Kun oma koira alkaa kipuilla, omistaja on monesti neuvoton ja hädissään, miten ongelmaa tulisi lähestyä koiran parhaaksi. Usein löytyy enemmän kuin tarpeeksi avuliaita ja tietäviä kavereita. Netissäkin on sata ja yksi erilaista, toisistaan poikkeavaa neuvoa. Kannattaa aina valita itselleen ja koiralleen sopiva kivunhoitotie, jota noudattaa tiettyyn pisteeseen asti. Tietty piste tulee vastaan siinä vaiheessa, kun asia ei selkeästi edisty ja koirapolo on edelleen kipukoirastatuksella varustettu.

On hyvä tiedostaa, että kipu ei ole syy vaan ainoastaan oire jostakin, mikä aiheuttaa kipua.

Lähimpien vuosikymmenten aikana koirien kivunhoito ja tutkimus ovat menneet huimasti eteenpäin. Aloittaessani omaa koiraharrastuspolkuani saksanpaimenkoirillani 80-luvulla, ei harrastuskoirien kipuja juurikaan tutkittu tai hoidettu. Kipulääkkeellä ja levolla, jos niilläkään, mentiin.

Tänä päivänä on perinteisen eläinlääkinnän lisäksi tarjolla paljon erilaisten ammattilaisten palveluja, jotka parhaimmillaan korjaavat koiran terveydentilaa normaaliin tai vähintäänkin antavat helpotusta ja sitä kautta parantavat elämänlaatua.

Tietoisuus koiran kivusta on lisääntynyt kiitettävästi etenkin harrastuspuolella. Saatavilla on paljon tietoa ja opastusta kivusta ja erilaisista kivunhoitomahdollisuuksista. Osa tiedosta on hyvinkin totuudenmukaista, mutta lukijan on hyvä olla myös lähdekriittinen.

Mitä kipu on?

Kipu itsessään on signaali siitä, että koira ei voi hyvin. Kipu on hätähuuto, että jotain on pielessä. On hyvä tiedostaa, että kipu ei ole syy vaan ainoastaan oire jostakin, mikä aiheuttaa kipua. Aina tulisi mahdollisuuksien mukaan selvittää, mistä kipu juontaa. Kiputila voi pitkittyä, jos hoidetaan pelkkää oiretta. Silloin varsinainen vaiva tai kivun aiheuttaja voi pahentua.

Kipua syntyy, kun tietty ärsyke aktivoi kipureseptoreita kehossa. Kipuja on erilaisia. Ne voidaan luokitella esim. seuraavasti:

  • Kudoksissa oleva vaurio, joka aiheuttaa kipua eli nosiseptinen kipu.
  • Hermovaurio eli neuropaattinen kipu.
  • Psyykkinen kipu – trauman jälkeiset kipuilut. Tätä voivat aiheuttaa myös ristiriidat ja epätasapaino koiran ja omistajan välillä.
  • Kun puhutaan idiopaattisesta kivusta, tarkoitetaan, ettei kyseiselle kivulle ole tutkimuksissa löytynyt selkeää selitystä.

Usein erilaiset kivut ovat kietoutuneita toisiinsa ja tällainen kipuvyyhdin selvittely vaatii huolellista lähestymistapaa ja ammattitaitoa. Kipu jaotellaan usein myös akuutteihin ja kroonisiin kiputiloihin. Tavanomaisin kipu syntyy akuutisti esimerkiksi koiran alkaessa yhtäkkiä ontua trauman tai onnettomuuden seurauksena.

Akuutti kipu on helppo tunnistaa, sillä siihen saattaa liittyä ääntelyä, koira läähättää, sillä  on voimakasta ontumaa ja vaikeuksia liikkua. Akuutti kipu menee nopeasti ohitse spontaanisti tai helpottaa hoidon tai kipulääkkeen vaikutuksesta. Akuutti kipu voi hoitamattomana ja pitkittyessään muuttua krooniseksi kivuksi jo 72 tunnin kuluttua ilmenemisestään. Tuolloin kehossa alkaa ilmetä kompensatorisia muutoksia. Aineenvaihduntaan erittyy neurotoksisia yhdisteitä, jotka häiritsevät hermoston tasapainoista ja normaalia toimintaa. Akuutin kivun ilmetessä olisikin ehdottoman tärkeää pysäyttää kaikki kehoa kuormittava toiminta ja antaa koiran levätä, jotta tilanne ei pahenisi, sekä ryhtyä tarvittaviin hoitotoimenpiteisiin.

Kun koiran kiputila pitkittyy, syntyy krooninen kiputila. Krooninen kipu on pidempään jatkunutta kipua, joka ei välttämättä ole koko ajan esillä, vaan ilmenee esimerkiksi kehon kuormittuessa voimakkaasti. Kroonisen kivun merkit eivät ole aina selkeitä tai tyypillisiä. Ne voivat olla esimerkiksi  koiran käytöksessä tapahtuvia pienehköjä muutoksia, jotka vähitellen voimistuvat. Kun koiralle tulee fyysisesti tai psyykkisesti kuormittava tilanne, se saattaa alkaa kipuilla. Kroonista kipua ovat muun muassa erilaiset luustolliset ongelmat, kuten nivelrikot ja selän spondylosis. Krooninen kipu on pitkään jatkuessaan erittäin uuvuttava ja elinvoimaa kuluttava tila. Koko keho voi joutua epätasapainoon. Se ei lopu itsestään, vaan hoitamattomana muuttuu aina vakavammaksi.

Hoitamaton kipu pitää kehon hälytystilassa

Syntyneet kiputilat aktivoivat myös kehon hälytysjärjestelmän eli sympaattisen hermoston. Sama ilmiö syntyy, kun koira joutuu tilanteeseen, jossa sen pitää joko taistella tai paeta.

Tämän hälytysjärjestelmän kytkeytyessä päälle elimistö reagoi:

  • sydämen syke kiihtyy
  • hengitys tihenee ja muuttuu pinnalliseksi
  • pallea jännityy
  • verenpaine kohoaa, verisuonet supistuvat ja
  • verenkiertoon vapautuu suuri määrä stressihormoneja.

Kun tämä taistele tai pakene tilanne on ohitse, elimistön biologinen hälytysjärjestelmä palautuu normaalitilaan, johon kehon omat säätelyjärjestelmät sen palauttavat. Hoitamattomana ja pitkittyessään kipu voi ylläpitää tätä kehon hälytysjärjestelmää, jonka alkuperäinen tarkoitus on henkiinjäämisen kannalta ollut varsin oleellinen: taistele tai pakene. Hoitamaton kipu siis kuormittaa autonomista hermostoa. Stressihermosto ikään kuin jää päälle. Kun tilanne jatkuu, eikä korjaavia hoitotoimenpiteitä tehdä, voi koiralle kivun seurauksena syntyä stressitila, josta keho ei välttämättä palaudu omin avuin.

Kaikkeen tavallisuudesta poikkeavaan kannattaa kiinnittää huomiota, koska tapa liikkua ja sen muutokset ovat ensimmäisiä merkkejä kivusta.

Onkohan koirani kipukoira?

Tavanomaisimmat kivusta kertovat merkit ovat usein fyysistä oireilua. Koiran biomekaniikassa, tavassa liikkua ja käyttää kehoaan, ilmenee muutoksia. Ontumista voi ilmetä levon jälkeen liikkeelle lähtiessä tai ontuminen voi alkaa ilmentymään tai paheta liikkumisen edetessä. Koiran liike voi olla epäpuhdasta ja epärytmistä: taka- ja etupää eivät toimi samassa rytmissä. Myös peitsaus voi olla merkki kivusta – peitsaavassa liikkeessä koira siirtää samanpuoleisia jalkoja eteenpäin sen sijaan, että liikuttaisi ristikkäistä raajapariaan. Tosin peitsaavassa tavassa liikkua tulisi aina pohtia tilannetta yksilöllisesti. On koiria, joille peitsaus on tietyllä vauhdilla liikuttaessa luonnollista eikä suinkaan aina kivusta johtuvaa.

Koiran ryhdissä tapahtuneet muutokset voivat olla merkki kivusta. Lantio voi kiertyä, selän linjaukset muuttua: takajalat siirtyvät kohti etujalkoja selkälinjan alle. Liikeradat voivat olla epäsymmetriset. Hypyt voivat muuttua epäröiviksi, lähestyminen esteelle hidastuu ja koira voi kieltäytyä hyppäämästä. Myös portaissa kulkeminen, liukkaat pinnat ja vaikeudet autoon hyppäämisessä kielivät kiputilasta.

Koiran tottumukset ja tavat voivat muuttua. Se ei venyttele liikkeelle lähtiessään – tai ylivenyttelee tavanomaiseen verrattuna. Nukkuma-asennot voivat olla erilaisia kuin ennen, samoin koira voi hakeutua ei-tavanomaiseen paikkaan nukkumaan. Kaikkeen tavallisuudesta poikkeavaan kannattaa kiinnittää huomiota, koska tapa liikkua ja sen muutokset ovat ensimmäisiä merkkejä kivusta.

Kun koiran elimistö pitkittyneestä kivusta johtuvan stressitilan seurauksena joutuu epätasapainoon, muuttuvat myös koiran normaalit fysiologiset toiminnot stressitoiminnoiksi. Kipu- ja stressikoiralla on usein selittämättömiä ihovaivoja, raapimista, tassujen pureskelua. Koira saattaa hampaillaan järsiä itseään kipua helpottaakseen. Vatsa- ja suolistovaivat kipukoirilla ovat yleisiä hermoston epätasapainosta johtuen. On hyvä muistaa vatsa-suolistokanavan ja hermoston välinen yhteys. Maha-suolistokanavassa on ikään kuin kehon toiset aivot.

Autonomisen hermoston epätasapaino vaikuttaa myös hormonitoimintaan. Narttukoirien juoksukierrossa ilmenevät häiriöt voivat olla seurausta kipustressitilasta. Myös erilaiset pitkittyneet ja toistuvat tulehduskierteet voivat juontaa kroonista kipua seuranneesta elimistöön syntyneestä stressitilasta.

Kivulla voi olla monta ilmiasua ja koirien tapaa ilmaista kipuaan ei pidä yleistää. Eri roduilla on isoja eroavaisuuksia kivun ilmaisun suhteen, samoin kuin eri yksilöiden välillä. Vietikkäät työkoirat saattavat viimeiseen asti suorittaa tehtäväänsä moitteettomasti kasvot peruslukemilla. On koiria, jotka rikkinäisine ristisiteineen ja selässä olevine prolapseineen tekevät niille annetut tehtävänsä nurkumatta siihen asti, kunnes kuormitus menee yli sietorajan.

On hyvä pehmentää katseensa ja katsomisen sijaan alkaa nähdä. Omistajan tulisi aina ensimmäisenä havaita muutokset koiransa kipu- ja käytösmuutokset.

Kipu ja käytösmuutokset

Kiputilojen seurauksena syntynyt elimistön stressitila muuttaa myös koiran käytöstä. Alkuun muutokset voivat olla tuskin havaittavissa. Käytösmuutokset voivat arjen tasolla ilmetä levottomuutena tai vetäytymisenä. Koirasta voi tulla itseään suojaava, käytös muuttua hyökkääväksi. Koira voi myös muuttua yliherkäksi erilaisille ympäristöstä tuleville ärsykkeille. Koira saattaa säpsähdellä ääniä ja alkaa reagoimaan laukauksiin , mitä se ei aiemmin ole tehnyt.

Työskentelyinto ja kuulolla oleminen ohjaajalle voivat muuttua. Harmittavan usein esimerkiksi hidas istuminen  tottelevaisuudessa tulkitaan uppiniskaisuudeksi sen sijaan, että se ymmärrettäisiin esimerkiksi selkäkivusta johtuvaksi. Myös irrotukset noudoissa tai suojeluharjoituksessa hihasta voivat olla yksinkertaisesti kiputilan aiheuttamaa ylikuormittumista.

Pitkään jatkuneet kiputilat aikaansaavat stressin koiralle. Stressi taas aikaansaa noidankehän, kun paraneminen hidastuu ja käytösmuutokset heijastuvat arkeen. Kipukoira ei pysty keskittymään, se ei pysty oppimaan uutta saati suoriutumaan sille annetuista tehtävistä, jotka aiemmin olivat sille helppoja. Valitettavan usein tämä tulkitaan tottelemattomuutena tai vallattomuutena ja ajatellaan koiran haluavan kyseenalaistaa ohjaajaansa. Huomionarvoista olisi myös tiedostaa, että jälkityöskentelyssä ilmenevien ongelmien taustalla voi olla koiran kiputila, jolloin koiran kyky käyttää tehokkaasti nenäänsä häiriytyy.

Olisi hyvä pitää ohjenuorana: Kun kipu ja stressi ovat ylhäällä, oppiminen ja suoritukset ovat alhaalla. Tämä pätee kaikkeen tekemiseen niin harrastuksissa kuin arjen tasolla. Kivun tunnistamiseen käytetään koiran mahdollisia fyysisiä muutoksia tai jopa rajoitteita. Myös koiran käytös on hyvä indikaatio siitä, voiko se hyvin. Jos koiran käytös muuttuu ja se ei ole enää oma itsensä, olisi hyvä ottaa aikalisä ja selvittää, mistä on kysymys.

Hoitamattomana syntyy pahimmillaan kivusta alkanut noidankehä, joka tuhoaa niin koiran terveyttä fyysisellä ja psyykkisellä tasolla kuin myös koiran ja ohjaajan hyvää, luottamukseen perustavaa suhdetta. Ennen kuin tilanne luisuu käsistä, on omistajan hyvä oppia lukemaan koiraansa: mikä on normaalia ja mikä taas normaalista poikkeavaa. On hyvä pehmentää katseensa ja katsomisen sijaan alkaa nähdä. Omistajan tulisi olla se, joka ensimmäisenä havaitsee koirassaan tapahtuneet muutokset niin fyysisellä kuin psyykkisellä tasolla – ja reagoi näihin muutoksiin.

Ollaan koirillemme hyviä ohjaajia ja omistajia sekä ollaan koiriemme luottamuksen ja rakkauden arvoisia.

Ei ole olemassa taikanappia

Nykyään koirat saavat enemmän erilaisia tutkimuksia ja hoitoja kuin koskaan. Urheilu- ja harrastuskoirapuolella voidaan puhua jopa hoitotrendistä. Hoitojen määrä ei kuitenkaan  korvaa laatua. Liian usein annetut hoidot eivät anna keholle riittävästi aikaa toipua. Hoitohan on katalysaattori, joka saattaa alkuun kehon omat sisäänrakennetut paranemisprosessit.

Yksi huomionarvoinen seikka on koiranomistajan oma vastuu koiransa terveydestä. On enemmän kuin tarpeellista, että urheilu- ja harrastuskoiraa huolletaan: mitä vaativampi  ja kuormittavampi laji, sen tärkeämpää on hoidattaa koiraa. Kun koiraa hoidatetaan säännöllisesti, saatetaan helposti ulkoistaa oman koiran hyvinvointi, eli siirretään vastuu koiran terveydestä itseltä jollekin ulkopuoliselle. Pelkkä varikkokäynti hoitajan luona ei kuitenkaan takaa koiralle kokonaisvaltaista hyvinvointia ja tasapainoista terveyttä, vaan nimenomaan arjen valintojen ja harrastusten määrän on tuettava koiran hyvinvointia.

Koiran kipu on moniulotteinen asia, ja siihen pitäisi aina reagoida ajoissa ja oikealla tavalla. Tulee myös tilanteita, joissa koiran rakenne ja elimistö eivät yksinkertaisesti ole sopivia valittuun harrastuslajiin. Viimeistään silloin, kun koira kaikista hoitotoimenpiteistä huolimatta jatkaa kipuiluaan, olisi syytä pohtia suunnanmuutosta aktiviteettien ja harrastuslajin suhteen. Kaikki koirat eivät välttämättä psyykkisiltä ja fyysisiltä ominaisuuksiltaan pysty suoriutumaan tietyn harrastuksen tuomista vaatimuksista ja kuormituksesta.

Omistaja ehkei aina pysty päättelemään, onko koiran terveydentila riittävän hyvä kyseiseen lajivalintaan. Koirakkoa lajissa ohjaavan ja valmentavan tulisi viimekädessä  pohtia omistajan kanssa koiran soveltuvuutta kyseiseen lajiin. Joskus on hyvä olla riittävän suora ja ehdottaa luopumista liian kuormittavasta lajista. Kipukoiralle voi aina  löytyä muita harrastusvaihtoehtoja, jotka ovat sopivampia rikkinäiselle keholle. Vain terve koira pystyy hyviin suorituksiin, ja ensisijaisesti tulisi toimia koiran ehdoilla. Koirat ovat aina valmiina olemaan ja tekemään kanssamme, jos ne fyysisiltä ja psyykkisiltä resursseiltaan siihen suinkin kykenevät. Ollaan koirillemme hyviä ohjaajia ja omistajia sekä ollaan koiriemme luottamuksen ja rakkauden arvoisia. Koirat ovat ainutlaatuisia kukin omalla ihanalla tavallaan.


MAINOS

Olen D.O., syvällinen ja kokonaisvaltainen osteopatian ammattilainen. Valmistuin osteopaatiksi vuonna 1994. Vastaanotto- ja opetustyön ohella jatkokouluttaudun säännöllisesti ulkomailla. Osteopatian ohella olen perehtynyt muun muassa koiran ravitsemukseen, käyttäytymiseen ja koulutukseen sekä eri lajien kuormittavuuteen. Ne ja oma koiraharrastushistoria auttavat ymmärtämään laaja-alaisesti hoidettavaa koirakkoa. Hoidan sekä eläimiä että ihmisiä. Pidän erittäin tärkeänä, että myös ohjaaja hoidattaa itseään, sillä koirakko on aina kokonaisuus. Jos omistaja on kuormittunut, se vaikuttaa suoraan koiran hyvinvointiin. Saksanpaimenkoirat ovat kuuluneet elämääni vuodesta 1978. Tällä hetkellä perheessä on kaksi saksanpaimenkoiraa.

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän