Pari muuttujaa

Ensimmäinen reissua koskevista takaiskuista koettiin jo kuukautta ennen lähtöä, kuten ykkösosassa kerroin. Kaikeksi onneksi nuorimman koirani varvas saatiin kuin ihmeen kaupalla kuntoon levolla ja kollegiaalisella yhteistyöllä. Samainen koira juoksi yhden ratastartin viikkoa ennen lähtöä, ja varvas kesti sen.

Hetken ehdin olla iloinen ja luottavainen, kunnes paria päivää myöhemmin iski se kuuluisa narttukoiranomistajan pahin painajainen. Yksi joukkueeseen valituista koiristani aloitti juoksut, vieläpä täysin yllättäen 2 kuukautta etuajassa. Koska matkaseurueemme toiseen autokuntaan kuului uros, oli selvää, että juoksut aloittanut koira olisi pakko jättää hoitoon. Hoitopaikka onneksi löytyikin, siitä vielä jälkikäteen kaunis kiitos koiran ihanalle ja joustavalle kasvattajalle. Koska laumassani on kaksi leikkaamatonta narttua – tämän juoksut aloittaneen kaksi tytärtä – aavistelin tietysti heti pahinta, mutta matkaan lähdettiin neljän koiran kokoonpanolla.

Menomatkalle sattui kaikenmoista pientä ja vähän isompaakin muuttujaa. Ensimmäisenä reissuaamuna paha aavistukseni kävi toteen, ja toinen sisaruksista – onneksi se, joka ei ollut nimettynä joukkueeseen – aloitti juoksunsa. Viisi päivää, kuusi maata ja vajaat 3000 kilometriä myöhemmin saavuimme kuitenkin kisapaikalle Sveitsin Lotzwiliin.

Rutiinien merkitys valmistautumisessa

Saavuimme kisapaikalle hyvissä ajoin, ja koirilla oli yksi kokonainen päivä aikaa totutella ympäristöön. Ymmärrettävästi olimme kaikki hyvin kankeita pitkän automatkan jäljiltä, joten torstain aikana tuli käveltyä useampikin lenkki ympäri kisa-aluetta. Muun ajan kukin lepäsi rauhassa autossa omassa häkissään, hälinästä huolimatta. Minulle on muodostunut tietty rutiini kilpailuun valmistautumisessa, mutta tällä kertaa jouduin hiukan soveltamaan. Koska kylmäsäilytystilat olivat hyvin rajalliset, olin ostanut Suomesta mukaan kuivalihaa pakastelihan sijaan. Lihan lisäksi ruokana oli omaa tuttua nappulaa, kaikki söivät hyvin, eikä kisaavilla koirilla ollut vatsavaivoja, vaikka yksi koiristani jonkinmoisen reissuripulin saikin.

Ensimmäiset startit olivat aamulla jo klo 7, ja tietysti molempien koirieni luokat olivat ensimmäisinä, joten ruokinnan oikein ajoittaminen oli melkoisen haastavaa. Lisäksi alkuerän ja finaalin väliin jäi lähes 8 tuntia, eli lähtöjen välillä oli pakko antaa juotavan lisäksi jotakin pientä syötävääkin. Kotimaan kisoissa päivät ovat huomattavasti lyhyempiä, mutta suurissa arvokisoissa osallistujamäärät ovat moninkertaisia, joten luonnollisesti päivätkin pitenevät. Keli ei onneksi ollut kuuma, päinvastoin ajoittain tuntui jopa viileältä, eikä sateeltakaan vältytty. Koirieni luokat juostiin eri päivinä, mikä oli hyvä, koska pystyin keskittymään yhteen koiraan kerrallaan. Viimeiseen aamuun saakka jännitin Ellan juoksujen alkua, mutta tällä kertaa onnetar oli puolellamme.

Odotukset

Jokainen, joka lähtee kauas arvokisoihin, varmasti valmistautuu niihin huolella. Jokaisesta maasta on tämän kokoluokan kisoihin ilmoitettu vain parhaat koirat, eli taso on kova ja piste-erot oletusarvoisesti marginaalisia. Menestymiseen tarvitaan taidon lisäksi myös rutkasti tuuria. Etukäteen olin asettanut tavoitteeksi, että molemmat koirani olisivat luokissaan vähintään puolivälin tienoilla. Kymmenen joukkoon kummallakin kyllä rahkeet riittäisivät hyvänä päivänä, kuuden parhaan joukkoon pääseminen vaatisi nappisuorituksen, muttei olisi mahdoton. Kummallakin alkukauden näytöt olivat varsin hyvät, joten olin varsin luottavaisilla mielin.

Etukäteen suurin pelkoni oli loukkaantuminen. Euroopassa on käytössä nk. lankarullarissa, joka on reilut 10 cm korkea ja n. 10 cm halkaisijaltaan, ja koira voi loukkaantua pahastikin osuessaan sellaiseen täydessä vauhdissa – huolimatta siitä, että rissat oli merkattu muovikartioin. Suomessa käytössä oleva rissamalli on matala, kupera metallilautanen, joka on huomattavasti turvallisempi, vaikka sen päältä juoksisi.

Toteutunut tulos

Molemmat juoksivat alkuerän tuollaisilla korkeilla rissoilla rakennetulla, varsin teknisellä radalla suoriutuen omaan silmään oikein hyvin. Nuorempi koirani on nopeudestaan huolimatta hyvin ketterä, joten sen melko keskinkertaiset pisteet alkuerästä olivat pettymys. Vanhempi koirani on ollut aina tarkka ja ketterä, mutta nyt sen alkueräjuoksu ei ollut ihan sitä parasta, mitä olisin toivonut. Tosin, yleensä se parantaa finaaliin huomattavasti, joten jos kärki ei olisi karannut liian kauas, sillä olisi vielä hyvät mahdollisuudet.

Finaalirata juostiin nk. ilmavieheradalla, missä vieheenvetonaru kulki puolitoistametristen tolppien päällä ilmassa. Viehe oli kiinnitetty parimetriseen naruun, mutta kovassa vauhdissa tuulenpuuskan osuessa kohdalle viehe pyrki painosta huolimatta nousemaan ilmaan. Tolppien ympärykset oli merkattu hyvin selkeästi, ja radan ylimääräisistä esteistä huolimatta kumpikin juoksi myös finaalin hyvin ja vammoitta. Kumpikin palautui hyvin, ja huolimatta pitkästä odotusajasta alkuerän ja finaalin välillä vielä jälkimmäinenkin juoksu kulki oikein hyvin.

Lopputulokset jäivät kaikesta huolimatta meidän osaltamme melko vaatimattomiksi. Nuoremman koirani alkueräpisteet pyysin laskemaan uudelleen, koska tuomarikohtaisissa pisteissä oli niin suuri ero, ja kerrankos sitä kiireessä numerot vaihtavat paikkaa. Pisteet olivat kuitenkin oikein, ja Ellan sijoitus lopputuloksissa oli 13/21: viimeinen podiumpaikka jäi 15 pisteen päähän. Inna oli omassa luokassaan sijalla 32/62, sekin 18 pisteen päässä kuutossijasta.

Tunnustan olevani huono häviäjä ja odotin parempia sijoituksia, mutta tällä kertaa kävi näin, ja podiumilla seisoivat ne, jotka onnistuivat tällä kertaa parhaiten. Tiedän, että koirani tekivät parhaansa, ja mikä tärkeintä, ne selvittivät kumpainenkin kaksi rataa loukkaantumatta.

Kun lähtee näinkin kauas, pientenkin asioiden merkitys kasvaa. Jälkikäteen tajusin, että kuivaliha ei ehkä ollutkaan paras mahdollinen korvike tuoreelle lihalle, koska sen rasvaprosentti on huomattavasti pienempi, ja vaikka viikon liikunnan määrä on normaalia pienempi, siinä ehtii muodostua energiavaje. Ellakin sitten aloitti juoksunsa, sentään pari päivää kisojen jälkeen. Pienen itsetutkiskelun jälkeen oli kuitenkin pakko todeta, että olihan tämä reissu kuitenkin kokemuksen arvoinen!


MAINOS