Etusivu Tagit Työkoira

Tagi: työkoira

Virkakoiran valinta on viranomaistahon ja kasvattajan yhteistyötä

0
Ihan ensimmäiseksi lyhyt alustus. Kirjoitan aiheesta, vaikka en virkakoiria työni puolesta valitse, mutta pidän aihetta kuitenkin niin tärkeänä, että tästä pitää kirjoittaa. Kaikki kirjoituksen...

Homekoira-alalla toimiminen vaatii laajaa tietotaitoa ja yhteistyötä

Olen Jenna Knuutinen, pirkanmaalainen Sastamalassa asuva homekoirayrittäjä. Olen toiminut homekoirayrittäjänä vuodesta 2012. Ohjauduin alalle alun perin koira-alalta. Lähdin opiskelemaan vuonna 2007 koira-alan ammattilaiseksi Kannuksen...

Oikeissa hajutöissä

Koirien ilmiömäistä hajuaistia hyödynnetään niin Suomessa kuin maailmalla monenlaisten asioiden etsimiseen ja tunnistamiseen. Monelle ammattilaiselle koira on tärkeä työväline, joka tehostaa yrittäjän toimintaa tai...

Poliisikoira Vito epäiltyä jäljestämässä

Mitä tapahtuu, kun poliisin epäilemä henkilö karkaa metsään ja paikalle tulee koirapoliisi? Poliisitube on julkaissut hienon videon poliisikoira Viton harjoitustehtävästä, mistä pääsee seuraamaan, kuinka...

Työkoiran motivointi ja koulutus

SporttiRakki kävi Suomen Homekoirayhdistyksen järjestämällä luennolla, jonka aiheena oli työkoiran motivointi ja koulutus. Luennoitsijana toimi maailmallakin arvostettu eläinnäyttelijöiden kouluttaja ja eläintietokirjailija Tuire Kaimio. Kaimiolla...

Uusimmat artikkelit

Kisajännitys, luento

Nettiluento ti 26.5. – Kisajännitys – Maria Matilainen

0
Tiistai 26.5.2026 klo 18.30-20.30 – Kisajännitys Tällä luennolla keskitymme jännitykseen, mikä on tuttu tunne monelle koiraharrastajalle – niin kilpailuissa kuin treeneissäkin. Tässä koulutuksessa tarkastellaan, mitä...