Etusivu 2017

Vuosiarkistot: 2017

TOKO MM 2017 alkaa! Vinkkilista kisojen seurantaan

Tottelevaisuuden maailmanmestaruuskilpailut alkavat huomenna, ja Suomen joukkue on jo paikan päällä tekemässä viimeistelyitään. SporttiRakki kokosi linkkilistan, jolla pääset seuraamaan kisoja mahdollisimman näppärästi. Toivotamme koko Suomen...

Virkakoiran valinta on viranomaistahon ja kasvattajan yhteistyötä

0
Ihan ensimmäiseksi lyhyt alustus. Kirjoitan aiheesta, vaikka en virkakoiria työni puolesta valitse, mutta pidän aihetta kuitenkin niin tärkeänä, että tästä pitää kirjoittaa. Kaikki kirjoituksen...

Blogi: Koirien kanssa kuukausi Norjassa, osa 3

0
Olemme jatkaneet koirien kanssa samoilua ja tutustumista tähän upeaan Ørstan alueeseen Møre og Romsdal -maakunnassa Länsi-Norjassa. Ørstaa ympäröivät kolme suurta vuonoa Hjørundfjorden (joka on...

Blogi: Kohti Sveitsiä, osa 1 – Askelmerkit kohdallaan

Jo viime kesänä alkoi kyteä ajatus vähän pidemmästä loma- ja kisareissusta Eurooppaan. Niinpä koko edellinen talvi on tehty tavoitteellisesti töitä niin koirien kisakunnon kuin matkabudjetinkin eteen. Reissun ensimmäinen checkpoint on karsintakilpailu, ja tietysti koiran pysyminen ehjänä. Jokainen koiran kanssa harrastava kuitenkin tietää, että aina voi tulla ne kuuluisat pari muuttujaa...

FAQ. Mikä ihmeen operantti?

Edellisen kirjoitukseni johdosta käydyn keskustelun innoittamana ajattelin, että voisi olla hyvä hieman avata, mitä operantilla koulutuksella oikeastaan tarkoitan. Koetan tässä kirjoituksesta avata joitakin keskeisiä...

Nose Work – oman elämänsä erikoisetsintäkoirat

Koiran hajuaistia hyödyntävät harrastuslajit ovat pitkälti metsästyskoirien ja pk-rotuisten saatavilla, ainakin, jos kokeisiin asti mielii. MEJÄ-kokeet ovat kaikille roduille avoimia, mutta varsinkin kaupunkiasujalle sen...

Blogi: Koirien kanssa kuukausi Norjassa, osa 2

Reissupäiviä on nyt takana 6. Näistä parina päivänä olemme tehneet hieman pidemmän yksittäisen vaellusretken. Matkaa ei ole tullut kerralla 5-7 km enempää, mutta usean...

Blogi: Ensimmäistä kertaa noutajien WT-kokeessa

Kevät on kulunut labradorinnoutaja Oikun kanssa nomea treenaten niin yksin kuin yhdessä treenikavereidenkin kanssa tähtäimenä sekä noutajien NOME-B- että WT-kokeet. Erilaisissa nome-koulutuksissakin ollaan käyty...

Nettiluento to 29.6.: Pennusta harrastuskoiraksi, Pipa Pärssinen

Eläintenhoidon ja hyötykoirien koulutuksen opettaja ja tokon ylituomari Pipa Pärssisen nettiluennolla käydään läpi sitä, miten saat pennusta hyvän harrastuskoiran. Luento löytyy nyt tästä artikkelista tallenteena katsottavaksi ja se on jäsenille ilmainen, mutta tarvitset jäsenyyden sen katsomiseen. Lue luennosta lisää tapahtumakalenteristamme.

To access this post, you must purchase Jäsenyys 12 kk, Jäsenyys 6 kk or Jäsenyys 3 kk.

Uusimmat artikkelit

Kisajännitys, luento

Nettiluento ti 26.5. – Kisajännitys – Maria Matilainen

0
Tiistai 26.5.2026 klo 18.30-20.30 – Kisajännitys Tällä luennolla keskitymme jännitykseen, mikä on tuttu tunne monelle koiraharrastajalle – niin kilpailuissa kuin treeneissäkin. Tässä koulutuksessa tarkastellaan, mitä...