Uuden koiran saapuminen perheeseen on aina jännä juttu. Ennen luovutusta miettii ja tuskailee, osaako tehdä asiat oikein ja onhan kaikki tarvittava tieto ja taito tarjolla. Edellisestä pennusta olikin itselläni aikaa viisi vuotta, mutta jotenkin sitä oli ehtinyt jo unohtaa, mitä kaikkea pentuaika vaatii ja mitä kaikkea pitää ehtiä suunnitella ja toteuttaa (vai pitääkö?), jotta pentu saa hyvän alun uudessa kodissa. Niinpä viimeisellä viikolla ennen luovutusta tuskailin itse monenkin asian kanssa. Mitä taitoja pitää heti opettaa pennulle, mihin kaikkeen pitää sosiaalistaa, mitä ruokaa syötän ja miten paljon, mitä kaikkea tavaraa pitää etukäteen hankkia ja miten muokata asunto pentukelpoiseksi?
Top 10+ -käyttäytymislista
Kirjallisuudessa ja muuallakin mainitaan, mitä asioita koiralle olisi heti ehdottomasti opetettava. Niinpä tein itsekin top-listan, mihin järjestin tärkeimmät asiat, jotka halusin pennun oppivan mahdollisimman pian. Moni asia on tärkeä, mutta pyrin priorisoimaan listaa sen perusteella, mikä on esiehtona halutulle käyttäytymiselle. Ykköseksi nousi selvästi niinkin yksinkertainen juttu kuin palkkautuminen (nami). Ilman sitä kaiken muun opettamisesta tulee aika paljon vaikeampaa.
Listan seuraavat käyttäytymiset tulivatkin sitten sen mukaan, miten nopeasti eri taitoja tulisin tarvitsevaan muiden opetettavien käyttäytymisten pohjataitoina.
- Palkkautuminen (nami)
- Nimeen ehdollistuminen (luoksetulo)
- Leikkiminen (irroitusvihje, lelulle vapautumisvihje)
- Luopuminen (namista, vihje tällekin)
- Vapautus (tekemään mitä haluaa tai lelulle)
- Lähellä kulkeminen ja kontakti
- Oletuskäyttäytyminen (istuminen oven edessä, ennen ruokaa, ennen leikkimistä)
- Luoksetulo (pilli)
- Naksuun ehdollistuminen
- Naksusanaan ehdollistuminen
- Häkissä/alustalla oleminen
- Kohdetyöskentely (kosketuskeppi, käsikosketus)
Pennun sosiaalistaminen
Pennun tullessa kotiin alkaa sosiaalistamisruljanssi, missä haetaan pennulle positiivisia kokemuksia vähintäänkin niistä asioista, joita pentu tulee jatkossakin kohtaamaan. Sosiaalistamisen tueksi löytyy paljon malleja (esimerkiksi Dr. Sophia Yinin Perfect Puppy in Seven Days ja siihen liittyvä Sosialization checklist).
Yleisellä tasolla seuraava pikalista auttaa:
- Käsittely
- Ihmiset
- Eläimet
- Alustat
- Äänet
- Liikkuvat asiat
- Erikoiset esineet
- Paikat
Ja jos tarkemmin haluaa lähteä pohtimaan, niin voi merkitä muistiin, jos jokin juttu tarvitsee lisää treeniä (esimerkiksi jos koira pyrkii pakoon, välttelee tai jäätyy sen sijaan, että pysyy rauhallisena ja rentona keskittyen syömään nameja tai ilman namejakin ottaa lunkisti). Itse tekaisin taulukot eri asioille, mutta totesin sen turhaksi siinä mielessä, että tuskin jaksan sitä täytellä. Sen sijaan se voi toimia muistilistana, että mikään oleellinen ei jää tekemättä.
Ruokintapähkäilyt
Kouluttamisjuttujen ja sosiaalistamisen lisäksi yhtenä isona pähkäilyn aiheena oli ruokinta. Miten ruokkia pentua oikein, jotta se saa kaiken tarvitsemansa. Nykyinen koirani käy raakaruoalla (pennusta alkaen), joten ei pitäisi olla mikään ongelma siirtää pentu raakaruokinnalle, mutta silti tätäkin tuli mietittyä ja tehtyä jonkinlainen suunnitelma siitä, miten lihaisat luut, raaka liha, sisäelimet, kala, kasvissose ja kananmuna ja mahdolliset lisät esimerkiksi jakautuvat eri päiville. Kun olin saanut tämän itselleni pähkäiltyä, niin olokin oli taas jo vähän varmempi.
Pentuvarma sisustus ja muut valmistelut
Koti turvalliseksi pennulle: kompostiverkkoja – checked. Kaikki ns. tärkeät tavarat pois lattioilta tai muuten vain pennun ulottuvilta – checked. Pennulle sopivat (ja vanhemmalle koiralle ei-niin-tärkeät) lelut saataville ja muut talteen – checked. Sanomalehdet pissavahinkojen varalta jäivät etukäteen hankkimatta.
Pentutavaraostoksilla oli kiva käydä etukäteen, mutta lopputuloksena tuliaisina oli lähinnä vain ruokaa ja nameja. Panta, hihna, valjaat ynnä muu tavara löytyivätkin muuta kautta.
Seuraavassa artikkelissa jatkan, miten suunnitelmat käytännössä lähtivät toimimaan ja miten elämä sujuu itselleni uuden rodun parissa kohti arkielämän ja harrastuksellisia tavoitteita.
MAINOS