Olemme jatkaneet koirien kanssa samoilua ja tutustumista tähän upeaan Ørstan alueeseen Møre og Romsdal -maakunnassa Länsi-Norjassa. Ørstaa ympäröivät kolme suurta vuonoa Hjørundfjorden (joka on Sunnmørsalpanen ydintä), Storfjorden ja Vartdalsfjorden. Reilussa viikossa olemme ehtineet tutustua eri autolla koko alueeseen sekä käydä tekemässä useita vaellusreissuja. Koko kunta on aivan täynnä upeita maisemia. Mihin tahansa meneekin, avautuu aina mahtavat näkymät joka puolella. Yli tonnisia vuoria on alueella todella runsaasti, ja näin kesäkuun alussa niiden huiput ovat upeasti lumen ja jään peitossa kontrastina laaksojen valtavaan vehreyteen. Suosikkipaikkamme täältä on ehdottomasti löytynyt, jota aion suositella myös teille muille!

Romedalenissa pääsee kävelemään hyvin nummityyppistä upeaa laaksonpohjaa.

Vaikuttava Romedalen

Romedalen on noin 8 km pitkä laakso Ørstan alueella, johon pääsee autolla kahdesta eri suunnasta. Kävimme ensin tutustumassa Romedalenin laaksoon ja sitä edeltäviin maisemiin Nordre Vartdalin suunnasta ja seuraavana päivänä toisesta suunnasta eli Årsaetran suunnasta. Näiden teiden välillä menee tuo parhain maisemapolku laaksoa myöden. Laakson molemmin puolin kohoavat upeat vuoret, kuten Kolåstinden, Romedalstinden, Kjerringa, Sveddalstinden ja Høgehornet, joista osa on jopa 1300-1400 m korkeita.

Laakson molemmin puolin kohoavat upeat vuoret, kuten Kolåstinden, Romedalstinden, Kjerringa, Sveddalstinden ja Høgehornet, joista osa on jopa 1300-1400 m korkeita.

Romedal teki vaikutuksen heti! Se on nimenomaan koiravaellukseen aivan ihanteellinen, sillä kumpuilevat puuttomat nummityyppiset alueet ovat huippuhyviä koirien kanssa vaeltamiseen. Remmit eivät kietoudu mihinkään, tassuille ja jaloille on pehmeä alusta, ei juurikaan kiviä rikkomassa tassuja (Norjassa niitä kun muuten riittää), jokia ja puroja on veden juomiseen ja vilvoitteluun, korkeuseroja on hyvin maltillisesti jos ollenkaan (etenkin nuoren koiran kanssa hyvä juttu) ja pääsee heti upeisiin maisemiin ilman suurempia ponnisteluja. Sopii kaikenkuntoisille vaeltajille siis tämä reitti erinomaisesti, ja parempikuntoinenkin pystyy oikeasti nauttimaan maisemista, kun pystyy kävelemään aika huolettomasti ja helposti.

Iloiset vaelluskaverit Sisu, Jekku ja Vainu.

Maisemaan kuuluvat kiinteänä osana myös lammaslaumat Årsaetran suunnasta etenkin. Lampailla on tähän aikaan vuodesta karitsat ja ne tuntuivat olevan erittäin suojeluvaistoisia. Koirien kanssa saikin siis olla varovainen niitä ohittaessa, sillä uuhet tulivat ennemminkin viereen uhittelemaan kuin väistivät kulkijoita. Kävelimme koirien kanssa aluksi muutaman kilometrin tänään hiekkatietä pitkin, jossa lampaita oli vähän väliä, mutta häiritäksemme niitä ja etenkin karitsoja mahdollisimman vähän, päätimme takaisinpäin tullessa tehdä niin, että toinen meistä haki auton ja menimme sitten autolla lampaiden ohi koirat kyydissä.

Laakson pohjalla virtaa Romedalselva.

Liikkuminen autolla

Laaksoihin menevät tiet ovat pääosin hiekkateitä. Osaa on kunnostettu hyvinkin, mutta silti vuorilta valuvat kivet ja muut olosuhteet tekevät niistä suhteellisen varovaisesti ajettavia. On monttuja, kiviä ja niitä lampaita. Maastoauto on näihin olosuhteisiin enemmän kuin paikallaan, samoin neliveto.

Lisäksi on huomioitava, että suurin osa näistä pikkuteistä on ns. Bomvegejä, eli puomiteitä. Ne on suljettu aika alkupäästä puomilla tai portilla, ja portilla tulee itse suorittaa tiemaksu. Tiemaksu näillä meidän ajamilla pikkuteillä on ollut 25 kruunua eli 2,5 euroa.

Jos taas autolautalla ylittää vuonoja, niin siinä auto ja kuski + lisäaikuinen on ollut tasaisesti 122 kruunua eli noin 12 euroa. Koirista ei veloiteta näillä lautoilla erikseen. Lauttamatkoja tulee täällä vuonoseuduilla liikkuessa helposti paljon. Mutta myös lautoilta näkee upeita maisemia ja ne nopeuttavat reittejä huomattavasti. Niitäkään elämyksiä ei siis kannata missata!

Norja tarjoaa upeita luontoelämyksiä koiran kanssa vaeltamiselle.

MAINOS
Heidi Hendrell
SporttiRakin päätoimittaja ja tuottaja. Aktiivinen koiraharrastaja Pohjanmaalta. Kotona 9 v aussie Jekku, 7 v käyttislabbis Vainu ja alle vuoden ikäinen bordercollie Jippo. Aiemmin teimme homekoiratöitä Jekun ja Vainun kanssa, mutta nyt olemme keskittyneet harrastuspuolelle treenaamaan etenkin paimennusta, tokoa, pk-hakua, rally-toko, nomea ja käytännön metsästystä. Harrastamme lisäksi koirien kanssa erilaisia vetolajeja (hiihto, canicross, kickbike, bikejoring) sekä vaellusmatkailua Suomessa ja ulkomailla.

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän