Agilityssa olen kouluttanut esteitä nuorimmille koirilleni tarjoamisen kautta. Aluksi este on esitelty yksinään, lisäten etäisyyttä ja vaikeuttaen kulmaa. Sen jälkeen se on yhdistetty toisiin esteisiin. Opetusvaiheessa on ollut myös näkyvät namit ja varmuuden kasvaessa ja toistojen vähentyessä joskus lelukin. Jos koira tekee väärin, palkka jää vain saamatta, mutta siitä ei sanota mitään. Esimerkkinä tässä, jos koira tulee renkaan kehikon läpi tai esteen ohi, se saa vain uuden mahdollisuuden onnistua toiselle puolelle päästyään. Jos tulee toinen epäonnistuminen, helpotan omalla sijainnilla harjoitusta tai otan kertaalleen pientä houkuttelua mukaan. Koska koira ei myöskään tiedä tässä vaiheessa, mitä siltä halutaan. Tai esimerkiksi palkkasin vain renkaan kosketusta, siitä seuraava kriteeri on ylimeno. Avustajaa voi myös käyttää palkkaamaan toiselle puolen.

Hyppyeste

Ohjaaja menee siivekkeen reunaan ja koira palkitaan esteen läpi menosta. Rima voi olla matalin mahdollinen. Heitä näkyvä nami vierimään. Jos nami ei löydy maasta, voi sen antaa koiran puoleisesta kädestäkin. Ohjaaja lisää sivuttaisetäisyyttä esteeseen, palkkauksella voi vaihdella myös koiran kulmaa esteeseen. Videoesimerkki.

  • Hyppyesteelle astetta haastavampi treeni on jättää koira istumaan eri sijainteihin ja käskeä hyppäämään. Videolla esimerkiksi koira on viistossa hyppyyn nähden ja ohjaaja on 1-3 m päässä esteestä samalla puolen hyppyä.

Rengas

Rengas on usein este, joka jää monilta vähemmälle huomiolle tai se opetetaan auttaen koiraa tai ohjaaja olettaa ehtivänsä näyttämään, mistä koira hyppää. Tällä tavoin tempun tapaan koira saa itse keksiä esteen jujun. Lisäksi ohjaajalle se tuo luottamusta, jos esteelle tullaan vaikemmassa linjassa tai siitä käännytään. Rengas on maksikoirallakin ollut alkeistreenissä matalalla. Olen alkuun mennyt seisomaan renkaan viereen ja palkannut koskemisestakin renkaaseen. Sitten lisäten etäisyyttä, alkuun molemmin puolin, sivulla, edessä tai takana, sivuttaisetäisyys. Tässä voi ottaa myös avustajan apuun, joka palkkaa toiselta puolen. Videoesimerkki.

Putki

Ihan ensimmäiset kerrat vein lelun koiran kanssa putken päätyyn, vein pannasta toiseen päätyyn ja päästin irti, kun koira meni putken läpi. Jos se ei suju, niin koira saa hakea putken suusta metrin päässä olevan lelun tai jos putkea pystyy lyhentämään. Seuraavaksi vein koiran putken suun eteen ja jos se juoksee putkeen, lelu lentää (voi olla valmiinakin suoran putken toisessa päädyssä tai avustajalla). Avustaja voi myös olla palkkaamassa alustalle, jos käyttää namia. Seuraavaksi lisätään etäisyyttä ja vaikeutetaan kulmaa.

Keinu

Keinu on osalle myös este, joka sivuutetaan ja säästetään siihen, että alkaa olemaan kisavalmista. Tätä voi alkaa opettaa pennullekin tai alkeita tekevälle, koska koirasta riippuen se vie oman aikansa. Monesti jos koira on oppinut, että puomi ja A-este eivät koskaan liiku, voi olla iso järkytys, että yhtäkkiä se lähteekin alta. Pehmeälle koiralle yksi lentokeinu tai liian jyrkkä pudotus ja keinukammoa saa korjata pitkään. Nuorien koirien ohjelmaan on otettu alusta pitäen myös nämä “pamautustreenit”, eli keinun laskevaan päätyyn laitetaan tuoli tai siiveke. Silloin toinen pääty jää parista sentistä viiteen senttiin ilmaan. Kun koira luotettavasti koskee keinuun, se palkataan heittäen nami pois esteeltä tai palkaten esteelle ja seuraavan pois. Kun koiralle senhetkinen keinahdus on helppoa, pikkuhiljaa keinahdusliikettä kasvatetaan siihen pisteeseen, että koira pystyy vielä hypätä laudan päälle. Kun siihen on edetty, voi laittaa joko pöydän keinun alle, tehdä madallettua keinua tai sitten hidastaa itse osan keinun heilahdusliikkeestä kokonaisella keinulla. Jos koiralle opetetaan 2on-2off -pysäytyskontakti loppuun, sen voi ottaa mukaan pamautteluissa pyöräyttäen koiran itsensä ympäri nenä kohti alasmenoa ja palkata etutassut maahan.

Kosketusalusta

Jos koirasi ei ole tehnyt mitään tarjoamisen kautta tai se ei osaa naksuttimen tai naksutinsanan ideaa, voi harjoitella kotiläksynä kosketusalustaan koskemisen. Siinä koira tajuaa, että omalla toiminnallaan saa palkkiota. Alkuun palkataan kaikki toiminta, alustaa voi vahvistaa laittamalla myös palkan siihen. Mutta jos koira sujuneesti hakeutuu alustalle, palkan voi heittää kauemmas, jolloin koira saa uuden mahdollisuuden tarjota alustaa.

Hauskoja treenejä! 🙂 Lisää treeni-ideoita löytyy blogistani.


MAINOS
Tiia Hämäläinen
Kirjoittajana espoolainen 25-vuotias Tiia Hämäläinen, jonka koirista kaksi ovat tottelevaisuusvalioita ja kaksi kisanneet agilityn kuninkuusluokassa. Koiraharrastuksissa päälajeina agility ja tottelevaisuus, vaikka lajikirjoa löytyy enemmänkin. Koiratähtinä nuorisoa bordercollie Gava (BH RTK1 AG2 Ravlundha Lady s.-14) ja tolleri Nova (Siipiveikon Vahva Vainu s.-15, asuu vanhemmilla), välillä seniorikastista bc Ruuti (FIN TVA TK2 TK3 RTK2 BH AG3 Serica's Bamir s.08).

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän