Tiistaina 8.8. heräsin auringonnousun aikaan valmistautuakseni road tripille lähtemistä varten. Kyseisenä päivänä täytin 17 vuotta, joten kuten edeltävinäkin vuosina, olimme valinneet äitini kanssa uuden retkikohteen, jossa viettäisin synttäreitäni. Tällä kertaa päätimme mennä road tripille Loch Lomondin länsirannikon kautta Fort Williamiin ja tulla takaisin Stirlingin kautta.

Minä, äitini, nuorin pikkuveljeni ja Patches ehdimme autolle jo kuuden aikaan, joten ehdimme juuri välttää pahimmat ruuhkat ajaessamme Glasgow’n läpi kohti Loch Lomondia. Hieman ennen kahdeksaa pysähdyimme Tarbetin risteilysatamassa, jossa oli todella kaunista, sillä aurinko oli nousemassa kukkuloiden takaa korkeammalle ja sen valo loisti kirkkaana järven pinnalla.

Tarbet

Tarbet on pikkuinen kylä (kuten useimmat Loch Lomondin länsipuolella olevat paikat), jonka itäpuolella on Loch Lomond ja länsipuolella Arrocharin Alpit. Tarbetiin pääsee helposti auton lisäksi junalla, jos haluaa kulkea julkista liikennettä käyttäen. Itse kylän risteilysatamasta lähtee vesibusseja, lauttoja ja risteilyitä pitkin Loch Lomondia. Näitä käyttäen ihmiset voivat vierailla esimerkiksi järvellä olevilla saarilla tai kulkea helposti paikasta toiseen. Kylästä on myös hyvät yhteydet erilaisille pyöräily- tai vaellusreiteille, joita voi katsella tästä kartasta.

Koska kello ei ollut edes kahdeksaa, kun saavuimme Tarbetiin, ei siellä ollut paljoakaan väkeä. Muutama asunto- tai matkailuauto näkyi parkkipaikalla ja lähempänä rantaa oli teltta, mutta turistit eivät olleet vielä ehtineet paikalle. Kiertelimme kaikessa rauhassa rantaa Patchesin kanssa, ja heittelin veljeni kanssa pikkukiviä järveen, kun odottelin ylioppilaskirjoitusteni tuloksia (SQA ihanasti päätti, että tulospäivä on synttäreinäni – onneksi mitään inhottavia yllätyksiä ei tullut). Melko pian sen jälkeen, kun olin saanut tulokseni, jatkoimme matkaamme kohti Inveruglasia.

Inveruglas & An Ceann Mòr

Inveruglasissa kävimme siksi, että halusin nähdä An Ceann Mòrin, joka sattui myös olemaan ”100 paikkaa, joissa käydä koiran kanssa Britanniassa” -listallani. Kahdeksan metriä korkea rakennelma on osa Skotlannin maisemareittejä, joiden on tarkoitus olla reittejä, jotka tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet nähdä Skotlannin maisemia kunnolla. Inveruglasin pyramidin huipulta näkee todella hyvin Loch Lomondin ja sen ympärillä olevat kukkulat.

Patches ei käynyt pyramidin huipulla, sillä se inhoaa portaita, mutta se oli vuoroin minun tai äitini kanssa rakennelman juurella, kun toinen meistä kävi huipulla. Äitini ja pikkuveljeni lähtiessä rantakallioita tutkimaan ja minun jäädessä Patchesiä pyramidille kuvaamaan päätti mummokoira, että poseeraaminen oli liian tylsää, joten se lähti kallioille äitini ja veljeni perään (se on myös ottanut tehtäväkseen vahtia nuorinta veljeäni). Hengailin höpsön koiruuden kanssa kallioilla, kunnes palasimme kaikki pyramidille kuvia varten, ettei Patches keksisi uusia tempauksia.

Ennen kuin lähdimme ajamaan kohti seuraavaa nähtävyyttä, äitini kävi kahvilassa veljeni kanssa hakemassa meille kaakaot ja keksit. Odottelin Patchesin kanssa kahvilan edessä, jolloin kaikki turistit huomasivat sen, ja Patches sai olla heidän huomionsa keskipisteenä. Minulta kyseltiin sen rotua, ikää ja nimeä, sitä rapsuteltiin, ja jotkut halusivat ottaa siitä kuviakin. Patches erittäin seurallisena koirana nautti saamastaan huomiosta, ja se olikin varmaan sen mielestä reissun kohokohta.

Vaikka olen Loch Lomondin rantoja pitkin reissannut muutaman kerran, ei se koskaan ole yhtään vähemmän näyttävä, vaan aina tyyni järvi ja jylhät kukkulat ovat uskomattoman upeita. Inveruglasin pyramidi on erityisesti pysäkki, jota voin suositella, jos maisemia haluaa katsella, sillä A82-tien vieressä olevalta parkkipaikalta pääsee pyramidille alle viidessä minuutissa.

Seuraavassa osassa kirjoitan Falls of Fallochista, Loch Linnhestä ja Glencoesta.

Video reissusta


MAINOS

Olen Alicia, vuonna 2000 syntynyt tyttö, joka asuu Skotlannissa pienessä kylässä kukkuloiden ja laaksojen keskellä. Olen pienestä pitäen ollut enemmän tai vähemmän koiraihminen, mutta vasta vuonna 2014 Skotlantiin muuttamisen yhteydessä innostuin kunnolla koiraharrastuksista aloittaessani agilityn. Sen jälkeen uteliaisuuteni heräsi, ja kokeilin canicrossia, sekä retkeilyä/vaeltamista koirieni kanssa, joista jälkimmäisestä tulikin minulle erittäin tärkeää, vaikka canicrossiakin treenasin säännöllisesti agilityn tavoin, kunnes sen hetkisellä koirallani, Jetillä, tuli seinä vastaan terveyden puolesta. Nykyisin seikkailuillani mukana on briardimix Lexa, jolla on ikää vuoden verran.

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän