Aina kun minä yritän kirjoittaa koirien kouluttamisesta, päädyn kirjoittamaan ihmisistä.

Ihmisen käyttäytymisen analysointi treeneissä kehittää koiran koulutustasoa paljon enemmän kuin koiran käyttäytymisen analysointi.

Minulle tuntuu olevan lähes mahdoton kirjoittaa koirista. Ajatukset siirtyvät väkisinkin siihen, mitä narun toisessa päässä tapahtuu. Todennäköisesti siksi, että se on minun mielestäni loppujen lopuksi paljon kiinnostavampaa. Ja siksi, että olen huomannut koiran onnistumisten ja epäonnistumisten avainten löytyvän usein nimenomaan sieltä taluttimen kaksijalkaiselta puolelta. Ihmisen käyttäytymisen analysointi treeneissä kehittää minun kokemukseni mukaan koiran koulutustasoa paljon enemmän kuin koiran käyttäytymisen analysointi. Ihmisen osaaminen vaikuttaa koiran koulutustasoon usein paljon enemmän kuin koiran osaaminen. On toki olemassa koiria, jotka eivät vain yksinkertaisesti treenattavaan lajiin sovellu, mutta yleensä koirakosta koira on se pienempi ongelma. Käsi ylös kuka tunnistaa itsessään tämän? Hanska on pystyssä täälläkin.

Varmaankin tästä samasta syystä huomaan nykyään treenejä seuratessani katsovani paljon enemmän ohjaajaa kuin koiraa.

Ihmisen kouluttamista

Koiran osaaminen on kiinni ohjaajan osaamisesta.

Ohjaajan tekeminen on minusta paljon mielenkiintoisempaa ja ajatuksia herättävämpää kuin koiran tekeminen. Koirakoiden treeneissä minua kiinnostaa nykyisin yhä enemmän myös se, mitä tapahtuu ennen harjoitusta ja mitä tapahtuu sen jälkeen. Pelkästään koiran ottaminen autosta ja siirtyminen harjoituspaikalle kertoo yleensä paljon siitä, miten itse harjoitus tulee menemään ja mitä asioita siinä mahdollisesti ilmenee. Samoin harjoituksen loputtua näkee monta mielenkiintoista asiaa. Ja erityisen mielenkiintoista on kuulla, kun koiranohjaaja kertoo niiden Virallisten Koiratreenien välissä siitä, mitä kotona koiran kanssa tapahtuu. Se vasta avartavaa onkin. Koira kun ei tiedä, milloin treeni ohjaajan mielestä alkaa ja loppuu. Koiralle koko elämä on koulutustilanne ohjaajan kanssa.

Yli kymmenen vuoden koiraharrastamisen jälkeen alan vakuuttua siitä asiasta, että koirien kouluttaminen on pääosin ihmisen kouluttamista. Ihminen on koirakon haavoittuvampi osapuoli. Taitava kouluttaja voi saada vähän huonommankin koiran toimimaan. Toisaalta taas hyväkään koira ei kanna kovin pitkälle huonon ohjaajan käsissä.

Jos minä osaan, koirakin osaa

Mitähän tapahtuisi, jos sitä treeneissä jatkossa miettisi vähän enemmän itseään ja vähän vähemmän koiraa? Analysoisi itseään tarkemmin kuin koiran tekemää treenisuoritusta? Pyytäisi kavereita katsomaan treeneissä itseään eikä koiraa? Laittaisikin kaikki paukut itsensä kehittämiseen ja antaisi koiran kehittyä siinä sivussa, omaan tahtiinsa, rauhassa ja ilman painetta? Luottaisi siihen, että jos minä osaan, koirakin osaa.

Kokeillaanko?


MAINOS

Takana koirien, itseni ja muiden kouluttamista yli kymmenen vuotta. Lajeina ollut vuosien mittaan vaikka ja mitä. Ensimmäiset vuodet vierivät pääosin suojelun ja muiden palveluskoiralajien parissa. Viimeiset vuodet on kuljettu metsiä hälytyskelpoisen pelastuskoiran kanssa. Nykyisin lajina on kansainvälinen pelastuskoiratoiminta, joka vie ympäri maailman työkoiratoiminnan ja kilpailujen merkeissä. Menossa mukana käyttömalinoisit Karjala (Pysäkin Daika Sana) ja Kollaa (Suhteellisen Verrari). Eläkepäiviä viettelee Pulmu (Mecberger Hertta). Intohimona asioiden pohtiminen, uuden löytäminen, yhdessä tekeminen.Tavoitteena kehittyä aina vaan paremmaksi, ihmisenä ja koiranohjaajana. Sydämessä aina paikka koirille ja niiden kanssa harrastaville ja töitä tekeville ihmisille.

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän