Sanonta ”Suomi on pitkä maa” vilahtelee koiraharrastuksessakin aina toisinaan, lähinnä silloin, kun minkä tahansa lajin arvokilpailut päätetään sijoittaa Kuopion yläpuolelle. Siitä kun alkaa suuren yleisön mielestä paikka nimeltä Lappi, jossa ei ole yhtään mitään. Ennen kun menemme tarkemmin siihen, mitä aktiivinen harrastaminen ja kilpaileminen tarkoittaa Lapissa ja syrjäseuduilla, lienee hyvä hahmottaa muutama maantietellinen fakta.

Kauas on pitkä matka

Suomi on pitkä maa, tarkalleen ottaen maamme pituus on 1 157 km ja leveys 542 km. Suomen päästä päähän ajaminen ilman taukoja vie maltillisellakin matematiikalla noin 17 tuntia. On käytännössä täysin mahdollista, että utsjokelaisen tokoharrastajan matkat karsintakilpailuihin vievät vuoden aikana reilusti yli työviikon aikaa. Siis pelkät matkat kisapaikoille.

Lapin maakunta, joka on Suomen pohjoisin, on asukasluvultaan vain 179 997 henkilöä. Vertailun vuoksi, se on suunnilleen saman verran kun Turun kaupungissa. Suomen väestöstä asuu haja-asutusalueilla ja syrjäseuduilla karkean arvion mukaan noin 16 % väestöstä. Vähemmistö, myönnettäköön, mutta tuohonkin lukuun mahtuu lukuisia aktiivisia koiraharrastajia ja kilpailijoita. Lapin kennelpiirissä oli vuoden 2015 lopussa 100 jäsenyhdistystä, joiden henkilöjäsenmäärä oli yhteensä lähes 20 000. Tuoreempaa dataa ei ole löydettävissä, mutta todettakoot, että muuttovirtojen ollessa ennemmin negatiiviset Lapin kannalta, niin tuskin määrä ainakaan valtavasti suurempi on.

Helsingin Seudun kennelpiiri edustaa kenneltoimintaa pääkaupunkiseudulla. Piirin jäseninä on noin 100 jäsenyhdistystä. Henkilöjäseniä näissä yhdistyksissä on lähes 25 000. Siis pelkästään Helsingissä. Ja koska Suomi on syrjäseutujen luvattu maa, on hyvä muistaa, että etäisyyksiä kertyy melko monesta muustakin kolkasta Suomessa kuin Lapista, vaikka omasta kokemuksestani peilaankin kirjoituksessani hyvin paljon Lappiin.

Kuvituskuva. Kuva: Sonja Löfgren

Totuttelua syrjäseutujen harrastamiseen

Muutin itse pääkaupunkiseudun vilskeestä ja vilinästä melko impulsiivisella päätöksellä Rovaniemelle, tarkemmin Ylinampaan. Vaikka tiedostan, että Rovaniemi on iso kaupunki eikä aivan näin ollen täytä syrjäseudun määritelmää, haluan ”puolustuksekseni” sanoa, että asun melko kaukana kaupungin sykkeestä, lähempänä itse asiassa Sodankylää kuin Rovaniemeä. Etäisyyksistä kertoo se, että lähikauppaan, joka palvelee klo 7-17, on 35 kilometriä matkaa. Hintalaput tuolla ovat käsinkirjoitettuja ja valikoima muodostuu hyvin peruselintarvikkeista. En sano, että olen suuri pohjoisten seutujen tai syrjäkylien asiantuntija, mutta koska olen joutunut miettimään omia tapoja ja keinoja harrastaakseni, innostuin tutkimaan asiaa enemmän ja olenkin saanut tämän artikkelin tueksi todellisia lappilaisia aktiiveja, jotka valaisivat minua erittäin paljon. Iso kiitos heille paitsi yhteistyöstä artikkelin taustalla, mutta myös heidän tekemästään talkootyöstä elinvoimaisen koiraharrastuksen puolesta. Kysyinpä yhdeltä heistä hiukan mietteitä.

Pohjois-Lapin puuhanaisen mietteitä

Pirkko Meskanen – Ivalo

Aktiivinen agilityharrastaja, Pohjois-Lapin kovin puuhanainen, yhdistysaktiivi, Lapin harrastusmahdollisuuksien kasvattaja ja uskomaton rautarouva.

Liitoilta kaivattaisiin tukea

Pirkko on kypsempään keski-ikään ehtinyt agiltyharrastaja, joka uurtaa Pohjois-Lapin sydämessä Inarin kunnassa Ivalon kylässä pienen seuran, Pohjois-Lapin Koirakerhon puheenjohtajana. Tämä kauniista kukkamekoistaan ja taitavista bordercollieistaan tuttu rouva on asuttanut Ivaloa jo neljänkymmenen vuoden ajan. Kysyttäessä parhaita puolia asuinseudusta, ne tulevat kuin apteekin hyllyltä: ”Ehdottomasti parasta täällä on rauhallisuus, vapaus ja väljyys. Ei ole jonoja, ei ole kiirettä ja lääniä on ympärillä niin, että jokaiselle riittää.” Seesteisen kuvan antava hiljainen kylänraitti kieltämättä tukee tätä Pirkon lausuntoa.

Entäpä ne huonot puolet? Melko joutuin tähänkin saadaan vastaus kuin tykin suusta. ”Pitkät kisamatkat”, Pirkko toteaa myhähtäen. Täällä on totuttu tekemään asiat itse eikä odottelemaan asioita tapahtuvaksi. Esimerkiksi agilityn seura aloitti 13 vuotta sitten juuri Pirkon aloitteesta. Esteet rakennettiin itse ja kouluttajat tai kouluttaja kouluttautui omakustanteisesti Oulussa ja Torniossa. Tähän Meskanen toivoisikin kädenojennusta liitoilta, sekä Agilityliitolta että Kennelliitolta. ”Täällä, missä pelkästään välimatkojen kustannus voi olla este kouluttajien kouluttautumiselle, olisi erittäin tärkeää, että asialle saataisiin rahallista tukea”, Pirkko toteaa. Samaan hengenvetoon hän toteaa: ”Olisi tärkeää saada tukea myös entistä laadukkaampien koulutusten järjestämiseen. Kun seura maksaa itse kaiken, voi ulkopuolisten kouluttajien haalaaminen tänne saakka käydä ylivoimaiseksi. Pienikin rahallinen tuki esimerkiksi kouluttajien matkakorvauksiin olisi jo iso apu.”

Aina on aikaa kahvitella

Vaikka seuran jäsenmäärä on kasvanut koko Meskasen puheenjohtajakauden ajan ja kymmenessä vuodessa yli kymmenkertaistunut, ei silti puhuta suurista määristä. Vuonna 2008 seurassa oli 8 jäsentä ja tällä hetkellä heitä on 83. Agility on lajeista suosituinta, mutta myös pelastuskoiratoiminta on todella suosittua. Nousevana hittilajina on tällä hetkellä nosework.

Lajikokeilut ovat jäsenistön innostuksen varassa, sillä kaikki koulutus toteutetaan itsenäisesti eikä tässä seurassa ole sitä kuuluisaa ”Joku Muu” -nimistä tyyppiä ollenkaan. Seuralla on käytössään halli, joskin vain noin 175 m2 kokoinen, mutta kukaan ei nurise sen koosta tai alustasta. Ulkona pakkasen huidellessa kolmessakympissä todetaan riemuisasti, että sopu sijaa antaa ja keittiössä on muuten kahavitkin. Hallin lisäksi seuralla on upea, aidattu ja valaistu kenttä, jota aurataan ympäri vuoden ja siellä treenataan aina sään salliessa. Eli silloin kun pakkasta on sen verran, että autot lähtevät vielä käyntiin, jotta utsjokelaisetkin pääsevät liki 200 km treenimatkan taittamaan kohti Ivaloa.

”Kaikkinensa täällä on hyvä olla ja harrastaakin. Meillä on leppoisa porukka ja harrastamisen sosiaalinen puoli onkin täällä isossa roolissa. Treenatessa tai treenipaikalle kokoontuessa aika menettää merkityksen. Saattaa hurahtaa koko ilta, mutta mitäpä siitä. Sehän on hienointa. Kiireettömyys”, Pirkko Meskanen toteaa.

Kuvituskuva. Kuva: Sonja Löfgren

Kaupungit tarjoavat hienot harrastusolosuhteet

Pohjois-Lapin taikaa voi lähteä haistelemaan esimerkiksi kesäkuussa järjestettäviin Yöttömän Yön agilitykilpailuihin. Kyseessä ovat Lapin suurimmat agilitykisat. Parhaimpana vuonna kilpailupäivä lopetettiin klo 02:30 yöllä.Tuolloin kisoissa oli yli 990 starttia.

Itselleni suurin yllätys pohjoisessa on ollut aktiivisten harrastajien määrä. Todella pienissä kunnissa on halleja, ei ehkä häävejä pääkaupunkiseudun valtavien varta vasten koiraurheiluun rakennettujen areenoiden jälkeen, mutta täysin toimivia tiloja, joissa voi säiden piiskatessa treenata suojassa. Eikä kukaan valita, vaikka hallin mittojen vuoksi 40 metrin loppusuoran harjoittelu on pakko jättää ulkokaudelle. Tilat pidetään kunnossa vanhan ajan talkoohengellä eikä kukaan laske talkoopisteitä tai tunteja. Tiloja huolletaan ja varjellaan, koska se on yhteinen etu ja mahdollistaa harrastamisen. Aina ehditään ”ottamaan kahavit”, välillä hallin pikkuruisessa keittiössä, välillä ulkokentän laavussa.

Lisäksi yksi vastaus yhdistää kaikkia seuroja, joiden edustajia haastattelin, ulkona treenataan niin kauan kuin suinkin mahdollista. Yleisesti ottaen täällä on ehkä hiukan tyypillisempää, että ihmisillä on muutamia esteitä kotipihalla ja treenipaikoille on liki aina vapaavuoroja reilusti. Treeneissä käydään matkojen takia ehkä hiukan harvemmin, mutta ne ovat puolestaan hiukan pidempiä ja paikalle saattaa tulla isompi porukka kerralla. Tämä tekee harjoituksista hyvin yhteisöllisiä, mikä on ainakin omasta kokemuksesta todella mukavaa, kun muutoin viikon aikana tavatut ihmiset saattavat rajoittua omaan puolisoon ja postinjakajaan. Paikkojen ja välineiden suhteen täällä vallitsee hyvin voimakkaasti henki, että jos jotain ei ole, se hankitaan tai tehdään. Koska talkoovoimaa on paljon ja ihmiset ovat aktiivisia, ei isojenkaan hankintojen tekeminen useinkaan muodostu ongelmaksi.

Kaupungeilla upea suhtautuminen koiraharrastajiin

Mitä harjoituspaikkoihin taas tulee, ovat pohjoisen kaupungit huomattavasti koiramyönteisempiä kuin etelässä. Esimerkiksi Kemijärvellä koirakerho on saanut kaupungin laidalta mahtavan rannan täysin koirien uimarannaksi ja vesipelastusharjoituksia varten. Vieressä on kenttä tottis- ja agilitytreenejä varten sekä kontti välineiden säilyttämiseen. Sodankylä harjoittelee kaupungin ylläpitämän raviradan alueella, upealla, suurella kivituhkakentällä ja talvella hallissa. Rovaniemen käyttökoirilla on upea tekonurmikenttä huikeissa maisemissa Ounasvaaran hiihtostadionin vieressä. Lisäksi Rovaniemen kaupunki on osoittanut jokaiselle päivälle valaistun koiraladun talvikaudella. Kaupungit myös tukevat koirakerhoja rahallisesti erilaisten tukien kautta. Aika upeaa, kun mietitään etelän kaupunkeja, joissa koiraporukoille ei tunnu löytyvän edes kaukaisinta metsäkorpea treenejään varten.

Omaan harrastamiseen on satsattava aikaa ja rahaa

Josko pohjoisessa on paljon hyvää koiraharrastuksen kannalta, on selvää, ettei harrastaminen voi jatkua täysin entisellään etelään verrattuna. Täällä ei ole yksinkertaisesti mahdollista käydä joka viikonloppu kilpailemassa, kouluttautumassa ja tapahtumissa. Tai kaiketi kaikki on mahdollista, mutta sanotaan, että se muodostuisi kohtuuttoman raskaaksi paitsi itselle, niin myös koirille pitkistä etäisyyksistä johtuen. Tavoitteellinen harrastaminen on haastavampaa, sillä huippuvalmennusta on tarjolla vain vähän ja harvoin. Toisaalta, yhteisöllistä treenaamista ja ajatusten jakamista treeniporukan kesken on tarjolla runsaasti.

Ja kyllä pohjoisessakin käy nimekkäitä, maamme kärkikouluttajia tasaisin väliajoin, mutta nämä vaativat jälleen talkooporukoiden aktiivisuutta sekä suhteellisen paljon rahaa, sillä koulutukset pohjoisessa ovat väistämättä kalliimpia kun etelässä. Sekin lienee yksi erottava tekijä: siinä missä eläminen pohjoisessa lienee joillakin mittareilla halvempaa mm. asumisen puolesta, on harrastaminen hiukan kalliimpaa jo matkojen vuoksi. Harrastusmaksut ovat omalla vertailupohjallani melko lähellä toisiaan – joskin ehkä siinä, missä etelässä asioita maksetaan enemmän omasta pussista, pohjoisessa pyritään tekemään asioita talkoilla.

Lähteet

www.wikipedia.fi
https://www.kennelpiiri.fi/lappi
www.kennelliitto.fi

Aktiivinen koiraharrastaja, jonka lajirepertuaariin kuuluvat mm. agility sekä vesipelastus. Agilityn ylituomari, kasvattaja, aktiivikilpailija. Viiden koiran laumanjohtaja ja lemmikkituotteiden tuotepäällikkö Suomen suurimassa verkkokaupassa. Lauma ja sen johtaja ovat uuden edessä muutettuaan pääkaupunkiseudulta Lappiin, Ylinamman kylään Napapiirin pohjoispuolelle.

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän