Rauhoittuminen on ehkä asia, jota harvemmin mainitaan koulutuksissa. Ja riippuu vähän koirasta sen luonteesta ja hermorakenteesta, tuntuuko siltä, että sitä tarvitsi myös opettaa. Tai sitten sen huomaa vasta, kun tulee ongelmia. Mutta sitä voi myös treenata pennusta lähtien huomaamatta tai sitten ihan tietyllä tapaa. Helposti on tällaisia kirjoittamattomia sääntöjä, mutta toki Canis-lehdessä on tästä ollut hyviä artikkeleitakin, joista osa alla olevista ajatuksistani onkin peräisin sekä koulutuksista.

Kuinka koira odottaa agilitytreeneissä, entä kisoissa agilitykentän lähellä? Voiko sen laittaa makaamaan ja odottamaan agilityn rataantutustumisen ajaksi vaikka vapaana. Voiko koiran laittaa tokotreeneissä kiinni aitaan ja treenata toista koiraa tai auttaa toista treenaajaa? Jos koira vain haukkuu ja kiskoo odottelun ajan, se käyttää paljon energiaa turhaan käytökseen. Saako treenistä sitten enää kaikkea irti ja onko koira jo valmiiksi väsynyt? Osaako se odottaa paikoillaan esim. kisoissa tai näyttelyssä, jos pitää seisoskella koiravilinässä?

Pennun kanssa

Pennun kanssa harjoitellaan rauhoittumista pikkuhiljaa eri häiriöissä. Itse menimme istuskelemaan kentän tai kisojen laidalle ja palkkasin istumiset sekä maahanmenot. Myöhemmin kelpuutin vain makaamisen, namilla palkaten. Olin aluksi maassa istumassa tai kyykyssä ja kun koira makoili hyvin, nousin ylös ja jatkoin palkkaamista maahan.

Seuraava häiriö oli hihnan mitan verran kävelyä (tai alkuun peruuttaminen kontakti koirassa). Sitten hihna jäi maahan ja kävelin pidemmälle. Seuraavaksi menin käymään piilossa (aluksi ilman häiriötä). Tein samaa myös kytkien hihnan johonkin kiinni. Menin sen verran kauemmaksi, ettei koira ylettänyt olemaan jaloissa, ensin palkkasin istumiset ja makaamisen. Sitten kelpasi vain makaaminen. Kun pentu alkoi tarjota näissä hyvin makaamista, yhdistin sanaa “käy siihen”. Koira osasi makaamisen jo muusta yhteydestä.

Pennun kanssa myös kotona, jos hepuli vain jatkui, saatoin määrätä rauhoittumaan ja vahdin, että se oikeasti pysyi aloillaan. Häkkiin tai rajatumpaan tilaan. Kun rentoutui makuulle ja joskus nukahtikin, lähdin sitten pois.

Nova 6 kk rally-tokokisojen turistina.

Käy siihen -makuu

Tämän harjoittelimme tarjoten tai niin, että ensimmäisellä kerralla avustin houkutellen. Teimme tästä leikin kisapaikalla: koira menee maahan ilman käskyä ja tienaa herkkuja tai sai useamman siellä pysyessään. Opetusvaiheessa taas ensin harjoittelimme pelkkää pysymistä. Jos koira nousi, palkkasin tiheämmin tai sitten kävin palauttamassa koiran.

Kun koira pysyi paikallaan häiriötä vaikeuttaen, otin mukaan toisen koiran. Vanhempi koira sai alkuun vain seurata namia ja keskityin koko ajan opetettavaan koiraan, joka teki makuuta. Jos se nousi, se palautettiin takaisin (mitään sanomatta, ei vihaisena). Kun odotti nätisti, sai palkkaa. Tässä jos peräkkäin tulee enemmän kuin kaksi epäonnistunutta yritystä, treeniä on helpotettava. Alkuun toinen häiriönä oleva koira seurasi vain kävellen namia, sitten teki jotakin juostenkin. Sitten toiselle koiralle sanottiin käskyjä. Kun makaava koira oli nätisti, vapautin sen välillä hommiin. Periaatteena oli, että kun koira rauhoittuu, se pääsee tekemään jotakin hauskaa. Jotta pääsee treenaamaan, täytyy ensin rauhoittua ja keskittyä.

Palkkauksessa voi myös hyödyntää namista luopumista, eli namit tulevat vasta katsekontaktista, jos koira meinaa nousta nameja vastaan. Jos ei ole toista koiraa häiriöksi, niin voi juosta itse, heittää leluja, avustaja käy puhumassa tai houkuttelemassa koiraa, ohjaaja konttaa itse tai käy kyykyssä jne. Tähän voi ottaa haluamansa käskyn ja jonkin oman käskynsä, että koira erottaa, milloin on kyseessä tokon maahanmeno tai “odottelumakuuta” (eri kriteeri).

Makaamisen tarjoaminen

Makaamisen tarjoaminen helpottaa tilanteita, jolloin haluaa kuunnella kouluttajaa, mutta ei ehdi käskyttää ja vahtia koiraa. Sitä ennen koira on varmaan palkattu aiemmasta tehtävästä ja palkka on mennyt piiloon.

Jo alkuvaiheessa teimme itse tarjoamisen kautta käy siihen -makuuta, joten se ei ole koiralle kovin vaikeata mennä maahan ilman käskyä. Toki haastetta voi tuoda vaihteleva viretila. Olen opettanut vihjeeksi, että jos ohjaaja vain seisoo eikä tapahdu mitään tai jos ohjaaja keskustelee jonkun kanssa. Silloin on helppo koiraa käskemättä kuunnella kouluttajaa ja heittää palkkanameja koiralle. Tai vapauttaa se makuulta töihin. Samalla näkee myös, pystyykö koira rauhoittua makaamaan treenin välissä. Käsimerkillä maan osoittaminen voi toimia myös muistutuksena tienausmahdollisuudesta.

Kouluttajan neuvoja kuunnellessa.

Matto

Mattometodilla opetetaan matosta koiralle turvallinen paikka, mihin voi mennä rauhoittumaan. Esittelin tätä tapaa Control Unleashed -dvd:stä kirjoitetuissa muistiinpanoissa omassa blogissani jonkin aikaa sitten.

Koiralle naksuteltiin ensin matolle meno ja sitten makaaminen. Lisättiin kestoa ja koiran pitää tarjota makaamista ilman käskyä. Koira sai myöhemmin lähteä matolta vain luvan kanssa. Ensin häiriönä ihminen, laahaava askel tai rauhallinen koira. Kun häiriö lähestyy, koiraa palkataan tiheästi. Seuraavaksi häiriö tulee vielä lähemmäksi ja naksutetaan, kun koira katsoo häiriötä. Ideana että koira tarjoaisi kontaktia, kun huomaa häiriön. Ainakin se oppii häiriön merkitsevän palkkaa ja ottaisi silloin kontaktia ohjaajaan häiriön huomatessaan.

Canis-lehdessä oli samantapainen opetustapa, jossa koira opetettiin rauhoittumaan viltille ja ohjaajakin meni siihen istumaan. Kun koira rauhoittui, alkuun vapautus vain pois viltiltä ja sitten takaisin. Seuraavaksi pääsi myös treenaamaan viltiltä poistuessa. Pikkuhiljaa virettä nostettiin aina matolta poistumisen jälkeen korkeammaksi.

Treeni alkaa rauhoittumisesta

Koulussa opettajalta kuuli usein “musiikki alkaa hiljaisuudesta”. Samoin ihanteellinen treenitilanne alkaa myös rauhoittumisesta ja keskittymisestä. Riippuu tosin koirasta, joitakin saa nostattaakin, jos ne ovat rauhoittuneet jo omatoimisesti.

Ideana tässä itselläni on ollut, että treenin alkuun on koira on tarjonnut maahanmenoa tai olen hakenut koiran odottelumakuusta. Tai sitten olen leikittänyt, lelu mennyt piiloon ja odottanut, että koira rauhoittuu ja menee maahan, ja sitten leikki jatkuu. Tai koira makoilee palkattuna ja sitten vapauttanut ja mennyt treenaamaan. Toisena tapana olemme tehneet ennen treeniä luopumista ja keskittymistä.

Luopuminen

Tämä on myös yksi oleellinen taito. Koiralle opetetaan palkkauksen ja erehdysten kautta, että sen on itse osattava hallita omaa virettään niin, että se kykenee makaamaan häiriössä. Häiriötä vaikeutetaan asteittain. Välillä täytyy myös uskaltaa kokeilla vaikeata häiriötä ja saada koira lähtemään paikaltaan, jolloin koira oppii, että palkkaa ei sellaisesta tule. Koira palautetaan takaisin ja toistetaan sama häiriö. Jos se ei silti onnistu, tehdään se helpompana, että päästään palkkaamaan. Koiran on tajuttava, että sen täytyy keskittyä makaamiseen eikä häiriöön, jotta saa palkkaa ja onnistuakseen.

