Harrastuskoiria karvoihin katsomatta

Perinteitä rikkoen 

Tuttu näkymä: newfoundlandinkoira hyppää kielloista huolimatta kesäpäivänä laiturilta ja haluaa pelastaa uimaan pulahtaneen henkilön tai niityllä bordercollie tuijottaa intensiivisesti paimennettavia lampaita. Nämä näkymät ovat ihan mahdollisia, mutta nykyään perinteisten rotu- ja harrastuslajien yhdistelmien rinnalle on tullut ennakkoluulotonta harrastamista, jossa koira kuin koira saa nauttien harrastaa juuri niitä asioita, joista pitää, myös tavoitteellisesti kokeissa ja kilpailuissa.

Maarit Parkkinen harrastaa viisivuotiaan whippettinsä Meekon kanssa vesipelastusta eli VEPEä, ja he suorittivat kesällä 2021 hyväksytysti SOVEn eli soveltuvuuskokeen, ensimmäisenä whippettinä Suomessa. Meeko on yhden haaveen täyttymys, sillä Parkkinen kiinnostui VEPEstä jo vuonna 2013, mutta harrastuskaveri puuttui. Muutamien vuosien odottamisen jälkeen syntyi Meeko, jonka kanssa hän on päässyt kokeilemaan tätä kiehtovaa lajia eli vesipelastusta. Vesi on elementtinä myös Parkkisen juttu.

Mieleinen tekeminen karvoihin katsomatta

Parkkinen kertoo, että whippet-Meeko saa VEPE-kentillä aikaan yllättyneitä katseita, mutta hän kokee huomion olevan positiivista. Meeko on nopea uimari ja nauttii vedestä sekä VEPEstä. Meeko on riittävän iso ja vahva fyysisesti, jotta se jaksaa esimerkiksi pelastaa hukkuvan tai vetää venettä perässään. Fyysinen koko onkin yksi edellytys, jotta koira selviää kaikista vesipelastuksen liikkeistä. Vesipelastus on noussut yhtä tärkeäksi harrastukseksi Meekolle kuin parivaljakon toinen laji, agility. Parkkinen kertoo, että whippetin kanssa harrastaa VEPEä siinä missä muillakin uimisesta pitävillä roduilla, mutta huonolla säällä treenaaminen ei onnistu, tuuli ja kylmyys eivät sovi Meekolle. 

Myös Karoliina Kärkkäinen kertoo sään olevan suurin haaste harrastaessaan koiransa Etan kanssa. Etta on corgi, joka on palannut perinteiden äärelle, vaikka muut corgit ovat sieltä jo lähteneet, Etta nimittäin paimentaa. 

Takaisin alkujuurille

Corgi on alunperin työkoira ja haluan tuoda sen esille, kertoo Kärkkäinen. 

Vaikka corgit ovat alunperin paimenkoiria, tavoitteellista paimentamista näkee harvemmin ja monet pitävätkin corgia enemmän seurakoirana. Kärkkäinen kuvailee corgien olevan varmoja ja määrätietoisia paimenia eli Etta saa lampaat herkästi liikkeelle. Joskus määrätietoisuutta ja jääräpäisyyttä on liikaakin, jolloin Etta on sitä mieltä, että se tietää paremmin. Tämä piirre viehättää Kärkkäistä, hän pitää siitä, että koiralla on myös omia ajatuksia. 

Kuten vesipelastuksessa niin myös paimennuksessa koiran fyysinen koko voi luoda joissain tilanteissa haasteita. Lyhytjalkainen Etta ei voita lampaita juoksuvauhdissa, eli se ei saa lampaita kiinni, jos lampaat pääsevät karkuun. Lyhytjalkaisuus on taas Etan etu nautojen paimennuksessa. Kärkkäinen tiivistääkin, että harrastuksessa ohjaajan työ on löytää omasta koirastaan vahvuudet, kuten paimennuksessa Etan luontainen määrätietoisuus ja varmuus, ja samalla huomioida tilanteet, joissa koiralla on haasteita, kuten ennakoida tilanteet, joissa lampaat voisivat päästä karkuun. 

Me tehdään mistä tykätään – muiden nauruista huolimatta

Me tehdään mistä tykätään, kertoo Henna Lappi. Lappi on kohdannut ennakkoluuloja agilitykentillä saksanseisoja Ykän kanssa. Naurahtelut eivät ole estäneet tätä parivaljakkoa jatkamasta agilityn harrastamista valjakkourheilun rinnalla. Lappi kertoo, että Ykä nauttii niin valtavasti harrastuksestaan, että rotu- ja lajiyhdistelmä ei ole koskaan kaduttanut eikä hanskoja olla lyömässä tiskiin. Haasteita Ykä kohtaa ison kroppansa hallitsemisessa esimerkiksi puomilla, mutta Ykän nopeus ja valjakkourheilun tuomat lihakset ovat edukseen kisakentillä. Lappi on harjoituttanut sitä, että Ykä katsoo eteenpäin eikä ohjaajaan sekä valjakkourheilussa että agilityssa, koska silloin kehonhallinta esimerkiksi esteiden päällä on helpompaa ja vältytään loukkaantumisilta. Erityisesti yksi asia on opittu jo valjakkourheilusta: Ykä jaksaa odottaa kadehdittavan säntillisesti lähtölupaa myös agilityn lähdössä.

Myös Johanna Heimanin koirilla on useampia eri harrastuslajeja, jotka ovat tukeneet toinen toisiaan. Heiman on entinen kouluratsastaja, ja siksi hän pitää erityisen paljon pilkuntarkasta kilpatottelevaisuudesta eli TOKOsta. Hän on aloittanut harjoittelun koiriensa kanssa TOKOlla ja laajentanut sen jälkeen muihin harrastuslajeihin. Nykyään Heimanin koira Tupla on moninkertainen näyttelyvalio, viisinkertainen valio harrastuslajeissa ja uunituore suomenmestari koiratanssin HTM:ssä. Heimanin rotuvalinta on entlebuchinpaimenkoira ja koska rotu on sen verran harvinaisempi, ei Heiman ole kokenut kohdanneensa ennakkoluuloja missään harrastamassaan lajissa, ellei lasketa rodun ulkonäön perusteella tehtäviä yleistyksiä: kömpelö ja liian raskas koira. Heimanin koirat ovat nopeasti osoittaneet nämä ennakkoluulot vääriksi, sillä entlebuchinpaimenkoirilla on karjakoirina luonnostaan hyvä kehonhallinta, jota Heiman on vielä vahvistanut lajitreeneissä. Tupla on yksi esimerkki siitä, että useilla eri roduilla voi pärjätä, valioitua ja voittaa mestaruuksia.

“Kun ottaa rodun, jota kukaan ei tunne, voi harrastaa mitä vaan”

Johanna Heiman

Entlebuchinpaimenkoira on harvinaisempi rotu ja alunperin työkoira karjatiloilta, mutta se tunnetaan nykyään enemmän seurakoirana. Heiman kertoo, että parasta rodussa on, että entlet ovat suurella sydämellä omistajansa koiria, eli ovat välinpitämättömiä vieraita kohtaan, mikä auttaa esimerkiksi liikkurihäiriöiden sietämisessä kilpailukentillä. Heiman aloitti harrastamisen TOKOsta, josta hän lisäsi koirilleen häiriönsietoa ja rutiinia kilpailemiseen, mutta kun lajin liikkeet oli opittu valiotasolle asti, oli aika etsiä uusia haasteita. Tupla on opetellut lajin toisensa perään, niin Suomessa kuin ulkomailla, ja Johanna etsii aina jotain uutta opeteltavaa sekä koiralleen että itselleen. Siksi Heiman kertoo koiratanssin viehättävän lajina eniten. Koiratanssissa voi aina opettaa lisää asioita ja myös haastaa itseään ohjaajana eli miettiä, miten liikun ja esiinnyn itse, kuvailee Heiman.

“Koira yleensä innostuu siitä mistä ohjaajakin”

Maarit Parkkinen

Perinteitä ei tarvitse aina kunnioittaa, vaan monille koiraroduille voi esitellä monipuolisesti eri lajeja, jos vain ohjaajalla riittää mielenkiintoa ja innostusta. Into ja treeneistä nauttiminen voivat samalla tuoda menestystä, varsinkin jos nauttii oman itsensä voittamisesta. “Koira yleensä innostuu siitä mistä ohjaajakin”, kertoo Maarit Parkkinen ja Henna Lappi jatkaa: 

“Aina tavoitteellisen harrastamisen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että pitää voittaa kaikki. Saksanseisojalla ei välttämättä voiteta suomenmestaruutta, mutta voimme tehdä samoissa kilpailuissa oman agilityhistoriamme parhaan tuloksen”.

Toimittaja Sanni Lempiäinen

---

MAINOS Lisää suosikkeihin