SporttiRakille juttujen ja valokuvauksien tekemisessä on paljon hyvää. Ihmiset ovat olleet innoissaan, kun aiemmin ei-niin-kuvattujakin lajeja on taltioitu muistikortille, ja isoista kilpailuista on jäänyt heille mukavia muistoja. Pienempien lajien tunnettuutta on saatu nostettua ja tärkeitä onnistumistarinoita nostettua esiin. Mutta paljon hyvää on tullut myös kameran toiselle puolelle. On ollut hienoa tavata valtava määrä todella taitavia, hienoja ihmisiä ja koiria sekä saada ikuistettua heidän yhteisiä hetkiä. Työ on ollut myös todella silmiäavaavaa, sillä se on ollut samalla syväsukellus koiraurheilumaailman sisälle. Se on ollut avoimin korvin ja silmin koiraurheilun lainalaisuuksien, yhtäläisyyksien ja ääri-ilmiöiden havainnointia.

Unohtuivatko aitous ja koiran taidot?

Myönnän, että ennen työni aloittamista, suhtauduin ihaillen erityisesti koiran ja ohjaajan saumatonta yhteistyötä, ohjattavuutta sekä tarkkaa teknistä osaamista vaativia suorituksia – ja pyrin niihin itsekin. Nyt mietin, peittääkö teknisesti täydellisen suorituksen ihannointi alleen jotakin aidompaa.

Pystytäänkö sääntöjen ja koekäytäntöjen puitteissa kuinka hyvin mittaamaan sitä, mitä alunperin on tarkoitettu arvioitavaksi? Punnitaanko kokeessa esimerkiksi koiran todellista taitoa vai haetaanko olosuhteiden haastavuudella ja valtavilla häiriöillä vain maksimaalista ohjattavuutta tai jotakin muuta? Onko yhteistyöstä tullut liiankin merkittävä osa-alue? Luotammeko koiraan riittävästi? Annammeko koiran hoitaa itsenäisesti oman tonttinsa? Vai yritämmekö sorkkia joka väliin korostaaksemme äärimmäistä hallintaa?

Aitouden alkulähteillä tunnutaan olevan niiden metsästyskoirakoemuotojen äärellä, missä ollaan lähimpänä aitoa käytännön tilannetta tai jopa suoraan käytännön metsästystilanteessa. Koiralle annetaan lupa suorittaa tehtävä ja sen annetaan työstää sitä rauhassa. Vastuu on koiralla. Ja koira ottaa sen ilolla vastaan.

Koiran taidoissa korostuvat myös erilaisuus ja persoonat. Jokainen meistä naputtaa tietokoneen näppäimistöä töissä omaan tyyliinsä, samoin käyvät koiran nenä ja jalat eri tahtiin jokaisella. Mikäli pyrkii mahduttamaan koiran johonkin tiettyyn samaan työskentelymuottiin, voi olla, että aina valuu jostakin yli. Mitäpä jos mukauttaisikin muotin koiran mukaan?

Pyri onnistumaan, älä välttämään virheitä

Metsästyskoiralajeissa on tullut törmättyä toiseenkin erityisen hienoon pirteeseen. Kokeeseen osallistuva väki selvästi haluaa tukea koirakkoa onnistumaan ja hakea aina maksimaalista tulosta ja onnistumista. Sääntökirjan puitteissa pyritään auttamaan sekä koiraa että ohjaajaa viimeiseen mahdolliseen sekuntiin asti. Kun asenne on se, että kokeeseen on menty yhdessä onnistumaan ja nauttimaan upeasta hetkestä luonnossa, pisteiden – tai virhepisteiden – merkitys hiipuu. Ne tulevat siinä sivussa.

Mentaalivalmentajat usein puhuvat siitä, että virheiden pelko estää meitä onnistumasta. Koemuodot ovat omiaan lisäämään virhelähtöistä ajattelua: on virhepisteet, pistemenetykset, virhesitä ja virhetätä. Mitä jos kokeeseen lähtisikin pohtimatta etukäteen, mistä todennäköisiä virheitä syntyy? Voisiko sen sijaan miettiä, mistä todennäköiset onnistumiset syntyvät? Tai lähteä mukaan pelkästään tavoittelemaan hyvää fiilistä?

Seurattuani aloittelevien koirakkojen touhuja olen taas itsekin muistanut kirkkaammin sen, miten ensimmäisen koiran kanssa ensimmäisissä treeneissä pienikin onnistuminen oli maailman parasta ja riitti se, että koiran kanssa oli hauskaa yhdessä. Sen kun pystyisi aina pitämään kristallinkirkkaana mielessään.

Tunne ensin, sitten vasta tavoitteet.


MAINOS
Heidi Hendrell
SporttiRakin päätoimittaja ja tuottaja. Aktiivinen koiraharrastaja Pohjanmaalta. Kotona 9 v aussie Jekku, 7 v käyttislabbis Vainu ja alle vuoden ikäinen bordercollie Jippo. Aiemmin teimme homekoiratöitä Jekun ja Vainun kanssa, mutta nyt olemme keskittyneet harrastuspuolelle treenaamaan etenkin paimennusta, tokoa, pk-hakua, rally-toko, nomea ja käytännön metsästystä. Harrastamme lisäksi koirien kanssa erilaisia vetolajeja (hiihto, canicross, kickbike, bikejoring) sekä vaellusmatkailua Suomessa ja ulkomailla.

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän