Edellisessä artikkelissa kävimme läpi mm. sitä, että onko toko nipottajien laji ja nyt käymme liikekohtaisen pilkuttamisen kimppuun.
Seuraaminen on moniosainen ja pitkä kokonaisuus, joten pientä viilattavaa riittää.
Paikallaolot
Paikallaoloista voidaan löytää helposti pientä korjattavaa. Koira saa liikuttaa päätään ja katsellakin vähän ympärilleen, jos (kun) ympärillä on häiriöitä, kunhan se ei ole levoton. Kuinka paljon ja mikä on levotonta, se on tilanne- ja koirakohtaista ja jää katsojan päätettäväksi.
Istumisessa kyhjöttävästä asennosta voi hieman nipottaa, eli jos koira ei istu kohtuullisen ryhdikkäästi tai jos se istuu kankullaan jalat sojottaen tms. Sama makuussa: ”sfinksi” on ihanne, mutta jotkut koirat makaavat persoonallisemmassa asennossa ja se on sallittua (ellei halua nipottaa…), jos koira pysyy suorassa linjassa (usein ei pysy) eikä muuttele asentoaan.
Nipottamista voi käyttää makuussa pään painamisessa alas maahanmenon yhteydessä – pääalas-maahanmenot voivat olla vähän hitaita, koska harva koira iskee leukaa maahan kuten kroppa/kyynärpäät menevät. Koirien paikallaoloasentoja voi katsoa edestä ja takaa, jolloin takaa katsoessa näkee S-kroppaisia koiria – edestä näyttävät suorilta, takaa eivät. Tarpeellista nipottamista on se, että kun koira käsketään alas, sillä menevät molemmat kyynärpäät maahan. Joillakin koirilla tuppaa ohjaajanpuoleinen kyynärpää jäämään ylös koiran pitäessä kontaktia ohjaajaan.
Nuuskimista ei ole mainittu virheenä säännöissä, mutta se voidaan lukea rauhattomuudeksi tai levottomuudeksi (tosin jotkut koirat haistelevat hyvin rauhallisen näköisinä). Maan haistelusta on helppo ottaa pisteitä pois, mutta miten toimia ilman nuuskimisen suhteen? Koira voi maata tai istua ja samalla nuuskia ilmaa sieraimet heiluen – nipottamisen paikka.
Seuraaminen
Seuraaminen on moniosainen ja pitkä kokonaisuus, joten pientä viilattavaa riittää. Vasen käsi tulee tässäkin esille – minne sen sijoittaa seuraamisen ajaksi (perusasento on jo käsitelty erikseen). Onko se koiran ja ohjaajan välissä (jonne se mahtuu, jos sitä ei vispaa kovasti eikä koira seuraa liian lähellä), koiran pään takana vai koiran pään ulkopuolella? Entä miten reippaasti sitä pitää ja kannattaa heiluttaa? Luonnollinen liikkuminen on mainittu säännöissä eli siihen pyritään. Kannattaa videoida erilaisia seurautusversioita ja valita niistä se, missä toiminta näyttää sääntökirjan mukaiselta.
Sitten tulevat käännökset ja askellukset: miten kädet ovat niiden aikana, tekeekö vasen käsi vasemmalle kääntymisen aikana heilahduksen taakse, auttaako se koiraa täyskäännöksessä ja kiertyykö vartalo sivuaskeleissa. Paljon näkee käsihommia näissä. Samoin peruutus, siinä on hartia-apua ym. käyttöä. Ja tietysti pysähtyminen perusasentoon, jossa vasen käsi voi tehdä kätevän pienen heilahduksen taakse.
Koiran tiiviys seuraamisessa on määritelty n. 10 cm etäisyydeksi, mutta tämän pitäminen ei ole helppoa. Helpompaa on seurata kiinni ohjaajassa kuin pitää pieni etäisyys tai seurata vähän ohjaajan takana. Näitä voi testata leikkimällä seurautusleikkiä, jossa toinen ihminen on koira ja toinen ohjaaja. Koiran ja ohjaajan välissä pitää siis olla seuraamisen aikana pieni ilmarako (riippuen koiran turkin määrästä), joka ei saa kuitenkaan levahtaa liian väljäksi. Tässä onkin mukavasti harjoittelemista, kun koiran pitää lisäksi olla seuraamisen aikana suora (myös sivuaskeleissa säilyttää rintamasuunta ohjaajan kanssa samana) ja käyttää takaosaansa. Tai itse asiassa takaosan käyttöä ei ole vaadittu, mutta koska koiran pitää kääntyä samassa linjassa ohjaajan kanssa, on sen pakko käyttää hyvin takaosaansa, jotta kääntyminen linjassa onnistuisi.
Liikkeestä pysähtymiset
Jättöliikkeissä vaaditaan koiralta nopeaa toimintaa sekä käskyyn reagoimisessa että liikkeen suorittamisessa. Ajatuksena on se, että koira liikkuu ja sitten se ei enää liiku, vaan on pysähtynyt haluttuun asentoon jopa ennen kuin käskysana on ehditty sanoa loppuun asti (joka ei ole mikään menepäsmaahannytsiinä). Koiran rakenne (ja rotu) vaikuttavat siihen, miten helposti se pystyy vastaamaan näihin vaatimuksiin. Joku koira oppii melko nopeasti esim. läsähtämään maahan kun taas toista pitää treenata ja jumpata kauan, että se kykenisi edes jonkinlaiseen suoritukseen.
Maahanmenossa voi vaatia koiran tippumista maahan käskyn jälkeen, istumisessa koira vetää takapuolen salamana alas ja seisomisessa koira ei liikuta yhtään tassua käskyn sanomisen alkaessa, vaan se on heti asennossa. Terävyyttä ja napakkutta siis kaivataan. Vino, nojaava tai liian tiivis seuraamisasento voi saada aikaan hidastelua asennossa (koiran pitää väistää ohjaajaa pysähtyessään) tai vinoja jättöasentoja. Sama koskee pomppivaa seuraamista. Pomppuasennot ovat näyttäviä, mutta ison pompun kanssa tehtyinä vähän hankalia: kun koira käsketään esim. seisomaan, se pomppaa ensin ylöspäin ja sitten vasta seisahtuu eli liikesuunta on aluksi ”väärä”.
Koiran voi haluta olevan kuin patsas jätetyssä asennossa, se ei liikuta päätään tai edes korviaan ohjaajan kiertäessä koiran. Tätä ei säännöissä vaadita, mutta jos haluaa, niin tässä on oiva paikka hioa liikettä. Mukaanotoissa (L, Z) koiran pitää lähteä seuraamaan heti, kun ohjaaja tulee sen vierelle ja sanoo käskyn. Koira ei saa ennakoida eli lähteä liikkeelle silloin, kun ohjaaja saavuttaa koiran vaan vasta kun ohjaajan jalka on suurin piirtein koiran lavan kohdalla ja käsky sanotaan – ajoitus on tarkkaa.
Luoksetulo
Koiran pitää tulla ohjaajan luokse suoraviivaisesti vähintään ripeää ravia (vrt. nopeus). Koiran pitää tulla joko eteen istumaan ja siitä sivulle tai suoraan sivulle ilman että se koskee ohjaajaa. Luoksetulon alku on helppo, loppu ei niinkään. Eteenistuminen on hieman helpompaa kuin suoraan sivulle tulo (etukautta), tosin jotkut koirat tuppaavat hidastamaan vauhtia tai koskemaan/törmäämään ohjaajaan edessä (virheitä molemmat).
Sivulletulo etukautta on sen verran hankala, että moni koira on kehitellyt kikkoja sen selvittämiseksi. Tyypillisin kikka näyttää olevan kaartaminen luoksetulon lopussa eli koira tekee ns. banaanin. Se helpottaa kummasti sivulletuloa, mutta ei vastaa suoraviivaista luoksetuloa. Koira voi myös loikata tai hidastella loppuvaiheessa, virheitä nekin (vaikka sivulletulopomppua ei oikeastaan ole virheeksi mainittu, jos koira ei ponkaise ihan ohjaajan naamalle tai koske ohjaajaa). Takakautta sivulletulossa näitä ongelmia ei yleensä yhtä suurina ole, mutta se on tylsemmän näköistä (ja voi koira takaamennessäkin alkaa kaartaa liikaa).
Luoksetulon pysäytykset ovat vaikea paikka! Koiran pitää tulla vauhdikkaasti, mutta ei liian, ja pysähtyä nopeasti, vähintään mittansa sisällä (jos se tulee reippaasti). Tämän arvioiminen on vaikeaa, joten varsinkin vähän liukkaammilla alustoilla on helppo todeta, ettei se yksi mitta riittänyt. Lisäksi koiran olisi hyvä pysähtyä suorassa linjassa ja asennon tulisi olla ryhdikäs (ei kyhjöjä seisomisia tms., kuten muissakaan liikkeissä).
Ruutu
Ruudun kohdalla eteen tulee nopeus ja ennakoiminen. Koiran tulee edetä suoraviivaisesti (ei siis banaaneja tässäkään) ruutuun ilman, että se ennakoi pysähtymistä (esim. hidastaa tai kaartaa ruudussa). Vauhdin pitää olla ripeä, mutta ei niin ripeä, että pysähtymiskäsky pitää antaa monta metriä ennen ruutua (silloinhan koira ei tottele sitä). Ennakoiminen on varmasti yleisin ongelma ruudussa eli koira alkaa jollain tapaa muuttaa liikkumisnopeuttaan saavuttaessaan ruudun. Selkeä ennakointi on -2, muu ennakointi sitten vapaammin tulkittavaa virhettä.
EVL:n ympyrää koskevat samat virheet, mutta suoraviivaisuus (tai sen puute) on tässä vielä selkeämpää. Koiran tulisi juosta suoraan eteenpäin ja se vain pysäytetään matkan varrella (ympyrän alueella). Harvoin näkee tätä, enemmän kaartamista tms. Ei taida suoraan juokseminen ohjaajasta poispäin tyhjyyteen olla koirille mieluisa asia.
Merkki
Merkin kiertämisessä tai merkille menemisessä on yhteisiä virheitä ruudun kanssa: koira ei mene suoraan, vaan lähtee jossain vaiheessa tekemään kaartamista (kiertäminen) ja kierto voi täten jäädä jostain kohtaa kovinkin väljäksi. Esim. koira menee tiiviisti merkin vasemmalta puolelta sen ohi ja palaa loppujen lopuksi 5 m merkin linjasta sivusta kohti ohjaajaa – ei hyvä. Pieni kaartaminen on sallittu (koiran terveyttä ajatellen), mutta liiallinen ei.
Merkille menemisessä (EVL ohjattu) koira voi myös ennakoida merkkiä lähtemällä tekemään kiertämistä sen sijaan, että merkki olisi luoksetulon tapaan koiran pysäytystä merkkaava paikka. Kaartamisen suuruuden ja ennakoimisen tulkintaa tarvitaan.
Noutaminen
Noudoissa on taas monenlaisten virheiden paikkoja: kapulan ottamistyyli, pureskelu, ote, vauhti, palautus… Kapula tulisi ottaa asiallisesti törmäilemättä ym. Jotkut vauhdikkaat koirat ottavat kapulan kovalla vauhdilla lennosta mukaansa, jopa niin, että jatkavat kapulan kanssa matkaa eteenpäin kääntyen samalla. Tämähän ei ole aivan ihanteellinen suoritus. Ihannesuorituksessa koira menee kovaa vauhtia kapulalle, jonka luona se salamannopeasti hetkellisesti pysähtyy, ottaa kapulan ja lähtee saman tien taaksepäin kohti ohjaajaa. Se ei siis kauhaise kapulaa suuhunsa lennosta samalla tehden kaartamistyylistä paluuta ohjaajan luokse, kuten monet nopeat koirat tekevät, vaan nappaa kapulan kuin ottaisi pallon flyball-laatikosta. Jotkut koirat tekevät noudon menemällä kapulan taakse ja ottavat sen sieltä mukaansa. Tämä on toiseksi paras vaihtoehto, jos koira ei tee isoa kaarrosta kapulan takana, vaan hyvin pienesti menee sen taakse ottamaan kapulan.
Kapulan pitämisestä (otteesta) ei sanota erikseen mitään (esim. tiivis tai tiukka ote), joten löysäkin ote on ok, jos kapula ei heilu tai pyöri koiran suussa. Monet haluavat koiran pitävän kapulaa tiukemmalla otteella, joten tätä voi halutessaan harjoitella. Ote ei kuitenkaan saa olla niin takertuva, että koira ei irrota siististi käskystä tai että se puree hampaat kunnolla kiinni kapulaan.
Kapulan irrottamisesta ei säännöissä ole selkeästi kerrottu oikeaa toimintatapaa. Yleinen ajatus on se, että koira ei saisi ”sylkäistä” kapulaa ohjaajalle, mutta itse asiassa tätä ei ole sanktioitu. Jos kaikki tapahtuu yhtäaikaisesti (kädet kapulan lähelle ja samalla irrotuskäsky), on asia ok. Moni haluaa kuitenkin hienostuneemman irrotuksen, jossa ohjaaja ottaa kapulasta kiinni ja samanaikaisesti sanoo irrotuskäskyn, jolloin koira luovuttaa otteensa (ei jää kiinni, mitä näkee…). Tämän tulee olla yhtäaikaista, ei siis ensin kapulasta kiinni – tauko – irti – irrotus.
Alokkaassa kapulan antaminen koiralle on joskus hankalaa. Koira ei haluaisi ottaa sitä, jolloin ohjaaja työntää kapulan koiran suuhun. Ihannetilanteessa koira ottaa kapulan käskystä suuhunsa, sitä ei siis tungeta, ja pitää sitä tiivisti kiinni (ei siis roikota kidassaan).
Palautuspaikkaan tulemisessa on samoja ”ongelmia” kuin luoksetulon loppupaikassa. Kapula suussa koirat voivat herkemmin hidastella istumisen ottamisessa, etenkin jos koira palauttaa sivulle. Ohjaajan eteen on helpompi istua kapula suussa kuin kiepsahtaa sivulle – kapula voi osua ohjaajaan ja sitä kautta koira alkaa väistää sivulletuloa tms.
Tunnistusnouto
Tunnistusnoudossa on kivasti sanottu, että ”hylkäämistä ei tapahdu, jos koira haistellessaan koskee esineitä etsiessään oikeaa”. Eli koira saa nuuskia kapuloita kovinkin läheltä, kunhan se ei liikuttele niitä. Kapuloiden liikuttamisesta puhuttiin aiemmissa säännöissä, uusissa ei enää. Ajatus on se, ettei koira saa töniä tai liikuttaa kapuloita nuuskiessaan niitä. Tässä tulee aina mieleen lyhytkuonoiset, pitkäkarvaiset ja/tai parrakkaat koirat, jotka nuuskiessaan liikuttelevat kapuloita karvoillaan/huulillaan, vaikka eivät sitä tarkoita. Reilua heille.
Koira ei saisi käydä kapuloita useaan kertaan läpi etsiessään omaa kapulaa ja kun se tulee oman kapulan kohdalle, sen tulisi reagoida siihen heti ja ottaa se. Jotkut käyvät tämän jälkeen vielä muita kapuloita läpi ja sitten palaavat omalle – pieni virhe, koska koira voisi heti oikean havaittuaan ottaa sen. Ihanne olisi se, että koira nuuskii kapulat järjestelmällisesti ja heti oman kohdalla ottaa sen ja lähtee ripeäasti laukaten palauttamaan sen ohjaajalle. Eikä se ole tallonut kapuloita, kävellyt niiden päällä tai etsinyt epäjärjestyksessä. Näistä ei mainita suoraan säännöissä, mutta tällaista toivotaan.
Kaukokäskyt
Kaukokäskyt, tuo monen inhoama liike. Se on vaikea liike, kun siirrytään VOI-EVL-tasolle. Istu-maahan-istu vielä menee, mutta seisominen alkaa tuottaa päänvaivaa – miten saada koira pysymään paikoillaan, tekemään selkeät asennot ryhdikkäästi ja nopeasti? Istu-maahan-istu -sarjaa harjoitellaan paljon pomputtamisen kautta. Ei haluta, että koira tekee asennot hitaasti tassutellen, joten sitten pompitaan. Tätä ei vaadita, mutta nopeus on yksi arvioitava asia, joten pomputtaminen lienee tullut jäädäkseen. Sillä kun väkisinkin saa nopeutta vaihtoihin. Samaa näkee istu-seiso-istu -sarjassakin, pomputellen nekin.
Nykykoirat tekevät asennot kohtalaisen hyvin paikoiltaan liikkumatta (eteen, taakse tai sivulle). Tähän voi liittyä asennonvaihtojen hitautta, koska etenkin seiso-istu -vaihto on haastavaa tehdä nopeasti, selkeästi ja liikkumatta. Koira voi siis tehdä koko setin etenemättä/pakittamatta, mutta ei kuitenkaan saa 10, koska se olisi voinut olla nopeampi asentojen tekemisessä. Tai sitten se tekee asennot vähän kyhjönä, koska joutuu keskittymään niihin niin kovasti. Etujalkakoirat ovat hieman paremmassa asemassa (vielä) kaukojen suhteen, tosin ne voivat tehdä asentoja vähän vinosti.
Yhteenveto
Kaikista liikkeistä, ohjaajan tai koiran tekemisistä voi löytää nipottamisen paikkoja. Suorituksia voi hioa ja viilata liki äärettömästi ja jos tuntuu, että homma alkaa sujua, lisää tilanteeseen epätodennäköisiä häiriöitä ja taas riittää tekemistä. Kaikesta ei kuitenkaan tarvitse pilkuttaa kokeissa ja ottaa pisteitä pois, koska silloin pisteitä voi jäädä aika vähän huippukoirille ja ”tavallisille” harrastajille ei juuri ollenkaan. Sääntöjenmukaiset virheet pois, merkittävät nipotuskohteet huomioidaan ja muut ovat pienempiä virheitä, joita voidaan katsoa suurennuslasilla vaikka MM-tokoissa.
MAINOS
