Vainuvoimalla Raisiossa kävi vieraana ruotsalainen 3-luokan nosework-tuomari Michael Hedman. Michael koulutti eritasoisia nosework-koirakoita kahtena päivänä erilaisilla, monipuolisilla harjoituksilla. Hänen koulutuksensa kantava ajatus oli, että jos haluaa kilpailla lajissa, on alusta asti harjoiteltava mahdollisimman monipuolisesti. Perusharjoittelulla pärjää vielä 1-luokassa, mutta 2- ja 3-luokkia varten on sekä omia että koiran taitoja kehitettävä erilaisilla harjoituksilla.

Edellisessä osassa käsiteltiin etsintäalueeseen liittyviä asioita. Tässä artikkelissa puheena ovat erilaiset piilot.

Täsmällisen etsinnän aloituksen merkitys korostuu lähekkäisten piilojen kohdalla.

Korkeat piilot

Jo 1-luokassa piilot voidaan sijoittaa yli metrin korkeuteen. Suurimmalle osalle koirista se tarkoittaa reilusti pään yläpuolella olevaa piiloa. 3-luokassa piilot voivat olla lähes kahden metrin korkeudessa. Korkeissa piiloissa koiran on opittava seuraamaan hajuvanaa kohdetta kohti. Hajua on vain harvoin aivan kohteen alapuolella, joten koira saa piilosta hajun vain ollessaan riittävän kaukana kohteesta. Korkealla oleva piilo ei välttämättä sinänsä ole vaikeampi paikallistaa: koiran on vain opittava etsimään hajua myös alueelta, jossa ei näennäisesti ole mitään etsittävää.

Syvät piilot

Syvillä piiloilla tarkoitetaan kätköjä, joissa koira ei pääse aivan hajun lähteen luo. Piilo voi olla esimerkiksi lipastonlaatikon takaosassa, huonekalujen välisessä kapeassa raossa tai seinää vasten olevan metallihäkin takanurkassa. Alkuopetuksen vastaisesti tällaisella piilolla koiran tulee osata ilmaista haju pystymättä tarkentamaan sitä aivan loppuun asti. Tämä voi olla erityisen vaikeaa koirille, joiden ilmaisuun liittyy hajun koskettaminen, esimerkiksi kuonon pitäminen kiinni hajulähteessä.

Seinäpinta

Tyhjän seinäpinnan haistelu sujuu harvalta koiralta luonnostaan, ja siksi se on mainio tapa lisätä etsinnän vaikeusastetta. Koirilla on helposti tapana rynnätä ensimmäiselle selkeälle kohteelle, esimerkiksi tuolin tai muun huonekalun luo. Tällaisia selkeitä kohteita voi käyttää ”häiriönä” harjoitellessaan etsintää tyhjältä seinältä: tällä kertaa piilo ei löydy kohteesta vaan seinästä. Kun koira haistelee seinää, ohjaajan on tärkeä olla sijoittuneena rintamasuunta seinää kohti, sillä muuten hän työntää helposti koiran eteenpäin pois seinältä. Seinän haistelua treenatessa on hyvä palkita koiraa sen tekemästä hyvästä työstä, ei vain löydöstä – näin koiraa kannustetaan haistelemaan seinää mahdollisimman tarkasti.

Lähekkäin olevat piilot

Hyvin lähekkäin, esimerkiksi 30–50 cm etäisyydellä toisistaan sijoitetut hajupiilot tarjoavat etsintään hienon lisämausteen etenkin silloin, kun ohjaaja ei tiedä piilojen määrää ennalta. Kun piilot ovat lähekkäin, koiran on opittava työstämään kaksi hajulähdettä toisistaan riippumatta – etenkin silloin, kun kumpikin piilo on samaa hydrolaattia! Täsmällisen etsinnän aloituksen merkitys korostuu lähekkäisten piilojen kohdalla. Jotta koiran olisi mahdollista havaita kaksi lähekkäin sijoitettua kätköä, sen on jatkettava haistelua ensimmäisen löytämänsä piilon vierestä. Lähekkäin olevat piilot on voitu sijoittaa joko samalle tasolle tai sitten ne voivat olla päällekkäin.


MAINOS
Elisa Reunanen
Olen Elisa Reunanen, kielen oppimisen tutkija Turusta. Harrastan pelastuskoiratoimintaa ja olen ollut hälytysryhmässä vuodesta 2010, koiranohjaajana vuodesta 2014. Koirieni kanssa olen suorittanut pelastuskoirakokeita niin haussa, jäljellä kuin raunioilla. Ohjaan viikoittain pienryhmiä paikallisyhdistyksessämme. Pelastuskoiralajien lisäksi olen harrastanut ja kouluttanut monipuolisesti myös muuta hajutyöskentelyä erikoistuen tunnistusetsintään. Päivätyöni ohella koulutan tällä hetkellä tunnistusetsintää ja hajuerottelua Koirakoulu Vainuvoimassa Raisiossa.

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän