Osaako koira välttää käärmeen hajua?

Monet koirat joutuvat vuosittain käärmeenpureman uhriksi. Eikö koira osaa varoa käärmettä tai käärmeen hajua? Omakohtainen kokemus on se, että käärme on koiran mielestä joko neutraali kohde (ei ehdi havaita sitä) tai sitten siitä kiinnostutaan (esim. päätään kohottava sihisevä käärme).

USA:ssa käärmeet ovat myös koirien vitsauksena ja on arvioitu, että ainakin 15 000 koiraa joutuu vuosittain käärmeenpuremaksi. Käärmeitä on joillakin alueilla niin paljon, että esim. Arizonassa on kysyntää koulutuksille, joissa koiria opetetaan välttämään käärmeitä. Suurta osaa käärmeenpuremaksi joutuneista koirista on purtu naamaan tai kaulaan, mikä antaa vihjettä siitä, että koira olisi mennyt tutkimaan käärmettä. Luonnoneläimistä on tutkittu mm. kojoottia ja huomattiin, että ne menivät tutkimaan käärmeen hajua yhtä kiinnostuneesti kuin kojoottia houkuttelevaa kaupallista hajua. Koirien historia on pitkä ja olettaisi, että koirat olisivat oppineet välttämään käärmeen hajua. Näin ei kuitenkaan näytä olevan.

Tähän liittyen tehtiin tutkimus siitä, osaako koira luontaisesti varoa kalkkarokäärmeen hajua. Lisäksi tutkittiin, kummalla sieraimella koira haistelee käärmeen hajua: oikealla vai vasemmalla. Oikealla sieraimella haistelu on koirilla liittynyt välttelemiskäytökseen tai epämiellyttävien asioiden haisteluun (esim. stressaantuneen koiran haju).

Susien toiminnasta käärmeiden hajun suhteen ei tiedetä.

Mikä oli tutkimukseen osallistuneiden koirien reaktio?

117 koiraa osallistui tutkimukseen, jossa ne saivat haistella sanomalehtipaperia sekä sanomalehtipaperia, jossa oli joko hiiren, kalkkarokäärmeen, ruusuboan (vaaraton käärme) tai etanan hajua. Koirien haistelua kuvattiin ja analysoitiin nuuskuttelun jälkeen.

Koirat haistelivat pisimpään hiiren hajua. Seuraavaksi pisimpään haisteltiin kalkkarokäärmeen hajua, sitten ruusuboan, etanan ja sanomalehden hajua. Koirat palasivat useimmin haistelemaan kalkkarokäärmeen hajua, sitten hiiren hajua ja muiden hajuja tämän jälkeen. Koirat eivät haistelleet käärmeen hajua erityisesti tietyllä sieraimella, joten ne eivät ilmeisesti pitäneet sitä uhkaavana tai epämiellyttävänä. Kolmea tutkimuksen koiraa oli purrut käärme ja 13 oli jossain vaiheessa kohdannut käärmeen. Nämä haistelivat käärmeen hajua kuten muutkin koirat.

Miksi näin?

Jostain syystä käärmeen haju kiinnosti koiria eikä se tuntunut pelottavan koiria, koska ne eivät haistelleet sitä oikealla sieraimella. Koirien käyttäytymisreaktioita ei mitattu, joten niissä olisi ehkä voinut olla jotain pelokkuuden merkkejä. Vain muutama koira reagoi tutkimuksessa käärmeen hajuun negatiivisesti, joten koirarotujen välillä voi olla eroja reaktioissa käärmeisiin. Kuitenkin suurin osa oli vain kiinnostunut käärmeen hajusta.

Vaikka koira on elänyt vuosisatoja vaarallisten käärmeiden kanssa sekä varmasti on joutunut purruksikin, kohtaamiset eivät ehkä ole olleet niin säännöllisiä, että koiralle olisi kehittynyt tapa välttää käärmeitä. Susien toiminnasta käärmeiden hajun suhteen ei tiedetä. Jos ne välttelisivät käärmeen hajua, olisi koirien huoleton suhtautuminen käärmeisiin liitettävissä koirien domestikaatioon. Käärmeen hajussa voi myös olla jotain sellaista, joka liittyy vaarattomaan (saalis)eläimeen, minkä vuoksi haju kiinnostaa koiraa.

Kaiken kaikkiaan tutkimuksen perusteella koirat eivät osaa varoa käärmeen hajua eivätkä oletettavasti yleisesti käärmeitäkään. Ei siis kannata luottaa, että koira käärmeen kohdatessaan ei lähestyisi sitä, vaan päinvastoin käärme hyvin mahdollisesti on koiran mielestä kovinkin kiinnostava otus.

Mulholland ym. 2018: The nose may not know: Dogs’ reactions to rattlesnake odours. Applied Animal Behavior Science 204 (1028): 108-112