Teksti: Anna Vättö

Anniina Holopainen ja Hercule eli Heppu valittiin viime vuoden karsintakisoissa maajoukkueeseen edustamaan Suomea nautapaimennuksen EM- ja PM-kisoissa 2019. Kisat ovat lajin ensimmäiset kansainväliset arvokisat. 

Paimennuksen suosio on tasaisesti kasvussa, ja lajin harrastajia löytyy Suomesta jo lukuisia. Moni tuntee lammaspaimennuksen, mutta nautapaimennus on toistaiseksi harvinaisempaa. Lajeista löytyy paljon yhteneväisyyksiä, ja suurimman eron lammas- ja nautapaimennuksen välille tuo eläinlajien ominaiskäytös. Naudat eivät laumaannu yhtä helposti kuin lampaat, ja niitä on vaikeampi ohjata kääntymään. Koiralle puolestaan eläinten suuri koko tuo haastetta, sekä henkisesti että fyysisesti. 

Lajina paimennus on ohjaajalle haastava, sillä koiran ohjaamisen lisäksi on otettava huomioon paimennettavat eläimet, joille tilanne ei saa tuottaa ylimääräistä stressiä. Eläinten ikä, rotu ja olosuhteet vaikuttavat niiden käytökseen, ja jokainen paimennustilanne on aina erilainen. 

Arvokisoihin Suomea edustamaan 

Anniina Holopainen on harrastanut koiria jo noin kahden vuosikymmenen ajan, ja tästä 12 vuotta on kulunut paimennuksen parissa. Koulutukseltaan Anniina on agrologi, ja hän tekee töitä omalla lammastilallaan. Kotitilansa töiden lisäksi hän keikkailee koiriensa kanssa myös muilla tiloilla. 

Kuten lammaspaimennuksessa, myös nautapaimennuksessa kilpaillaan. Suomessa kuitenkin nautapaimennuskisoja järjestetään harvoin, ja starttien vähäisyys tuo haasteita harrastamiseen. Kilpailurutiinia on vaikeaa kehittää, minkä lisäksi kisamatkat voivat venyä pitkiksi ja raskaiksi. Välimatkoista huolimatta kisoihin on ajettava vaikka toiselle puolelle Suomea. 

Kokemusta on silti ehtinyt syntyä riittävästi. Anniina ja Heppu valittiin viime vuonna karsintojen kautta Suomen maajoukkueeseen, maailman ensimmäisiin nautapaimennuksen kansainvälisiin arvokisoihin. Aiemmin kisoja on järjestetty vain lammaspaimennuksessa. Nautapaimennuksen EM-kilpailut järjestetään Ranskassa 20.- 21.07.2019, ja PM-kilpailut Ruotsissa 14.-16.06.2019. 

– Karsinnoissa molemmat starttimme menivät tasomme mukaan: kokonaispisteet riittivät, vaikka teimme hieman virheitä, Anniina iloitsee. 

“Ei riitä, että osaan kouluttaa koiraa, vaan minun on myös luettava paimennettavia eläimiä sekä ennakoitava ympäristö ja olosuhteet.”

Koiransa arvoinen ohjaaja 

Koiria Anniinan taloudessa on tällä hetkellä jopa viisi, joista kolmevuotias työlinjainen bordercollie Heppu on hänen ensimmäinen varsinainen kisakoiransa. Hepun kanssa startteja on kertynyt niin lammas- kuin nautapaimennuskisoissakin. 

– Heppu tuntee paimennettavat eläimet hyvin, ja on hyvin luonnollinen niiden kanssa, Anniina kehuu. 

Koiraltaan Anniina vaatii nautapaimennuksessa samoja ominaisuuksia kuin lammaskoiraltakin: sen on oltava sitkeä ja viettiä on löydyttävä riittävästi. Koiralla täytyy myös olla halua työstää eläimiä, ja rohkeutta kävellä niitä päin. Naudat ovat 

suurikokoisia, ja koiran on pystyttävä käyttäytymään niiden seurassa itsevarmasti. Hyvä koira vaatii myös ohjaajalta paljon. 

– Minun on tuettava koiraani, ja oltava koirani arvoinen ohjaaja. Se ei aina ole helppoa, Anniina naurahtaa. 

Suurin osa nautapaimennuksen harrastajista ovat nautatilallisia tai sellaisella töissä. Myös Anniina tutustui paimennukseen alun perin töidensä kautta, ja tunsi lajin heti omakseen. Muihin harrastamiinsa lajeihin verrattuna hän koki paimennuksen asettavan sekä ohjaajalle että koiralle aivan uudenlaisia haasteita: lajissa ei koskaan tule valmiiksi, vaan kehitettävää löytyy aina. 

– Ei riitä, että osaan kouluttaa koiraa, vaan minun on myös luettava paimennettavia eläimiä sekä ennakoitava ympäristö ja olosuhteet, Anniina toteaa. 

Onni on hyvä treeniporukka 

Anniina Holopainen & bordercollie Heppu lähtevät edustamaan Suomea nautapaimennuksen ensimmäisiin kansainvälisiin arvokilpailuihin.

Anniina ja Heppu treenaavat säännöllisesti keväästä syksyyn, ja talvella treeniä on vähemmän. Anniina on onnekas, sillä hänellä on hyvä valmentaja sekä treeniporukka: Suomessa treenimahdollisuuksia on melko vähän. Anniina matkustaakin säännöllisesti myös muiden kouluttajien oppiin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. 

Vuoden treenejä ja kisakalenteria varten Anniina pyrkii tekemään suunnitelman, jota noudattaa mahdollisuuksien mukaan. Toisinaan suunnitelmia on kuitenkin muutettava lennosta lajin ominaispiirteiden tai oman arkielämänsä vuoksi. Perusajatus on kuitenkin selvä: yleisesti treeneissä hiotaan asioita, joissa koirakolla on ongelmia, ja talven pidemmän tauon jälkeen treeneissä palataan aivan perusasioihin. Kouluttajana Anniina pitääkin itseään vaatimattomasti vielä aloittelijana. 

– Joudun tekemään paljon työtä oppiakseni ohjaamaan koiraani ja lukemaan eläimiä paremmin, hän toteaa nöyrästi. 

Nautapaimennuksessa kilpaileminen 

Nautapaimennuksen kisat noudattavat samaa kaavaa kuin lammaspaimennuskisatkin. Koira tuo eläimet ohjaajalle ja kuljettaa ne sovitun radan läpi. Naudat häkitetään häkkiin, joka poikkeaa lammashäkistä siten, että oviaukkona on yleensä vain köysi. Häkin elementit ovat avonaiset siten, että koira mahtuu kulkemaan niiden alta. 

Naudat jaetaan ja niistä erotetaan kaksi yksilöä. Lammaskisojen ylimmässä luokassa erotetaan yksittäinen yksilö, mutta nautakisoissa singleä ei ole. Maksimiaika radan suorittamiseen on 10-15 minuuttia, ja oman suorituksensa jälkeen jokaisen kilpailijan tulee toimia myös varikolla. Tällä pyritään välttämään se, ettei henkilökunnan hankkiminen muodostuisi kisojen järjestämisen esteeksi. 

Anniina ei juurikaan ole kilpaillut muissa lajeissa, ja paimennuskisoistakin kokemusta on lähinnä Hepun kanssa. Kisaaminen on silti hänelle mieluisaa. Kun tavoitteena on kilpailussa menestyminen, antaa se lisämotivaatiota kouluttaa sekä itseään että koiraansa entistä pidemmälle. Pieni kisajännitys kuuluu asiaan, mutta kisarutiinit ja hyvin järjestetty huolto helpottavat suoritusta. 

– Jotta voi suoriutua oman kapasiteettinsa ylärajalla, täytyy sekä fyysinen että henkinen kunto olla kohdallaan. 

Harrastus osana perhe-elämää 

Kisamatkoille Anniina lähtee yleensä yksin, ilman perhettä, sillä kotitilan eläimet vaativat hoitoa. Intensiivisen harrastuksen sovittaminen arkeen ja perhe-elämään on aina haastavaa, mutta onnekseen Anniinalla työ ja harrastus yhdistyvät edes osittain. Tällä hetkellä perheen arkea määrittelee myös 1,5-vuotias tytär, joka kuitenkin kulkee jo tottuneesti treeneissä mukana. 

– Onneksi treeniporukkani on hyvin lapsirakas, jotta tämä on mahdollista, Anniina kiittelee. 

Treenin pohjatyöt on nyt tehty, ja Anniina ja Heppu lähtevät kisoihin itsevarmoina ja hyvällä mielellä. Tämä kesä tulee olemaan koirakolle mielenkiintoinen monella tasolla: arvokisojen lisäksi sen aikana on tarkoitus hioa yksityiskohtia ja jalostaa suoritus huippuunsa. 

– Nyt on peruskivi muurattu, ja aika näyttää, kuinka pitkälle se kestää. Kesää odotamme jo innolla! 

SporttiRakki on mukana sponsoroimassa Anniinan ja Hepun matkaa kesän arvokisoihin. Toivomme onnea ja menestystä! 


MAINOS
SporttiRakin toimitus kertoo, mitä koiraurheilumaailmassa tapahtuu juuri nyt.

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän