Marras-joulukuun aikana SporttiRakissa ovat käynnissä SEURAAMISEN TEEMAVIIKOT. Näiden teemaviikkojen aikana (11.11.-20.12.) julkaisemme viikoittain valmentajan vinkkivideoita tokon/rally-tokon/tottiksen seuraamisen kouluttamiseen, hiomiseen ja ongelmien korjaamiseen. Teemaviikoilla käydään läpi myös seuraamiseen liittyviä liikkeitä, kuten jääviä. Teemaviikkoihin kuuluu aloitusluento sekä Q&A-kyselytuntilähetys, jossa pääset kysymään lisäneuvoja suorassa videolähetyksessä.
Teemaviikoilla valmentajana toimii Maiju Ojamies.
”Olen aloittanut koiraharrastamisen reilut 15 vuotta sitten valkoisten länsiylämaanterriereideni kanssa. Agilityn rinnalle tuli jossakin vaiheessa toko ja se vei mukanaan ja Elli-westiestäkin saatiin leivottua tottelevaisuusvalio. Samaan aikaan on koko ajan tullut tehtyä muita lajeja laidasta laitaan. Nykyisen kisakoirani bordercollie Ihmeen kanssa kuulumme TOKO-valmennusrenkaaseen, se on tottelevaisuus- ja agilityvalio ja lisäksi kisannut alemmissa luokissa PK-lajeissa, rally-tokossa ja koiratanssissa. Tulevaisuuden harrastuskaverina kotona kasvaa bordercollie Lempi.
Koulutukseltani olen filosofian maisteri ja viime vuonna suoritin lisäksi käyttäytymisanalyysipohjaiset eläinkouluttajaopinnot Tampereen yliopistossa. Kouluttajana pidän erityisen tärkeänä koiran ja ohjaajan välistä hyvää suhdetta ja yhteistyötä, molemminpuolista luottamusta sekä koiran tehtävään sopivaa työskentelyvirettä, jossa koira pystyy toimimaan ilman turhaa ylimääräistä stressiä. Jotta tähän päästään, koiralla täytyy toki olla myös riittävän hyvät tekniset taidot ja esimerkiksi kehonhallintaan ja fyysiseen kuntoon liittyvät valmiudet liikkeiden suorittamiseen.”
SporttiRakin teemaviikot
SporttiRakin teemaviikot ovat helppo pääsy huippuvalmentajien oppiin. Julkaisemme kunkin teemaviikkojakson aikana noin 6-12 kpl vinkkivideoita samasta aihepiiristä, jotka on kuvattu vastuuvalmentajan kanssa varta vasten SporttiRakin PRO-jäsenille. Vinkkivideoiden avulla voit opetella asioita rauhassa kotona oman koirasi kanssa. Lisäksi teemaviikoille kuuluu Q&A-kyselytunti eli suora videolähetys, jossa jäsenillä on mahdollisuus kysyä live chatin kautta lisäkysymyksiä valmentajalta tai lähettää kysymykset jo etukäteen ja kuunnella vastaukset tallenteelta. Useimpiin teemaviikkoihin kuuluu mukaan myös nettiluento aiheen teoriasta. Kaikilla PRO-jäsenillä on automaattisesti pääsy katsomaan kaikki teemaviikkojen materiaalit ilmaiseksi. Materiaalit jäävät katsottavaksi myös teemaviikkojen jälkeen.