Miten maailmanmestari kouluttaa pennusta TOKO-koiran?

Maarit Hellman on saavuttanut kultamitalin vuonna 2021 sekä tottelevaisuuden maailmanmestaruuskilpailussa että suomenmestaruuskilpailussa. Tämä mahtava suoritus ansaitsee erityismaininnan myös sen takia, että Hellman voitti kilpailut kahdella eri koiralla. Miten rakennetaan pienestä pennusta arvokisamenestyjä ja ennen kaikkea, miten onnistua siinä useammalla koiralla?

Menestykseen ei ole yhtä reseptiä, kertoo Hellman. Koirat ovat hyvin erilaisia, ja siksi niitä pitää oppia lukemaan ja ohjaamaan eri tavoilla. Useammalla koiralla menestyminen vaatiikin kouluttajalta paljon, sillä hänen tulee hallita sekä koiranlukutaito että teknisten taitojen opettaminen.

Koiraltakin vaaditaan tiettyjä ominaisuuksia, jotta sen on mahdollisuus selviytyä arvokilpailujen palkintopallille asti. Koiran tulee olla riittävän rohkea, itsevarma ja sosiaalinen, jotta se sietää erilaisia tilanteita, ympäristöjä, koiria ja ihmisiä. Esimerkiksi liika arkuus on hankala piirre, sillä se voi kiihdyttää, kuormittaa tai viedä koiralta suorituskyvyn, kuvailee Hellman.

“näin opetetaan, että aina kun liikkeenohjaaja on paikalla, pennun kannattaa tarjota perusasentoa.”

Maarit TOKO SM:issä 2020 Tampereella. Kuva: SporttiRakki

Häiriöiden sietäminen

Pieni pentu kannattaa ottaa mukaan joka paikkaan, jotta se oppii matkustamaan ja tottuu erilaisiin paikkoihin ja hälinään. Siinä sivussa tulee syvennettyä koiran ja ohjaajan suhdetta sekä vuorovaikutusta. Samalla pennulle voi jo opettaa esimerkiksi leikkimistä, malttia ja palkkioiden saavuttamista, kertoo Hellman. Hän jatkaa, että erilaisissa paikoissa ja tilanteissa pääsee näkemään, miten oma koira suhtautuu ja käyttäytyy muuttuvissa tilanteissa. Kun tutustuu koiraansa, osaa yhä paremmin suunnitella ja muokata TOKO-treenejä optimaaliseksi kyseiselle koiralle.

Hellman aloittaa pennun kanssa TOKOn treenaamisen kotona, jossa ei ole ylimääräisiä häiriöitä. Näin hän opettaa koiralle, että treenatessa keskitytään ohjaajaan. Kun häiriöt ovat minimissään, pentu oppii, ettei mikään häiritse treenaamista. Treenikentällä ensimmäisessä häiriöharjoituksessa on liikkeenohjaaja eli ihminen, joka vain oleskelee kentällä. Tässä harjoituksessa pennulle ei vielä anneta vihjettä tai pyydetä käytöstä. Pentu saa liikkua vapaasti kentällä, kunnes Hellman antaa omalla asennollaan vihjeen, johon pentu vastaa tarjoamalla perusasennon. Näin opetetaan, että aina kun liikkeenohjaaja on paikalla, pennun kannattaa tarjota perusasentoa. Hellmanin koirat eivät ole olleet kovin häiriöherkkiä, mikä johtunee siitä, että hän on aloittanut harjoittelun ensin häiriöttömässä paikassa ja lisännyt häiriöitä vain vähän kerrallaan. Jos pentu jää katsomaan liikkeenohjaajaa, Hellman ottaa sen vihjeenä, eli koira ei ole vielä valmis treenaamaan kyseisessä häiriössä. Silloin palataan häiriöttömiin tilanteisiin, ja tehdään harjoituksesta tai liikkeestä vahvempi helpoissa olosuhteissa, minkä jälkeen lisätään häiriötä hyvin pieninä osina.

Hellman treenaa pennun kanssa lyhyissä, mutta usein toistuvissa hetkissä. Eli noin kolme kertaa päivässä, mutta yksi treeni kestää vain muutamia minuutteja. Ensimmäisinä asioina opetellaan esimerkiksi kohteita, kuten nenäkosketusta, tassukosketusta alustalle tai kosketuskeppiä. Lisäksi pentu harjoittelee kehonhallintaa asentojen (istu, maahan ja seiso) vaihdoilla ja tunnistusnoutoa, jossa pennulta vaaditaan nenänkäyttöä. Hellman käyttää pennun kanssa paljon ruokapalkkiota, mutta esimerkiksi maahanmenon hän opettaa lelulla.

Hyvin varhaisessa vaiheessa Hellman opettaa koiralleen lelun ja ruokapalkan lisäksi sosiaalisen palkan arvon. Sosiaalinen palkka on yksi väline, joka saa koiran työskentelemään ohjaajalleen. Niin arjessa kuin harjoituksissakin Hellman puhuu paljon koirilleen ja haluaa näin osoittaa olevansa niihin tyytyväinen. Hän lisää, että ihmisen pitää olla koiralleen aito ja tunteet saavat näkyä.