Tätä on hyvä opettaa alkuun namista luopumisena. Koiran eteen tuodaan namikäsi. Jos koira yrittää ottaa namin, nyrkki sulkeutuu, mutta käsi jää siihen. Kun koira ei yritä ottaa namia, avataan kämmen. Koira palkataan, kun se antaa avoimen kämmenen olla siinä, joko ottaen kontaktia tai menee poispäin kädestä. Myöhemmin nami voidaan laittaa maahankin (jalan viereen, jolloin voi astua namin päälle, jos koira yrittää ottaa ilman lupaa). Tai tehdään samaa lelulla. On hyvä odottaa, että koira ottaa kontaktin ohjaajaan tai katsoo poispäin kohteesta. Aluksi palkkaan pienemmät päänkäännöt, myöhemmin voi vaatia pidempää kontaktia. Koira saa syödä namin luvalla tai sitten palkan saa toisesta kädestä.

Sheippaus

Pommin varmat -kurssilla ideana oli opettaa koira odottamaan agilityn lähtövihjettä, jonka kuultua sai juosta täysiä palkalle. Opetus aloitettiin vain siitä, että koira osasi juosta avustajalle leikkimään tai syömään. Sitten samaan lisättiin lähtövihje, jolla sai juosta palkalle. Seuraavaksi seisomaan pysähdys pannasta pitäen ja sai juosta. Treenien vaikeutuessa koiran piti pysyä seisomassa pannasta irrottamisen jälkeen. Jos koira ei pysynyt, avustaja laittoi palkan piiloon. Koira oppi, että vaikka se on korkeassa vireessä, sen pitää rauhoittua pysyäkseen paikalla, kunnes kuulee luvan lähteä. Tässä käytettiin alussa seisomisasentoa sen takia, koska se on vaikein asento pysyä paikallaan. Etujalkojen liikettä ei kelpuutettu, sitten koira pyöräytettiin uudestaan asentoon. Myöhemmin otettiin halutessa istuminen mukaan ja agilityesteitä.

Samalla idealla koiraa voi ensin palkkailla vain namilla/lelulla maahan menemisestä. Ja laittaa koira tekemään sitä korkeassakin vireessä. Sen jälkeen koiran pitää tarjota asentoa. Sitten pysyä myös hetken makuulla. Sen jälkeen siihen lisätään häiriöitä. Ja jos koira lähtee ilman lupaa, se palautetaan samalle paikalle neutraalisti. Itse palauttaminen jo tuo miettimisen aihetta. Kun koira on hyvin, se saa palkkaa asentoon ja vapautetaan myös välillä leikkimään tai treenaamaan.

Kylkimakuu

Tätä olen nähnyt joidenkin tekevän. Koira opetetaan siihen ensin namin kanssa ja sitten koiran pitää olla asennossa, kunnes vapautetaan. Tässä koiran pitää olla riittävän rento pystyäkseen makaamaan kyljellään ja pää maassa. Tätä myös pikkuhiljaa häiriössä. Meillä itsellämme tämä on jäänyt opettamatta, mutta näin OMD-videon tästä ja jotkut tututkin ovat kyseisen tavan opettaneet. Tässä on helpoin nähdä, kuinka rento koira oikeasti on.


MAINOS
Tiia Hämäläinen
Kirjoittajana espoolainen 25-vuotias Tiia Hämäläinen, jonka koirista kaksi ovat tottelevaisuusvalioita ja kaksi kisanneet agilityn kuninkuusluokassa. Koiraharrastuksissa päälajeina agility ja tottelevaisuus, vaikka lajikirjoa löytyy enemmänkin. Koiratähtinä nuorisoa bordercollie Gava (BH RTK1 AG2 Ravlundha Lady s.-14) ja tolleri Nova (Siipiveikon Vahva Vainu s.-15, asuu vanhemmilla), välillä seniorikastista bc Ruuti (FIN TVA TK2 TK3 RTK2 BH AG3 Serica's Bamir s.08).

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän