Kun pohdimme vuosi takaperin seuraavaa pidempää vaellusretkikohdettamme, kävi itsestäänselväksi, että se tulisi olemaan Alpit. Olimme molemmat käyneet Alpeilla Itävallan, Sveitsin, Ranskan ja Italian puolella vaellusreissuilla lukuisia kertoja ilman koiria, mutta emme koskaan koirien kanssa. Lähdimme suunnittelemaan reissua mentaliteetilla ”upeita elämyksiä vain kerran elämässä”. 3,5 viikon reissu Alpeille koirien kanssa.

Halusimme päästä reissuun silloin, kun koko lauma on vielä hyvässä terässä. Myös lauman seniori 9,5-vuotias labradori Sisu pääsisi reissuun mukaan ja jaksaisi todennäköisesti vielä hyvin korkeuserojen tuomat rasitukset – olihan se vielä erinomaisessa kunnossa ikäisekseen. Sen lisäksi, että koko kolmen koiran lauman lennättäminen paikan päälle olisi ollut kallista, ei koirien laittaminen lentokoneeseen tuntunut kummastakaan hyvältä ajatukselta. Etenkään tuon seniorin, jolle ylimääräisen stressin aiheuttaminen ei tuntunut reilulta ajatukselta. Lisäksi ajatus kolmen koiran, kolmen lentoboksin sekä valtavan tavaramäärän raijaaminen lentokentällä ja vuokra-autofirmaan ei todellakaan houkuttanut. Vaatisihan lähes kuukauden reissu pelkästään lähes 40 kg koiranruokaa sekä ison määrän muuta tavaraa. Vuokra-auto ilman koiraveräjää ja muita koirien kanssa reissaamista helpottavia lisävarusteita ei myöskään tuntunut hyvältä vaihtoehdolta. Oma auto, paras auto. Ja niinpä valitsimme vaihtoehdon matkustaa autolla 4-5 päivää suuntaansa – pelkästään päästäksemme perille.

Koirien passit check, normaalit rokotukset check, leptospiroosirokotukset ja niiden vahvisteet check, ekinokokkoosimadotukset kaksi kertaa ennen lähtöpäivää check sekä vielä ruskean koirapunkin estämiseksi valeluliuokset selkänahkaan – check. Melkoinen cocktail, jota kovin usein ei viitsisi edes antaa. Ja kaikki valmiina lähtöön!

Booking.comin kautta oli löytynyt hieno majoituspaikka, huoneisto, johon koiratkin olisivat tervetulleita. Ja johon kuuluisi lisäksi alueen hissipassi, jolla pääsisi hisseissä kulkemaan veloituksetta.

4 päivää matkustamista putkeen

Menimme ensin päivälautalla Vaasasta yli Umeåån. Se on siinä mielessä koirien kanssa mukava, että matka kestää vain 4 h ja oma lemmikkihytti takaa sen, että senkin ajan voi vain ottaa leppoisasti päiväunia. Sen jälkeen alkoikin sitten ajaminen. Ja ajaminen. Ja ajaminen. Yhteensä 2500 kilometriä koko Etelä-Ruotsin läpi (se on muuten yllättävän pitkä pätkä!), Tanskaan ja sieltä Saksaan ja loputon määrä autobaanaa, kunnes saavuttiin Itävaltaan ja kohteeseemme Söldeniin asti.

Saksan moottoriteillä ruuhkat, ruuhkaennusteet sekä yhden koiran matolääkkeestä ärtynyt vatsa saivat meidät välillä poikkeamaan loputtomista betoniporsaiden vilskeestä pienemmille sivuteille. Saksan maaseutu näyttäytyi sieltä käsin kauniilta – toisin kuin moottoritieltä, jossa ei näe juuri yhtään mitään – muuta kuin korkeintaan Hampurin valtavan satama-alueen ja kymmenettuhannet kontit ja nosturit. Törmättiinpä pikkuteillä myös tilanteeseen, jossa kolme paimenkoiraa lakenois mukaan lukien paimensivat sata- jossei tuhatpäistä lammaslaumaa isolla pellolla – tottakai tällaista harvinaista näkyä oli pakko jäädä ihastelemaan.

Koirat ottivat koko matkan lungisti – ilman yhtäkään vastalausetta takakontista. Ne ovat toki tottuneet reissamaan pitkiä matkoja autolla aiemminkin ja riittävän usein pysähtelyt pitivät ne oikein tyytyväisinä – aina uusia hajuja haisteltaviksi. Mutta täytyy kyllä sanoa, että oli se perille pääseminen vihdoin aivan mahtava tunne – ja myös kaiken vaivan arvoista!

Hulppeat vaelluskelit ylhäisessä yksinäisyydessä

Saavuimme Söldeniin perille 17. syyskuuta. Reissu oli ajoitukseltaan aivan täydellinen! Sillä koko pitkän kesän kestänyt sesonkikausi vaeltajien ja maastopyöräilijöiden osalta oli päätöksessään ja talvikausi ei ollut vielä alkanut. Koko Söldenin aluetta olisi varmaan ollut vaikea tunnistaa samaksi paikaksi sellaisten, jotka ovat siellä käyneet turistirysähuipun eli talven aikaan. Koko kylä oli hiljainen, vain pieni osa ravintoloista ja palveluista auki, ja vuoren rinteillä vaellusreiteillä tapaamiemme ihmisten määrä oli 0 koko reissun aikana! Aivan mahtavaa, kun sai omien koirien kanssa rauhassa liikkua. Etenkin kapeimmilla vuoristopoluilla olisi voinut olla jopa vaarallista, jos vastaan olisi tullut muita ihmisiä, kun väistöpaikkoja ei juurikaan ollut. Pahimmissa paikoissa olisi jompikumpi osapuoli joutunut peruuttamaan taaksepäin ehkä pidemmänkin matkaa, jotta olisi ohi päässyt.

Lämpötilat huitelivat Suomen kesälukemissa, mutta niin, että aina ylhäälle vuoren rinteille noustessa ei todellakaan ollut kuuma, mutta ei kylmäkään. Tietulleja oli vuoristoteillä kyllä runsaasti ja etenkin, jos halusi päästä huipuille asti yhden päivän aikana, oli parempi mennä autolla ensin tullien läpi vähän ylemmäs ja lähteä sieltä kipuamaan sitten taas huippuja kohti.

Muutamana päivänä kipusi lämpötilat myös lähes hellelukemiin, jolloin koirien kanssa teimme vain lyhempiä kävelyjä eikä suoraan keskipäivän aikaan. Lukuisat vuoristopurot sekä myös vuoristojärvet ja -lammet takasivat sen, että jääkylmää vettä oli tarjolla sekä koirille että ihmisille – otimme vesipullotäydennystä aina jokaisesta mahdollisesta kohdasta, sillä kolme isoa koiraa ja kaksi ihmistä kuluttavat kyllä melkoisen määrän nestettä yhden lämpimän vaelluspäivän aikana.

Etenkin näiden metsästyslinjaisten labradorien kanssa sai olla tarkkana niiden nenämoottoreista. Rinteillä kun liikkui paljon eläimiä: laiduntavista lampaista, lehmistä ja hevosista sekä kauriista ja erilaisista linnuista lähtien aina murmeihin asti. Törmäsimmepä kerran tilanteeseen, jossa maanomistaja tuli kapealla vuoristotiellä varoittamaan, että kohta vastaan on tulossa 1000 lampaan lauma, että kannattaa ehkä väistää tai tulla jokin toinen päivä.

Päivittäiset retkemme olivat noin 7-15 km mittaisia ja nousumetrit 300-700 m ylöspäin. Yhtenä päivänä huiputimme yhdessä koko tiimin kanssa yli 3000 m huipun (Schwarzkogl, 3016 m), mikä oli erityisen mieleenpainuva hetki. Jätimme huipulle myös omat puumerkkimme.

Yhdessä yössä kesästä talveksi

Reissun erikoisin hetki koettiin, kun yhtäkkiä päivää ennen lähtöämme takaisin koti-Suomea kohti, muuttui yhdessä yössä kesäkelit talveksi. Niin että vuoren rinteille satoi lunta reilusti. Erityisesti koirilla oli hauskaa, kun ne yhtäkkiä saivatkin telmiä lumihangessa. Mietimme lähtiessämme, että talvirenkaita ei ole alla, mutta neliveto on varmaan ihan hyödyllinen olla rinteillä olemassa joka tapauksessa. Ja niin se totisesti olikin noilla keleillä. Ainakin sääennusteen mukaan kesäkelit kuitenkin taas palasivat heti lähtömme jälkeen. Vuoristoalueilla sääolosuhteet voivat todella muuttua hetkessä.

Muutama kohdevinkki

Söldenin alueelta löytyy todella paljon erilaisia vaellusreittejä, kuten joka puolelta Alppeja. Kannattaa hankkia paikan päältä hyvät vaelluskartat ja tutustua reitteihin tarkoin. Niissä on myös kerrottu vaativuusluokitukset, matka-ajat jne. ja niihin kannattaa luottaa. Päällepäin helpolta näyttävä reitti ei välttämättä sitä ole. Itse ehdimme pitkän reissumme aikana käydä läpi lähes kaikki alueen reitit. Tutuksi tulivat mm. Tiefenbach, Gaislachkogl ja oo7:n kuvauspaikat, Rettenbach, Schwarzkogl, Rotkogelhütte, Giggijoch, Hochsölden, Perlersee, Gaislach, Silbertal, Mittelstationin alue sekä Gaislacher See. Lisäksi kävimme lähiseuduilla mm. Kühtaissa, Pipurger Seellä, Stuibenfallissa, Timmelsjochissa (Hochgurgl) sekä Griesissä.

Stuibenfallin vesiputoukset olivat hienot. Tässä pojat poseeraavat pienen putouskohdan vierellä matkalla varsinaiselle suurelle putoukselle.
Schwarzkoglin huiputus, 3016 m.
Gaislacher See on hieno sydämenmuotoinen vuoristojärvi. Sinne laskeutuu suhteellisen jyrkkä polku Gaislachkoglilta, jossa sijaitsee James Bond 007 -elokuvan kuvauspaikka. Menimme hisseillä ylös asti 3058 metriin ja laskeuduimme sieltä aina alas Söldenin kylään asti 1377 metriin. Tämän reissun teimme ilman koiria.
Yksi suosikkipaikoistamme oli Tiefenbachin alue.

Takaisintulomatkalta on lisäksi mainittava Tanskan upeat rannikot ja erityisesti Römön saari. Sen hiekkarannat olivat aivan upeita koiranlenkityspaikkoja ja siellä saikin koirat juoksennella ihan vapaasti. Kannattaa ehdottomasti pysähtyä, jos joskus olet lähistöllä!

Römön saarella Tanskassa.

Tämä reissu tulee jäämään ikuisesti aivan huikeana vaellusmuistona mieleemme.


MAINOS

SporttiRakin päätoimittaja ja tuottaja. Aktiivinen koiraharrastaja Pohjanmaalta. Kotona on kolme homekoiriksi koulutettua työkoiraa: 5 v aussie Jekku, 3 v käyttislabbis Vainu ja 10 v käyttislabbis Sisu. Nyttemmin olemme kuitenkin keskittyneet harrastuspuolelle treenaamaan etenkin tokoa, pk-lajeja (haku ja jälki), paimennusta, nomea ja agilityä. Harrastamme lisäksi koirien kanssa erilaisia vetolajeja (hiihto, canicross, kickbike, bikejoring) sekä vaellusmatkailua Suomessa ja ulkomailla.

2 KOMMENTTIA

  1. Vuoristoalueilla tulee pitää koirat kytkettyinä – alueella on paljon luonnonvaraisia ja kotieläimiä. Aika paljon tuli kylttejä vastaan, joissa tästä muistuteltiin. Ja ihan omien koirien turvallisuudenkin takia tärkeä pitää kytkettyinä, kun jyrkillä rinteillä kulkee. 😊 Meillä koirat olivat ”vapaina” (käskyn alla) ainoastaan valokuvauksien ajan. Terv. Heidi

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän