Juhannus Senjassa. Mikä voisikaan olla parempi paikka viettää keskikesän juhlaa! Etenkään tällöin, kun keskiyön aurinkokin todella paistaa ja päivisin taivas on ollut pilvetön ja aurinkoinen. Koko kesäkuun reissumme parhaimmat säät osuivat juuri tälle viikonlopulle, vaikka olemme muutenkin toki saaneet nauttia paljon auringosta ja loistokeleistä. Tästä tuli todella ikimuistoinen juhannus.

Reissumme viimeiset päivät alkavat olla käsillä, ja niinpä säästimme viimeikseksi ne eniten voimia vievät mutta erittäin elämykselliset vaellukset. Juhannusaattona perjantaina retkeilimme Segla-vuoren äärellä ja juhannuspäivänä Sjursviktindenillä. Molemmissa paikoissa on kyllä koiravaellukseen upeat puitteet!

Jekku upeissa maisemissa Seglan juurella.

Segla (639 moh)

Segla Pohjois-Senjassa on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, koirien kanssa tai ilman. Se on ehkäpä saaren suosituin vaellushuippu ja yksi norjalaisten omista suosikkivuorista. Parasta koko vuoren ympäristössä on se, että ei vaadita suuria ponnisteluita, että pääsee aivan upeisiin maisemiin myös koiran kanssa.

Pian vuoden täyttävä Vainu Seglan ja Bardenin välisellä harjanteella.

Ut.no-retkioppaan mukaan Seglan reitti on vaativa ja sitä se onkin, kun lähdetään nousemaan harjanteelta ylöspäin varsinaiselle huipulle. Harjanteelle on kuitenkin vain noin 250 nousumetriä ylöspäin, ja jo harjanteella pääsee nauttimaan mahtavista maisemista harjanteen molemmin puolin. Sinne on koirien kanssa helppo retkeillä. Vain aivan loppunousu on siinä hieman kivikkoista ja jyrkempää, mikä vaatii hieman tarkempaa jalkoihin katselua. Harjanteella voi sitten tallustella helppoa maastoa taas eteenpäin kohti Bardenin huippua, mikäli haluaa. Reitti lähtee Fjordgårdin kylästä Pohjois-Senjasta ja on kokonaisuudessaan huipulle asti laskennallisesti ilman taukoja noin 3,5 h retki ylöspäin, vaikka matkaa ei ole kuin vajaa 2 km, mutta vaativaa nousua senkin edestä.

Tälle harjanteelle on parkkipaikalta vain noin 250 nousumetriä ylöspäin. Kuva otettu Seglan rinteeltä. Erinomainen retki päästä mahtaviin maisemiin suhteellisen pienellä vaivalla ja koiraystävällisesti. Harjannetta pitkin on helppo kävellä eteenkin päin edessä näkyvän Bardenin huipun suuntaan.

Jos haluaa nauttia vuortenhuipuista vielä lähempää, voi sitten kiivetä koko retken ylös aina Seglan huipulle asti. Meidän retkiseurueesta koirat ja isäntä jäivät harjanteelle nauttimaan hienosta juhannusaaton kelistä ja odottelemaan, kun itse kävin huipulla. Tuonne loppureitille ei missään nimessä kannata koiraa enää ottaa mukaan. Se on erittäin jyrkkää (välillä saa kiivetä jopa käsillä), isoa kivikkoa, mitätön polku ja vaarallinen pudotus reunan yli. Mutta mikäli itse ei kärsi korkeanpaikankammosta ja on halua kuntoilla niin paljon ja on varmajalkainen kokeneempi vuorilla menijä, niin suosittelen todella kokemaan tuon Seglan huiputuksen myös! Jos on isompi retkiseurue ja koiria mukana, niin voi vaikka huiputtaa vuorotellen. Seglan päältä on suoraa pudotusta koko 639 metriä suoraan alas mereen. Olen itse vaeltanut monta vuorenhuippua niin Norjassa kuin Alpeillakin ja täytyy kyllä sanoa, että Segla on ollut tähänastisista ehdottomasti vaikuttavin!

Seglan huipulla pääsee kokemaan huiman näkymän 639 metrin suorasta pudotuksesta alaspäin.
Seglan huipulla!
Vaikkei haluaisi tai jaksaisi aivan ylös asti edes kavuta, niin jo matkalla Seglan huipulle on aivan mahtavat maisemat.

Sjursviktinden (837 moh)

Sjursviktindenin reitti aivan Etelä-Senjassa oli hyvin erilainen kuin Seglan seutu, mutta hieno myös sekin. Sitä pääsee koirien kanssa kävelemään ihan hyvänmittaisen pätkän ilman vaativia nousuja. Reitti kulkee kallioista rinnettä loivasti ylöspäin. Matkalla on myös sopivasti ainakin yksi suuri puro/joki, josta voi juoda ja vilvoitella.

Vainu, Jekku ja Sisu Sjuksviktindenin juurella. Koirien kanssa pääsee hyvin tälle tasanteelle asti, ja maisemat ovat koko reitin ajan hienot.

Tämä reitti oli merkitty keskivaikeaksi siniseksi reitiksi ja jopa sopiviksi lapsille. Alkupätkä ennen suuria nousuja näin onkin, mutta itse en oman kokemuksen mukaan lähtisi lapsia enkä koiria viemään enää kahden kilometrin jälkeen ylöspäin. Matkaa aivan huipulle on 3,2 km, mutta parin jyrkän nousukohdan takia siihenkin saa varata aikaa ihan reilusti. Kokonaisuudessaan nousumetrejä tulee 800 m ylöspäin. Matkan varrella pystyy koirienkin kanssa kuitenkin nauttimaan kallioseuduista ja niillä pääsee kävelemään myös erilaisille vuoristojärville varsinaisen reitin ulkopuolella. Tällä seudulla näytti olevan myös porotokkia, joita voi ihastella.

Näkymät Sjursviktindenin (837 m) huipulta. Tänne en itse lähtisi koiria viemään, mutta näytti joku paikallinen olevan setterin ja huskyn kanssa tänne kiipeämässä. Vaarallisia jyrkänteitä tai pudotuksia ei tällä reitillä niin ole, mutta erittäin jyrkkää isokivistä lohkareikkoa kyllä.
Sjursviktindenin huipulla!

Olemme olleet nyt koko kesäkuun ajan reissun päällä ja huomenna suuntaammekin sitten pikkuhiljaa etelään ja takaisin Suomeen päin. Aion kirjoittaa kuitenkin vielä yhteenvedon reissusta ja koostetut vinkit koko matkan ajalta kerätyistä kokemuksista. Tämän koosteen julkaisen ensi viikon aikana – kannattaa pysyä kuulolla!


MAINOS

SporttiRakin päätoimittaja ja tuottaja. Aktiivinen koiraharrastaja Pohjanmaalta. Kotona on kolme homekoiriksi koulutettua työkoiraa: 5 v aussie Jekku, 3 v käyttislabbis Vainu ja 10 v käyttislabbis Sisu. Nyttemmin olemme kuitenkin keskittyneet harrastuspuolelle treenaamaan etenkin tokoa, pk-lajeja (haku ja jälki), paimennusta, nomea ja agilityä. Harrastamme lisäksi koirien kanssa erilaisia vetolajeja (hiihto, canicross, kickbike, bikejoring) sekä vaellusmatkailua Suomessa ja ulkomailla.

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän