Hyötykoiran tehtävä on auttaa terveydentilansa vuoksi apua tarvitsevaa omistajaansa arkipäivän askareissa. Hyötykoiraksi koulutetaan omistajan oma koira, jonka tehtävät ovat omistajan tarpeisiin räätälöityjä. Mitä kaikkea hyötykoirat voisivat tehdä? Hyötykoira voidaan kouluttaa mihin tahansa tarkoitukseen omistajansa avuksi! Koulutus suunnitellaan aina yksilöllisesti koiran käyttäjän tarpeisiin sopivaksi. Suomen kuulo- ja tukikoirat ry auttaa koiranomistajia kouluttamaan omasta koirastaan henkilökohtaisen hyötykoiran.

Diabeteskoiran koulutus aloitetaan opettamalla koira tunnistamaan sen henkilön, jonka tukikoira siitä on tarkoitus tulla, hypoglykemia eli matala verensokeri.

Koira koulutetaan varoittamaan omistajaansa liian matalasta tai korkeasta verensokerista. Näin omistaja voi koiran avulla välttää heikon olon. Mia Laurisen perheessä oman koiran kouluttaminen diabeteskoiraksi oli itsestäänselvyys, kun hänen miehensä sairaus puhkesi.

– Kuulin ystävältäni Suomen kuulo- ja tukikoirayhdistyksen olemassaolosta ja otin suoraan yhdistykseen yhteyttä. Mieheni sairastui “sopivassa” kohdassa vuotta, juuri ennen uusien koirakoiden valitsemista tukikoirakoulutukseen. Olemme kovin onnekkaita, kun meidät valittiin diabeetikon tukikoirakoulutukseen ja koulutus aloitettiin vain muutamia kuukausia mieheni sairauden puhkeamisen jälkeen. Yhteistyö kouluttajan kanssa on ollut todella mahtavaa ja sujuvaa.

Diabeteskoira Haave

Diabeteskoira oppii hajuerottelun ja ilmaisun

Diabeteskoiran koulutus aloitetaan opettamalla koira tunnistamaan sen henkilön, jonka tukikoira siitä on tarkoitus tulla, hypoglykemia eli matala verensokeri. Harjoittelua tehdään hajuradalla diabeetikon iholta harsoihin kerätyillä näytteillä. Tarkoitus on, että koira osaa erotella ja ilmaista hyponäytteen diabeetikon normaalin verensokerin aikana kerätyistä näytteistä.

Koulutuksen ongelmakohdaksi muodostuu usein se, että hyponäytteitä on vaikea saada. Mian perheessä ongelmaa ei ole ollut, sillä heidän ”ykköstyyppinsä” kokee usein alkavan hypoglykemian. Alkava hypoglykemia tarkoittaa, että verensokeri laskee normaalin tason alle, muttei ole vielä liian alhainen. Koirien on huomattu reagoivan usein parhaiten juuri tähän vaiheeseen.

Koira opetetaan ilmaisemaan verensokerin muutokset yleensä tökkimällä ihmistä kuonolla.
Koira opetetaan ilmaisemaan verensokerin muutokset yleensä tökkimällä ihmistä kuonolla.

Haave-koiralle hajutyöskentely oli ennestään tuttua mm. noseworkista ja id-hajuerottelusta, joten uuden ”lajin” valtaaminen tuntui helpolta.

– Vaikeinta on ollut harjoitella maltillisesti. Kun harjoitusten vaatimustaso nousee, on koiran annettava myös levätä. Toisinaan pidempikin treenitauko tekee hyvää.

Koira opetetaan ilmaisemaan verensokerin muutokset yleensä tökkimällä ihmistä kuonolla. Haaveen koulutus on edennyt hyvin, ja se on tehnyt jo pari ilmaisua oikeissakin tilanteissa. Tällä hetkellä sen koulutuksessa keskitytäänkin pääosin hypojen ilmaisuharjoituksiin.

Kuulokoirien tapaan kaikki tukikoirat, myös diabeteskoirat, suorittavat työtehtäviensä harjoittelun ja testaamisen lisäksi ympäristötestin, jonka hyväksymisen jälkeen koira saa käyttää tukikoiran merkkiä ja liikkua omistajansa kanssa kaikissa julkisissa tiloissa.

Kuulokoirien tapaan kaikki tukikoirat, myös diabeteskoirat, suorittavat työtehtäviensä harjoittelun ja testaamisen lisäksi ympäristötestin.

