Kiersimme kesälomareissulla eteläistä ja läntistä Suomea labradorinnoutajien Ennan ja Oikun sekä whippet Manun kanssa. Yksi ehdoton pysähtymispaikka hellepäivänä oli Yyterin 450 m pituinen koiraranta, josta tilaa löytyy myös ruuhkaisempana päivänä! Mahtavaa, että koirille on saatu käyttöön näinkin hieno ja pitkä ranta! Rannan sijainti löytyy täältä. Auton jätimme jonon jatkoksi Porin Sataman vastapäätä olevalle levennykselle, josta löytyi myös polku rantaan.

Yyterin koirarannalla on mittaa peräti 450 m.

Maisema rannalla oli hieno! Pehmeä ja lämmin hiekka helli jalkoja, kun kävelimme kohti rannan puoliväliä/loppupäätä. Alkuosassa oli melko paljon koiria ja ihmisiä, joten suuntasimme mielellämme hieman rauhallisemmalle loppuosalle.

Rannan käyttäjät olivat fiksua porukkaa, ja vaikka suurin osa koirista oli vapaana, ei “irtokoirakohtaamisia” juurikaan tullut, ainakaan rannan rauhallisemmalla osalla. Hiekkarantaa pitkin tuli ratsastamaan myös pari ratsukkoa. Hevosten päästyä rannan loppuosalle, ne pillastuivat ilmeisestikin koirista heittäen ratsastajat selästään. (Hevoset juoksentelivat jonkin aikaa rannan läheisyydessä, myös autotiellä, mutta ratsastajat onneksi saivat ne lopulta kiinni.) Rannalla täytyy myös aiemmista jäljistä päätellen ilmeisesti varautua hieman isompienkin eläinten vierailuun. Koirat lienevätkin tällöin hyvä ottaa kiinni/hyvään hallintaan.

Vietimme rannalla n. 4 h nauttien lämmöstä, uimisesta ja eväistä. Koirat todellakin nauttivat juostessaan vapaana rannalla sekä vedessä! Lauman senioriosasto väsähti välillä nukkumaan viltille, mutta Oikulla riitti virtaa ja projekteja mm. kaivamisen ja pallon heittelyn itselleen merkeissä.

Ranta on todellinen (uimisesta pitävien) koirien taivas, jossa viihtyvät myös omistajat! Ranta syvenee pikkuhiljaa, joten se sopii myös enemmän kahlailusta pitäville tai varovasti veteen meneville koirillekin. Ehdoton pysähtymispaikka, mikäli liikut lähistöllä!


MAINOS
Tiina Jurvakainen
Retkeilyä, nomea, tokoa ja nose workia kahden sekalinjaisen labradorinnoutajan Oikun 2v (Sidewild All About Attitude) ja Ennan 8v (FI TVA Dark Water's Dreaming Hawk) kanssa. Tarinoita kuvapainotteisesti arjesta, harrastuksista, kisoista sekä retkeilystä.

2 KOMMENTTIA

  1. Newsbloggers, for just one, are filpling in where traditional news
    print media aare neglecting. You can usually ttest
    the velocity in the servers by accessing somme existing sites whijch might
    be hosted with all the Company. So to wrap things up to discoveer your voice aand attach with the audience
    you have to do three simple things.

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän