Etusivu Tagit Vinttikoirien maastokoe

Tagi: vinttikoirien maastokoe

Menestyksen toinen puoli koiraurheilussa

Itku pitkästä ilosta, kuuluu vanha sanonta. Näiden hokemien takana valitettavasti piilee karu totuus. Olen itse saanut viime vuodet nauttia etupäässä menestyksestä harrastusrintamalla, vastoinkäymiset, jotka...

Blogi: Vinttikoirien maastojuoksun EM-kilpailut – Miten meni omasta mielestä?

Pari muuttujaa Ensimmäinen reissua koskevista takaiskuista koettiin jo kuukautta ennen lähtöä, kuten ykkösosassa kerroin. Kaikeksi onneksi nuorimman koirani varvas saatiin kuin ihmeen kaupalla kuntoon levolla...

Blogi: Kohti Sveitsiä, osa 1 – Askelmerkit kohdallaan

Jo viime kesänä alkoi kyteä ajatus vähän pidemmästä loma- ja kisareissusta Eurooppaan. Niinpä koko edellinen talvi on tehty tavoitteellisesti töitä niin koirien kisakunnon kuin matkabudjetinkin eteen. Reissun ensimmäinen checkpoint on karsintakilpailu, ja tietysti koiran pysyminen ehjänä. Jokainen koiran kanssa harrastava kuitenkin tietää, että aina voi tulla ne kuuluisat pari muuttujaa...

Vinttikoirien maastojuoksun Suomi Cup -tittelit ratkottu

Vinttikoirien maastojuoksun Suomi Cup -kutsukilpailu miteltiin lauantaina Laihian hienoissa peltomaastoissa. Vauhdikkaan tapahtuman järjesti Lakeuden Vinttikoiraharrastajat. Kyseessä oli kilpailu, johon osallistumisoikeus oli edellisen kisakauden parhaita...

Blogi: Vinttikoirien maastokokeen lyhyt oppimäärä

Vinttikoirakokeiden tarkoitus on näöllä ajavien koirien metsästys- ja juoksuominaisuuksien selville saaminen, ja maastokoe on yksi vinttikoirien neljästä virallisesta käyttökoemuodosta. Maastokokeessa kolme tuomaria arvostelee viehettä eli...

Uusimmat artikkelit

Kisajännitys, luento

Nettiluento ti 26.5. – Kisajännitys – Maria Matilainen

0
Tiistai 26.5.2026 klo 18.30-20.30 – Kisajännitys Tällä luennolla keskitymme jännitykseen, mikä on tuttu tunne monelle koiraharrastajalle – niin kilpailuissa kuin treeneissäkin. Tässä koulutuksessa tarkastellaan, mitä...