Diabeteskoira on ylivertainen apuri

Diabeteskoiran koulutuksen myötä Mian käsitys koiran hajuaistin ehdottomasta ylivertaisuudesta on vain vahvistunut.

– Esimerkiksi hajuerotteluharjoittelussa purkkiradalla meidän kaksijalkaisten on pitänyt olla tarkkoja, koska koira kykenee haistamaan häiriönäytteiden eli ihmisen normaalinhajuisten näytteiden näytteidenottoa edeltävät hypoglykemiat, siis sen, että ihmisen verensokeri on ollut matalalla aiemmin. Ongelmaa ei ole, mikäli hajunäytteen antaja peseytyy hajunäytteiden ottojen välillä.

Mialla oli jo aiemmin kokemusta erilaisista hajuharrastuksista, mutta diabeteskoiran kouluttaminen on upottanut hänet vielä syvemmälle hajumaailmaan.

– Tukikoirakoulutuksen myötä olen vakuuttunut, että ymmärrämme vain murto-osan koirien hajumaailmasta ja meidän ihmisten mielikuvituksen rajallisuus vain on esteenä uusien “hajuhommien” keksimiselle. Koirat ovat korvaamattomia ystäviä, kumppaneita sekä bonuksena kaiken päälle, omaavat uskomattomat superkuonot.

Tukikoiria voidaan kouluttaa avuksi myös muihin pitkäaikaissairauksiin tai erityistä apua tarvitseville henkilöille. Esimerkiksi epileptikon tukikoira voi varoittaa omistajaansa lähestyvästä epilepsiakohtauksesta tai ilmaista muille ihmisille omistajalla alkaneen epilepsiakohtauksen. Koiran avulla omistaja voi asettua valmiiksi turvalliseen paikkaan, ja ympäristön ihmiset tietävät mennä huolehtimaan hänen turvallisuudestaan kohtauksen aikana.

Hyötykoirien ensisijainen tehtävä on olla omistajan apuna, mutta koirat myös tuovat omistajilleen myönteisiä kokemuksia ja tuntemuksia. Hyötykoira lisää tunnetta oman elämän hallinnasta ja parantaa siten omistajan elämänlaatua. Koiran kouluttaminen on vuorovaikutteista toimintaa, jossa sekä koira että omistaja oppivat. Koiran säännöllinen ulkoiluttaminen edistää sekä fyysistä että psyykkistä hyvinvointia.


MAINOS
Olen Elisa Reunanen, kielen oppimisen tutkija Turusta. Harrastan pelastuskoiratoimintaa ja olen ollut hälytysryhmässä vuodesta 2010, koiranohjaajana vuodesta 2014. Koirieni kanssa olen suorittanut pelastuskoirakokeita niin haussa, jäljellä kuin raunioilla. Ohjaan viikoittain pienryhmiä paikallisyhdistyksessämme. Pelastuskoiralajien lisäksi olen harrastanut ja kouluttanut monipuolisesti myös muuta hajutyöskentelyä erikoistuen tunnistusetsintään. Päivätyöni ohella koulutan tällä hetkellä tunnistusetsintää ja hajuerottelua Koirakoulu Vainuvoimassa Raisiossa.

2 KOMMENTTIA

  1. en ole kovin hyvä koirieb kanssa. Meidän lapsuudenkodissa oli bokseri koiria, heitä ei tosin enää ole. edesmennyt isäpuoleni piti bokserikoirista. Nykyään meillä on puolison kanssa 2 koiraa, muru ja sissi. Muru on puhdasverinen löwchen ja Sissi cokkerin – mäyriksen sekoitus. Mietin vaan, että mitä meidän Nalle, eli Muru viestittää, kun se joka ilta lupsii mun nenänpäätä ja laittaa toisen etutassun mun otsalle. Voiko mikään muu olla noin hellyttävää? Mistä koira viestii?

  2. Olisiko uudesta koirasta hyötyä pyörätuolissa liikkujalle, uniapnea-miehelle -55, jonka kuulo alkaa mennä. Näkökyky paranee, jos jotain hyvää tästä elämästä pitää sanoa.

    Entisenä kultaisen-noutajan (ja vaimoni) menettäneenä 12 vuotta sitten, elämä on suomeksi maistunut puulta.

    Olisikohan uudesta noutajasta, avustajaksi ?

    – Kari

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän