Vierailimme kahden koiramme kanssa viime kesänä aivan Pohjois-Norjassa Nordkapin ja Lyngenin maisemissa vaellusretkeillen puolitoista viikkoa. Siitä lähti kipinä tämän kesän matkalle pidemmälle roadtrip-reissulle. Ja koska nälkä kasvaa syödessä, päätimme viettää nyt kokonaisen kuukauden reissun päällä. Tänä vuonna laumassa on mukana jo kolme koiraa. Labradori Vainu haettiin kotiin viime vuonna heti Norjan-matkan jälkeisenä päivänä, ja nyt 11 kk vanhana myös Vainu pääsi mukaan ensimmäiselle ulkomaanmatkalleen.

Matkavalmistelut
Ennen matkaa tärkeää oli tarkistaa, että kaikilla koirilla on rabies-rokotukset voimassa ja hankkia myös uudelle tulokkaalle oma passi. Lisäksi kaksi ekinokokkihäätöä ennen matkaa oli pakolliset, sillä matkamme kulki Ruotsin kautta. Varasimme etukäteen laivamatkalle lemmikkihytin, ja lisäksi varasimme etukäteen Airbnb:n ja Booking.comin kautta kaikki matkan aikana tarvitut majoitukset. Koirien kanssa kun ei oikein uskalla lähteä matkaan ilman varmistusta, että majoitukset onnistuvat. Sitten vain tavarat nelivetofarmariin ja menoksi! Koiranruokaa saa olla muuten aika iso kasa mukana kolmelle isolle koiralle kuukaudeksi: vajaa 50 kg tungettiin auton perään.

Matkareitti Ruotsin kautta Norjaan
Olemme nyt olleet reissussa neljä päivää. Reittimme on kulkenut tähän mennessä Vasa – Umeå – Östersund – Åre – Oppdal – Geiranger – Örsta, ja kilometrejä on kertynyt jo 1300 km. Norjassa matkustaessa saa varautua aika moneen laivamatkaan, sillä vuonoja kannattaa ylittää mielummin laivalla kuin ajamalla satoja kilometrejä “turhaan”. Tällä reissulla mieleenpainuvin on tähän menessä ollut Geirangerin vuonon laivamatka, joka sopivasti osui myös kulkureitillemme. Seven Sisters -vesiputoukset olivat huikeat. Roadtrip-reissulla parasta on myös yllätykset. Åren lähistöllä koimme sellaisen, sillä tienviitta Ruotsin suurimmalle putoukselle Tännforsenille osui silmiin ja pakkohan se oli koukata katsomaan. Ja kyllä kannatti! Valtava putous oli tähän aikaan vuodesta aivan täynnä vettä, joka virtasi pauhulla, joka kuului satojen metrien päähän ukkosen lailla.


Sunnmørsalpane
Nyt vietämme täällä Sunnmørsalpane-seudulla seuraavat 1,5 viikkoa. Ensimmäinen varsinainen vaelluspäivä oli tihkusateinen, mutta loppuviikoksi on luvassa erittäin hienoa keliä jälleen. Tämän päivän retkeen kuului noin 350 m korkeuseroa ja rehevien rinnemetsien siimeksessä samoilua. Vajaan vuoden ikäisen Vainun kanssa saa olla tarkkana, että rinnevaelluksia ei tule kovin montaa ainakaan peräkkäin, taukoja riittää ja tahti on riittävän leppoisaa. Norjassa on helppoa lähteä retkelle, kun koirille riittää vuoristopuroja juomapaikoiksi joka paikassa ja puroista on helppo juoda itsekin. Keventää mukavasti repun painoa, kun ei tarvitse monia litroja vettä kantaa.

Tällä hetkellä lämpötilat huitelevat alkukesän +12-14 asteessa. Tähän asti olemme saanneet nauttia pääosin pelkästä auringosta, mikä on Norjassa kyllä harvinaista. Toki säät vaihtelevat aina vuoristossa nopeasti, joten on sitä ehtinyt muutamassa päivässä tulla lunta ja vettäkin. Huomisesta eteenpäin on luvassa jopa yli +20 asteen lämpöä. Koirien kanssa vaeltamiseen kuitenkin juurikin nuo reilun kymmenen asteen kelit ovat juuri täydellisiä.


MAINOS