Älä mieti vauhtia

Hellman aloittaa pentujen kanssa tarjoamisleikillä, eli koiralle ei anneta suoritettavaksi valmista tehtävää, vaan koira saa sheippaamisen avulla tarjota erilaisia käytöksiä, joista ohjaaja voi poimia ja vahvistaa haluamaansa toimintatapaa tai käytöstä. Hellman kertoo, että kun koira saa tarjota erilaisia käytöksiä, tulee helposti esille, turhautuuko tai kiihtyykö koira tarjoamisesta. Nämä piirteet kannattaa huomioida jo varhain, sillä ne ovat vihjeitä siitä, millainen pennusta on tulossa aikuisena.

Ylivireys ja kiihkeys ovat ominaisuuksia, jotka Hellman kokee haasteena. Jos pentu osoittaa tarjoamisleikissä kiihkeyttä, ääntelyä tai muuta ylivireyttä, tulee treenejä suunnata maltin kehittämiseen ja tasapainoisen tekemisen löytymiseen. Vireenhallinta on tärkeä ominaisuus, kun tähdätään kilpailuihin. Hellman kuvailee, että TOKO-harrastajat korostavat nykyään liikaakin nopeutta ja näyttäviä liikkeitä. Äärimmilleen viedyn vauhdin korostamisella voidaan luoda ylikiihkeitä koiria, joiden mielentilan haasteet ovat isompi päänvaiva kuin muut TOKOn tehtävät tai tekniikka. Siksi hän tekee ensin teknisiä tehtäviä ilman viritettyä vauhdin huumaa, sillä vauhtia voidaan lisätä tarvittaessa myöhemmin, kun tekninen suoritus on jo hallussa.

Harrastusvuosien aikana Hellman on oppinut, että treeniä ei saa olla liikaa, eikä yksi harjoituskerta saa kestää liian kauan.

Taitava ohjaaja oppii koiriltaan

Hellman on harrastanut TOKOa useamman koiran kanssa ja sanoo oppineensa koiranlukutaitoa nimenomaan kokemuksen kautta. Hän lisää, että nykyään Suomessa on myös taitavia kouluttajia, jotka osaavat kouluttaa koiranlukutaitoa eli kokemus ei ole ainoa tapa kehittää tätä taitoa. Hellmanin koirat ovat olleet erilaisia, ja esimerkiksi herkempi koira on opettanut Hellmanille, että ohjaajan tulee olla selkeä. Koirat ovat myös kertoneet, jos ohjaaja on ollut treeneissä huono, jolloin hän on osannut kehittää itseään koirien antaman palautteen pohjalta. Esimerkiksi kehityskohteina ovat olleet selkeämpi treenien suunnittelu ja koiran ohjaaminen. Hellman kertoo uskovansa, että koira tekee ja antaa aina parhaansa. Eli jos virheitä tapahtuu, niin pitääkin miettiä, mikä ohjaajalla on mennyt tässä tai aiemmassa treenissä pieleen. On tärkeää analysoida omaa treenaamistaan, vaikka Hellman kertookin muuttavansa treenisuunnitelmia sen mukaan, millainen fiilis tai tunne treenien aikana on.

Harrastusvuosien aikana Hellman on oppinut, että treeniä ei saa olla liikaa, eikä yksi harjoituskerta saa kestää liian kauan. Hellman kertoo, että hänen koiriensa oppimisen kannalta optimaalisin treenausrytmi on 20 minuutin harjoitus viisi kertaa viikossa. Treeneissä toistuu kisamaisuus, jolla haetaan varmuutta ja rutiinia kokeita ja kilpailuja varten. Harjoittelen esimerkiksi aina kehään siirtymisen, kertoo Hellman. Välillä Hellman harjoittelee tekniikkaa ja hyvin usein kokonaisuuksia, kuten kaikkia erikoisvoittajaluokan liikkeitä peräkkäin. Jos jokin liike menee pieleen, Hellman tekee liikkeen uudelleen. Korjatun liikkeen jälkeen koira saa suullisen kiitoksen.

Treenien tavoitteena hyväksyntä ja armeliaisuus

Harjoituksissa esiintyvät virheet eivät ole maailmanloppu, toteaa Hellman. Hän jatkaa, että virheet ovat signaaleja jostakin, eli virheet esimerkiksi kertovat, miten treeniä tulee muuttaa. Hellman kertoo koiralleen treenin aikana, mikä on hyvää tai huonoa, mutta koiraa ei koskaan moitita. Hän kuvailee, että TOKO-harrastuksessa tarvitaan armeliaisuutta ja keskeneräisyyden hyväksymistä. Koska TOKOssa riittää treenattavaa, kannattaa hyväksyä, että kaikki ei voi olla täydellistä. Pitää päättää, mihin asioihin keskittyy juuri tämän koiran kanssa. Kaikkea voidaan työstää, mutta ongelmista tai haasteista ei saa tehdä elämää suurempaa, Hellman kuvailee.

TOKOn huipulle pääsy vaatii välillä kompromisseja, mutta Hellman korostaa, että tekemisen ilosta ei jousteta. Hän jatkaa, että TOKO-harrastuksessa nautimme koiran kanssa yhdessä tekemisestä ja opimme toinen toisiltamme. Treenaaminen vie parhaiten kohti tavoitetta, kun tuntee koiransa, eli viettää sen kanssa paljon aikaa, niin treenikentällä kuin arjessa.

Toimittaja Sanni Lempiäinen


MAINOS
SporttiRakki Toimitus
SporttiRakin toimitus kertoo, mitä koiraurheilumaailmassa tapahtuu juuri nyt.

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän