheet ja koiran (sekä ohjaajan) tekemisten sujuvuus, nopeus, teknisyys jne. huomioidaan.
Tokon MM-kisoissa ei voi yhdistää toisiinsa ruutua ja kaukokäskyjä, jonka jälkeen tehtäisiin tunnistusnouto esteen yli hypäten. Nome-tyyppisessä tokon MM:ssä nämä tällä hetkellä toko-treeneissä huvikseen tehdyt yhdistelmät olisivat hyvinkin todennäköisiä.
Kaikki MM-tasolla
Koska liikkeet ovat samat tavallisissa kokeissa ja arvokilpailuissa, käytännössä kaikki erikoisvoittajaluokan tokoilijat harjoittelevat MM-tasolla. Koeolosuhteet vaihtelevat koepaikasta, liikkeenohjaajista ym. riippuen, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että MM-halli olisi merkittävästi vaikeampi kuin Perämetsän koulun kenttä (joskus voi olla jopa päinvastoin: hieno areena, ammattitaitoiset liikkeenohjaajat jne.). Ja tehtävät tehdään aina samalla tavalla, samoilla mitoilla ym. Tehtävien asettelu voi olla kehäsuunnittelun kautta hieman vaikeampi arvokisoissa, mutta ei kuitenkaan niin vaikea kuin mitä treeneissä voi olla esim. ylipitkien matkojen tai epänormaalien häiröiden osalta (esim. joku heittelee koiran lähelle ruokaa, kun se tekee kaukoja 20 m etäisyydellä ja samaan aikaan toinen koira juoksee haukkuen sen ympäri). Kokeissa olosuhteet kehässä ovat melko kliiniset ja selkeät, joten jos koira ei selviä ylivaikeista häiriöistä tms., ei siitä tarvitse huolestua eikä uhrata suurta treeniaikaa niiden harjoittelemiseen.
Toko poikkeaa tässä monesta muusta koiraurheilulajista, joissa vaikeusastetta voidaan muokata monella tapaa kokeen tyypistä riippuen (ns. taviskoe vs. arvokisa). Agilityssä ratasuunnittelu ja ihanneaika antavat mahdollisuuden tehdä hyvin helppoja ja toisaalta vaikeita ratoja: samat esteet ja suoritustavat, mutta suorituksen ilme muuttuu totaalisesti. Koiratanssissa jokainen tekee omanlaisensa ohjelman ja esittää siinä valitsemiaan tehtäviä itselle ja koiralle sopivalla tavalla. Maastolajeissa vaikeutta saa aikaan mm. maastonmuutoksilla ja häiriöillä: noutajien metsästyskokeessa (nomessa) on ihan eri asia tehdä 200 m linja tasaisella pellolla kuin 100 m linja suolampareessa, jossa matkan varrella on maa- ja vesiosuuksia, häiriöhajuja, heitto, jota ei noudeta, ja lisäksi muutama houkutuslintu lillumassa vedessä. Täten esim. nomessa tehtävät voittajaluokassa ovat samat kaikissa kokeissa, mutta niiden vaikeusastetta muokataan ja arvokilpailuissa voidaan tehdä yllättäviäkin tehtäväkombinaatioita. Tokon MM-kisoissa ei voi yhdistää toisiinsa ruutua ja kaukokäskyjä, jonka jälkeen tehtäisiin tunnistusnouto esteen yli hypäten. Nome-tyyppisessä tokon MM:ssä nämä tällä hetkellä toko-treeneissä huvikseen tehdyt yhdistelmät olisivat hyvinkin todennäköisiä.
Kannattaa tokoilla!
Tokon tehtävät ja liikkeet eivät itsessään ole liian vaikeita, ne pystyy opettamaan suurelle osalle koirista (vaikkei välttämättä kovinkaan kauniisti tehtyinä), vaikka kyse erikoisvoittajaluokassa on aina MM-tehtävistä. Systeemi on sellainen, että tehtävät ja arvosteluohje ovat samat kokeen tasosta riippumatta. Kun näillä kyläkokeiden ohjeilla pitää (saa) kilpailla myös arvokisoissa (tai arvokisojen ohjeilla kyläkokeissa), joudutaan jotain muokkaamaan, jotta tehtävät eivät olisi liian helppoja arvokisoihin ja vaikeita tavallisiin kokeisiin. Tokon EVL:n liikkeet ja arvosteluohjeet ovat kompromissi tästä. Tällä hetkellä painotus on hitusen arvokisamaisuudessa, eli liikkeitä on vaikeutettu jonkin verran aiempiin verrattuna.
Arvostelua ei voi kovinkaan paljon kiristää peruspistemenetysten osalta, koska yhdestä selvästä virheestä lähtee monesti vähintään 1 piste, useammin jopa 2 pistettä. Ja kun skaala on 5-10, kahdella selkeällä virheellä ollaan lähellä minimipistemäärää. Sitten vielä päälle liikkeen muodon arvostelu (esim. nopeus, sujuvuus, tekninen puhtaus), jolloin pisteitä putoaa helposti moniosaisissa ja pitkissä liikkeissä. Liikkeiden muodon arvostelun osalta kiristymistä on tullut arvokisoissa ja tämä on hieman siirtynyt kyläkokeisiin, mutta toivottavasti ei liikaa.
Koesysteemi on siis sellainen, että kaikki EVL:n kisaajat “tähtäävät MM:iin” tehtävien osalta. Tehtävien suorittamisen osalta onneksi voi valita omat tavoitteensa: miten paljon hioo asioita, jotka eivät tavallisissa kokeissa vaikuta suorituksen tekemiseen ja arvosteluun (esim. seuraako koira pää kohtisuoraan ylös vai vähän kääntyen tai pomppaako koira seiso-istu-vaihdossa taaksepäin vai tekeekö se sen askeleella). Turha takertua lillukanvarsiin, keskittyy tehtävien perusopettamiseen ja sitten miettii, mitä niistä alkaa hioa ja miten paljon sekä mitkä ovat omat tavoitteet. Jos tavoite on kisata EVL:ssä tavallisissa kokeissa ja saada sieltä ykkösiä, tärkeintä on saada tehtävät tehtyä ilman suurempia virheitä ja siihen pystyy kyllä perushyvällä treenaamisella. Se ei ole mahdotonta eikä liian vaikeaa – u can do it!
* pieni ero tavallisten ja arvokilpailujen välillä liittyy liikkeeseen 4 eli “zetaan”. Arvokilpailuissa pysäytyksiä voidaan tehdä myös juoksusta.
MAINOS
