Koirankoulutuksessa peräänkuulutetaan usein monipuolista harjoittelua. Päämääränä on koirakko, joka pystyy suoriutumaan erilaisissa tilanteissa ja erilaisten häiriöiden alla. Yhden koirankoulutusmantran mukaan koirat ovat huonoja yleistämään. Monipuolisuudella tavoitellaan siis sitä, että koira tunnistaa kyseessä olevan sama tehtävä siitä huolimatta, että asetelma tai olosuhteet vaihtelevat. Mitä asioita monipuolisuus voisi tarkoittaa silloin, kun keskitytään noseworkiin?

Kun koira lähtee etsimään hajua ulko- tai sisätilaetsinnässä, sillä tulisi olla ajatus siitä, että haju voi olla missä tahansa!

Vaihtelevat, vakioidut hajut

Nosework-hajut ovat periaatteessa vakioidut: 1-luokassa eukalyptus, 2-luokassa mukaan tulee laakerinlehti ja 3-luokassa vielä laventeli. Käytännössä hajut voivat olla joskus paljonkin toisistaan poikkeavia eri hydrolaattivalmistajilla. Useimmat koirat kelpuuttavat eri valmistajan hajun ilmaistavaksi täysin ongelmitta, mutta varmuuden vuoksi kannattaa pyrkiä harjoittelemaan ainakin parilla kolmella erilaisella hydrolaatilla. Näin koetilanteessa mahdollisesti kohdattava uusi hydrolaattivalmiste ei ole niin suuri yllätys. Kokeessa käytössä olevaan hydrolaattiin saa aina tutustua kokeen lämmittelyalueella.

Erilaiset harjoitteluympäristöt

Kenties keskeisintä monipuolisessa harjoittelussa on treenien tekeminen erilaisissa paikoissa. Vaikka koepaikat ovat yleensä melko rauhallisia, niiden hajumaailma voi vaihdella koirahallista kasvihuoneisiin. Mitä enemmän koiralla on kokemusta etsimisestä – ja löytämisestä – erilaisista ympäristöistä, sitä helpompi sen on keskittyä tekemään etsintää myös uudessa paikassa. Samalla voi pohtia sitä, millaisilla asioilla voi auttaa koiraa tunnistamaan sen, että ollaan aloittamassa etsintä.

Etsi kaikkialta!

Kun koira lähtee etsimään hajua ulko- tai sisätilaetsinnässä, sillä tulisi olla ajatus siitä, että haju voi olla missä tahansa! Mitä monipuolisemmin koira on tehnyt löytöjä erityyppisistä piiloista, sitä paremmin sen etsintä yleensä kattaa koko alueen. Ihmiselle on tavallista tehdä tietyntyyppisiä piiloja, ja koira alkaa luonnollisesti helposti keskittää etsintänsä paikkoihin, joista se on yleensä löytänyt hajun. Siksi on tärkeää huolehtia siitä, että koira löytää piiloja niin huonekaluista kuin tyhjiltä seiniltä, ja motivoida sitä haistelemaan myös alhaalta, ylhäältä ja nurkista.

Kaiken maailman haistelukohteet

Ajoneuvo- ja laatikkoetsinnöissä haju on aina etsittävissä kohteissa – siis ajoneuvossa tai laatikossa. Näillä etsintäalueilla monipuolisuus liittyykin siis luonnollisesti siihen, mitä asioita koira käsittää ajoneuvoiksi tai laatikoiksi. Olisi siis tärkeää päästä treenaamaan monipuolisesti erilaisilla ajoneuvoilla ja tehdä etsintää erilaista laatikoista tai laatikon kaltaisista kohteista, jotka voisivat olla kokeessa laatikkoetsinnässä. Alkuharjoittelussa voi olla hyötyä siitä, että ajoneuvoja tai laatikoita harjoitellaan aina samassa paikassa: etsintäympäristö pysyy siis samana, mutta haistelun kohde vaihtuu.

Minä moninaisemmissa paikoissa aikoo nosework-koiransa kanssa haistella, sitä isompi valtti on monipuolisuus myös harjoittelussa!


MAINOS

Olen Elisa Reunanen, kielen oppimisen tutkija Turusta. Harrastan pelastuskoiratoimintaa ja olen ollut hälytysryhmässä vuodesta 2010, koiranohjaajana vuodesta 2014. Koirieni kanssa olen suorittanut pelastuskoirakokeita niin haussa, jäljellä kuin raunioilla. Ohjaan viikoittain pienryhmiä paikallisyhdistyksessämme. Pelastuskoiralajien lisäksi olen harrastanut ja kouluttanut monipuolisesti myös muuta hajutyöskentelyä erikoistuen tunnistusetsintään. Päivätyöni ohella koulutan tällä hetkellä tunnistusetsintää ja hajuerottelua Koirakoulu Vainuvoimassa Raisiossa.

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän