Viikonloppuna Kajaanissa kilpailtiin vesipelastuksen eli vepen suomenmestaruusmitaleista. Paikkana Paltamon Golf tarjosi upeat arvokilpailun arvoiset puitteet. Toisen kierroksen jälkeen yltyneet tuuli ja aallokko toivat kuitenkin koirakoille mukaan omat haasteensa. Etenkin poikittainen nouto ja hukkuva suoritettiin todella kovassa aallokossa, jossa venetuomarikin sai todella tehdä töitä soutamisessa. Kilpailun ylituomarina toimi tänä vuonna Kim Granholm ja palkintotuomarina Milja Hannu-Kuure. 

Vepen SM-kilpailuihin on aiempinakin vuosina ollut erittäin kova karsintaraja ja tänäkin vuonna pisteraja oli todella korkea – 299/300 pistettä yhteensä kolmesta kokeesta, eli vain pistettä vajaa täydet pisteet. Mukana oli sekä vanhoja konkareita, mutta myös uusia tulokkaita, kuten upeasti jaettuun SM-kultaan asti yltänyt malinois Herkku. 

Ensimmäisen liikkeen jälkeen peräti 9 koirakkoa olivat kiinni täyden 100 pisteen suorituksessa, ja toisen kierroksen jälkeen 6 koirakkoa, jotka kaikki pitivät täydet pisteet hienosti loppuun saakka. Koe oli siis kokonaisuudessaan erittäin tasaväkinen. Koska kuusi ensimmäistä koiraa olivat tasapistein, heidän keskinäinen järjestyksensä haettiin aikavertailusta – jännitys oli käsinkosketeltavaa, kun kaikki odottivat palkintojenjakoa lopullisten tulosten osalta. 

Kaksi ensimmäistä koiraa olivat molemmat sekunilleen samalla loppuajalla ja kilpailupaikalla palkintojenjaossa voittajaksi julistettiin bordercollie Neo & Anna-Leena Väätänen. Ajat jouduttiin kuitenkin viikonlopun aikana vielä tarkistamaan uudelleen ja lopulta myös täysin saman ajan saaneet malinois Herkku & Henna Syrjälä pääsivät jakamaan suomenmestaruuden yhdessä Anna-Leenan ja Neon kanssa. Ensimmäistä kertaa koskaan vepen historiassa suomenmestaruus ja samalla VM-19-titteli jaettiin sekunnilleen samalla ajalla kahden koirakon kesken!

SM-pronssia nappasivat valkoinenpaimenkoira Alma ohjaajanaan Pirjo Salo

Suomenmestarit Anna-Leena Väätänen & bordercollie Neo. Kuva: Meeri Koski

Suomenmestareiden kommentit

Anna-Leena & Neo

Kajaaniin lähtiessä tavoitteenani oli tehdä ehjä ja virheetön suoritus yhdessä luottopakkini Neon kanssa. Haaveita korkeista sijoituksista sen sijaan ei ollut, koska vaikka Neo on bordercollieksi jättiläinen, se kuitenkin edustaa vepekoirissa pikkusillien sarjaa. Tässä lajissa koolla on merkitystä, kun isommilla koirilla vain on enemmän voimaa vetää isoja veneitä ja se näkyy suoraan suoritusajassa. 

Neo on ollut tänä kesänä tasaisen varma ja sen kaikki pistemenetyksiin johtaneet liikevirheet ovat tulleet ensimmäisessä liikkeessä, jossa se ei aina osu tolppien väliin (tai no, yhdessä viennissä se parka sotkeentui siistin luovutuksen jälkeen köyteen niin pahasti, että liike piti keskeyttää). Maalitolppien väliin tähtäämistä on työstetty pitkin kesää ja onneksi se työ tuotti nyt tulosta ja Neo osui Paltamossa hienosti maalilinjaan, vaikka ranta oli sille hankalin mahdollinen: leveä ja aukea hiekkaranta, jossa on sata ja yksi mahdollisuutta rantautumiseen. 

Neon selviydyttyä virheettä ensimmäisestä liikkeestä olin hyvin huojentunut. Muut liikkeet kun ovat olleet tätä kesänä niin varmoja, etten uskonut Neon ryhtyvän sooloilemaan niissä tälläkään kertaa. Neo on kuitenkin todella uuttera, kiltti ja ehkä vähän pedanttikin koira, joka todella haluaa aina tehdä parhaansa. Siihen on siis todella helppo luottaa! Ensimmäisen liikkeen jälkeen sain siis vain nautiskella hyvästä kisafiiliksestä ja antaa koiran tehdä rauhassa oman osuutensa. Jännitys iski minuun vasta viimeisen liikkeen jälkeen, kun minulle kerrottiin meidän ajan olevan sekunnin päässä Herkun ja Hennan ajasta. Oli siis selvää, että hukkuvan suoritusajat ratkaisisivat koko kisan! 

Viimeisen liikkeen jälkeen tulostaulua ei päivitetty, joten jäimme jännittyneinä odottamaan palkintojenjakoa. Sivusta kellotettuna Neon ja Herkun ajat olivat olleet kutakuinkin tasoissa, joten emme osanneet yhtään arvioida etukäteen, kumpi niistä voittaisi kisan. Selvää oli vain se, että ero ei voisi mitenkään olla 1-2 sekuntia suurempi. Lopulta, yli tunnin odottelun jälkeen, palkintojenjaossa Neo julistettiin voittajaksi Herkun jäädessä hopealle. Emme tätä sen kummemmin jääneet miettimään ja kun nälkäkin kurni vatsassa, lähdimme porukalla Kajaaniin syömään ja unohdimme sekuntien vatvomisen. Vasta yömyöhällä huomasimme vepen Facebook-ryhmästä Neon ja Herkun aikojen olevan tasoissa ja kun arvostelukaavakkeissakin ajat olivat sekunnilleen samat, oli selvää, että tuloslaskennassa oli tapahtunut jokin virhe. Siitä seurasikin sitten säätö, joka eteni vepen koetoimikuntaan ja Kennelliittoon saakka. Lopulta tilanne ratkaistiin, kuten säännöissä on määritelty ja suomenmestaruus jaettiin ensimmäistä kertaa ikinä kahden koiran kesken! Ihan mahtavaa, että Henna ja Herkku saivat myös ansaitsemansa suomenmestaruuden! Me ollaan sankareita kaikki, kun oikein aikoja katsotaan! 

Muutenkin kisa oli harvinaisen tiukka ja tasainen, pronssia napannut Alma ei paljon jäänyt Neon ja Herkun ajoista ja niiden lisäksi kolmella muullakin koiralla oli täydet pisteet! Vepen taso on Suomessa siis hyvällä mallilla ja päivä tarjosi jännitystä ihan loppuun saakka! Ihan mahtavaa!

Kuva: Meeri Koski
Vepen suomenmestarit Henna Syrjälä & belgianpaimenkoira malinois Herkku. Kuva: Meeri Koski

Henna & Herkku

Me lähdimme Herkun kanssa kisaan nauttimaan! Meillä oli koko päivän mahtava tunnelma ja mietin vain meidän yhteistä vepe-matkaa ja kuinka hienoa on, että ollaan päästy tänne asti. Kainuun Sanomien toimittaja kävi jututtamassa päivän aikana ja melkein liikutusitkua pukkasi jo siinä vaiheessa, kun kerroin hänelle, että ”monta vuotta sitten malinois nimeltä Herkku oli mulle vain kaukainen haave, ja nyt me ollaan tänään tässä, me saadaan olla kisaamassa suomenmestaruudesta”. Eihän sen siistimpää voi olla! 

Meidän isoin jännityksen aihe oli ensimmäinen liike, kohtaavat veneet, jossa meillä on ollut haasteita. Se meni kuitenkin ihan nappiin, Herkku oli aivan ässä! Toisen liikkeen jälkeen olimme aika selvässä johdossa, ja piti vähän tasoitella omaa mieltä, että nyt vaan keskitytään tekemään normaali suorituksemme, sillä mennään, Herkku osaa. Puolessa välissä koetta keli muuttui tuuliseksi ja aallot selvästi vaikeuttivat koirien työskentelyä. Herkku on suhteellisen pieni vepe-koira, ja rannansuuntaisessa pelastusrenkaan noudossa se joutui todella tekemään töitä. Ylimääräinen käsky oli koko ajan tulossa kielen päällä, mutta keskityin kuitenkin vain hymyilemään Herkulle, se on merkki, että ”äiti on tyytyväinen, jatka samaan malliin”.  Viimeisessä liikkeessä, hukkuvassa, jännitys on samankaltainen, sillä en voi siinä muuta kuin hymyillä Herkulle ja luottaa, että se tuo hukkuvan maaliin niin nopeasti kuin vain suinkin pystyy. Niinhän se toikin! 

Kokeen järjestelyihin oli mielestäni jonkin verran tehty extra haasteita, varmaankin ajatellen, että nyt on SM-kokeet. Vähän ne mielessä kummittelivat, mutta keskityin luottamaan siihen, että olemme treenanneet liikkeitä vaikeutetusti, Herkulla on vahvat rutiinit ja hyvä pää, kyllä me selvitään. Palkintojenjakoa odottelimme pitkät tovit, ja jännitys kasvoi, koska Anna-Leena ja Neo olivat tehneet huikean nopean suorituksen kolmannessa liikkeessä. Oli siis selvä, että kun neljännen liikkeen aikoja vertaillaan, niin nyt puhutaan ihan sekunneista. Palkintojenjaossa selvisi, että jäimme hopealle, mutta olin silti äärettömän tyytyväinen ja onnellinen, Herkku toimi niin hienosti koko päivän! Myöhemmin sitten selvisi, että aikamme olivatkin olleet täsmälleen samat voittajan kanssa ja ihmettelimme palkintojenjakoperustetta. Loppujen lopuksi kaikki päättyi hyvin ja sääntöjen mukaisesti, ja tänä vuonna onkin sitten kaksi suomenmestaria! Isot onnittelut myös Anna-Leena ja Neo!

Kuva: Meeri Koski

VEPE SM 2019 -kokeeseen osallistuneet koirakot & tulokset

BRUFINN DARK DANCE ”URHO”, labradorinnoutaja, ohj. Kyllikki Heinä

DINAFIX´S EXTREME DUDESON ”WELMU”, suursnautseri, ohj. Lea Haanpää

HAPPY ”KERO” kultainennoutaja, ohj. Marja-Leena Eloranta

HERO ”HERO”, bordercollie, ohj. Taina Laakso

KUSTOM KARAKE´S SO WHAT ”METKU”, valkoinenpaimenkoira, ohj. Riikka Viinikka

LET´S DORNIER FOX ”CARLA”, kultainennoutaja, ohj. Maisa Herranen

LÄPPIKSEN CORINNA PAULANER ”KAIYA”, labradorinnoutaja ohj. Minna Ylinen

MIKLAUS SUNLIT ”HYRRÄ”, kultainennoutaja, ohj. Arja Sihvonen

MYYTIN FIXU JA KYPSÄ ”NEO”, bordercollie, ohj. Anna -Leena Väätäinen

OUNOU MAHTAVA MERIROSVO ”KEKE”, australianpaimenkoira, ohj. Satu Ylisiurua-Hemminki

PIKKU-UIKUN TUSSE PATUKKA ”SIMBA”, labradorinnoutaja, ohj. Jessi Landen

POWER DOG’S IM WILD CHILD ”ALMA”, valkoinenpaimenkoira, ohj. Pirjo Salo

PYSÄKIN FIONA ”HERKKU”, belgianpaimenkoira, malinois ohj. Henna Syrjälä

UUNO DG ”UUNO”, bordercollie, ohj. Minna Kujanpää

Kisapaikalta SporttiRakille raportoi Jessi Landen

Kuvat

Kuvat on ottanut Meeri Koski.

Kaikki kuvat: https://meerin.kuvat.fi/kuvat/2019/Vepe+SM/


MAINOS