Loka-marraskuussa VUL:in kanssa yhteistyössä VETOLAJEISSA VAUHTIIN -teemaviikot (valmentajina Ripsa Järvi, Noora Waltari ja Vesa-Pekka Jurvelin). Näiden teemaviikkojen aikana (17.10.-22.11.) julkaisemme viikoittain valmentajien vinkkivideoita sulan maan vetolajien (pyörä, potkupyörä, koirajuoksu) harjoitteluun alkeista lähtien. Teemaviikkoihin kuuluu aiemmin pidetty aloitusluento ja mahdollisuus kysyä lisävinkkejä valmentajilta, joihin saat vastauksen suorana lähetyksenä pidettävän Q&A-kyselytunnin kautta.
Näillä teemaviikoilla käydään läpi valjakkourheilussa sulan maan lajien aloittamista ja alkuvaiheen treenejä koiran kanssa (pentu tai aikuinen):
Vesa-Pekka Jurvelin on valjakkourheilun 12-kertainen maailmanmestari, joka on voittanut mestaruuksia niin koirahiihto- että sulan maan lajeissa. Harrastanut lajia kansainvälisellä huipulla vuodesta 2010 lähtien. Myös perheen kaikki kuusi kisakoiraa ovat voittaneet vähintään yhden maailmanmestaruuden. Valjakkourheilussa motivoi koirien treenaaminen ja uusien koirien tuomat haasteet.
Ripsa Järvi on 26-vuotias intohimoinen koiravaljakkoharrastaja. Lajin pariin Ripsa päätyi tätinsä innoittamana ja kisaamisen Ripsa aloitti ensin lainakoirilla vuonna 2015 juoksuluokissa sekä 1-2 koiran kärryluokissa. Myöhemmin Ripsa on kilpaillut myös 4-6 koiran valjakolla, koirahiihdossa sekä koirapyöräilyssä, joka valikoituikin päälajiksi. SM-mitaleja Ripsa on voittanut viidessä eri lajissa, joista parhaimpana saavutuksena on vuoden 2021 naisten koirapyöräilyn SM-hopea. Valjakkourheilun lisäksi Ripsa kilpailee triathlonissa kesäisin, opiskelee fysioterapeutiksi ja tekee koirahierojan sekä lähihoitajan töitä. Tällä hetkellä Ripsan kisakoira on 4-vuotias saksanseisojanarttu Calla ja päätavoite on tällä kaudella Saksassa käytävissä EM-kilpailuissa.
Noora Waltari on 35-vuotias koiraharrastaja Pornaisista. Noora aloitti valjakkourheilun lainakoirilla vuonna 2016 ja oman vetokoiran kanssa treenaaminen alkoi vuonna 2017. Noora on ollut lapsesta asti kiinnostunut koiran kanssa aktiivisesta liikkumisesta ja vienyt koiria aina hiihtämään talvella sekä kesällä pyöräilemään. Noora on kilpaillut koirahiihdossa harrastesarjoissa sekä yhden ja kahden koiran kärryluokissa virallisissa luokissa. Nooran seisojaristeytys Piina on myös taitava agilityssä, ja Noora kilpailee Piinan kanssa 3-luokassa. Uros Tuska taas harrastaa huvin vuoksi noseworkia ja rally-tokoa. Noora toimii Suomen Valjakkourheilijoiden Liiton hallituksen jäsenenä, ja ammatiltaan Noora on fysioterapeutti ja eläinfysioterapeutti.