Käymme koirieni kanssa veneilemässä niin soutu- kuin moottoriveneelläkin, ja olin pitkään katsellut vaihtoehtoja pelastusliiveille. Vaikka labradorinnoutajat uivat yleensä mielellään ja ovat hyviä uimareita, en halua testata niiden uimataitoja aivan kaikissa olosuhteissa ja paikoissa. Varmuuden vuoksi meillä pidetään liivejä veneillessä, ainakin kaukana järvellä. Halvimmat markettien pelastusliivit eivät osoittautuneet kovin ergonomisiksi tai kestäviksi. Olin ilahtunut, kun saimme testiin Non-Stopin pelastusliivit! Olemme olleet tyytyväisiä sarjan muihinkin tuotteisiin niin arjessa, harrastuksissa kuin retkeillessäkin.

Käyttökokemuksia

Jo ensinäkemältä liivit vaikuttivat tukevilta ja laadukkailta. Kahvakin tuntui heti siltä, että niistä voisi nostaa koiran esimerkiksi veneeseen ilman pelkoa siitä, että se ratkeaa heti ensimmäisellä kerralla. Säädettävä kaula-aukko ja vatsanympärys tulevat aina tarpeeseen istuvuuden takaamiseksi. Varsinkin kun samoja liivejä voivat käyttää pientä kokoeroa omaavat saman perheen koirat. Joka puolella liivejä olevat heijastimet tuovat aina lisäturvallisuutta ja -näkyvyyttä. Koiravarusteissa saisi olla näitä yleisesti enemmänkin! Vatsan alta menee kaksi leveää säädettävää nauhaa, joiden alle jää lisäksi kunnolliset pehmusteet. Näitä liivejä voi oikeasti kutsuakin liiveiksi eikä vain selän päällä oleviksi kellukkeiksi. Markettien halvimmissa vaihtoehdoissa mahan ali tulee ainoastaan kovat nauhat. Pienenä huomiona olisin toivonut pelastusliiveihin eri värivaihtoehtoja. Mieluisat värit piristävät kummasti myös koiravarusteissa! Toisaalta, punainen toimii ainakin hyvänä huomiovärinä.

Pienenä ilahduttava yksityiskohtana liiveihin oli sisällytetty lisäksi pieni vetoketjullinen tasku, johon saa esimerkiksi koiran hihnan tai muuta pientä hyödyllistä talteen.
Ennaa liivit eivät näyttäneet häirisevän lainkaan, ei veneessä eikä rannalla. Team labradorit voivat antaa suosituksensa näille pelastusliiveille!


MAINOS

Retkeilyä, nomea, tokoa ja nose workia kahden sekalinjaisen labradorinnoutajan Oikun 2v (Sidewild All About Attitude) ja Ennan 8v (FI TVA Dark Water's Dreaming Hawk) kanssa. Tarinoita kuvapainotteisesti arjesta, harrastuksista, kisoista sekä retkeilystä.

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän