Blogi: Pennun kanssa mukaan agilityn lajiharjoituksiin

0
3745

Aiemmissa artikkeleissa Pentu tulee taloonMiten ensimmäiset viikot sujuvat ja Erilaisia perustaitoja pennun kanssa kävin läpi pikkupentuaikaa, jolloin vasta harjoitellaan yhdessä olemista ja oppimista. Tässä artikkelissa käyn läpi, miten pennun kanssa edetään varsinaisten agilityn lajiharjoitusten pariin.

Perustaidot oltava kunnossa

Oppimaan oppiminen, käyttäytymisten tarjoaminen, luvan odottaminen ja vapautusvihjeen oppiminen, vierellä kulkeminen, siirtymiset, rauhoittuminen ja oman vuoron odottaminen (ks. edellinen artikkeli Erilaisia perustaitoja pennun kanssa) on oltava kunnossa.

Näiden lisäksi pennun kanssa on harjoiteltu kehonhallintaa erilaisten tasapainotehtävien parissa ja luonnossa vapaana juosten, palkkautuminen ja yhteistyö koiranohjaajan kanssa toimii, häiriöiden sietäminen onnistuu erilaisissa ympäristöissä ja koira on fyysisesti kehittynyt (huomioi kasvulevyjen sulkeutuminen, mikä koirasta/rodusta riippuen voi kestää hyvinkin pitkään).

Hyppytekniikkaa ensin

Pennun voi tutustuttaa hyppytekniikan saloihin jo varsin varhaisessa vaiheessa. Tällöin rimojen sijaan käytetään ns. ponnareita (esim. halkaistuja viemäriputkia). Koirien hyppytekniikan asiantuntijana tunnetuksi tullut Susan Salo mm. suosittelee (ks. kirja Susan Salo: Jumping Grid Workbook, Puppy Jumping DVD) tutustuttamaan pennun hyppytekniikan pariin 4-6 kuukauden iässä. Tämä kuitenkin on yksilöllistä, eivätkä kaikki pennut ole tuossa iässä valmiita aloittamaan hyppytekniikkakoulutusta. Mm. pennun tasapaino, kehonhallinta ja motoriikka ratkaisee, onko se valmis hyppytekniikkaharjoituksiin. Tällöin hyppytekniikkaharjoitusten tarkoituksena nimenomaan on tutustuttaa pentua harjoituksiin ja luoda iloa hyppäämiseen.

Discon kanssa kokeilimme ensimmäisen kerran set point -hyppytekniikkaharjoitusta, kun koiralla oli ikää puoli vuotta. Treenissä auttoi hyvin se, että pennulla oli perustaitojen treenauksen myötä lähdössä pysyminen hyvin kunnossa sekä into juosta lelulle. Katseen kääntäminen kohti edessä olevaa lelua oli alkuun hieman hakusessa, mutta se korjaantui nopeasti sillä, että vapautus lelulle tuli vasta sitten, kun katse kääntyi kohti lelua, kuten perustaitoja tehtäessäkin on ollut tapana.

Set point -harjoitus on hyppytekniikan perusharjoitus, jota kannattaa tehdä säännöllisesti läpi koiran agilityuran. Pennun kanssa harjoitellaan sitä, että se oppii itse oikean tavan hypätä pää alhaalla, selkä kaarella ja jalat yhdessä. Pennun kasvaessa voidaan ponnari korvata rimalla, joka asetetaan pennun ranteen korkeudelle. Myöhemmin tässä harjoituksessa riman korkeutta kasvatetaan pikkuhiljaa kohti kisakorkeuksia. Hyvää harjoituksessa on se, että se lisää koiran itseluottamusta suorittaa este oikein, sillä koira opettelee painonsiirtoa sekä raajojen että kehonhallintaa liikkeen eri vaiheissa. Tarkoituksena harjoituksessa on, että koira ponnistaa takajaloillaan sen sijaan, että se etupainoisesta asennosta hakisi vauhtia hypylle. Luonnollisesti lähtöasentoon on siis kiinnitettävä huomiota. Lisäksi harjoitus on hyvä siinä mielessä, että se kertoo, mitä koira osaa ja mihin se pystyy, koska se joutuu lähtemään hyppyyn vauhditta.

Tässä video Discon (6 kk) ensimmäisestä hyppytekniikkaharjoituksesta:

Set point -harjoituksen lisäksi yksi perusharjoituksista on perussarja, missä laitetaan viisi (tai myöhemmin useampi) hyppyestettä peräkkäin yhtä pitkin välimatkoin, mutta matalilla rimoilla. Kokeilin tätäkin harjoitusta Discon kanssa, mutta se oli hyppytekniikan osalta sen verran kamalaa katsottavaa, että päätin keskittyä Discon kanssa tässä vaiheessa kehonhallinnan lisätreeneihin ja hyppytekniikan osalta set point -harjoitukseen.

Esteisiin tutustuminen

Kun pentu osaa tarjota toimintoja, se oppii nopeasti tarjoamaan mm. siivekkeiden välistä läpimenemistä tai putkeen sinkoamista. Putken osalta helpointa on lähteä liikenteeseen sillä, että kuljetetaan koira (pantasiirrolla, lelulla leikkien tai namimagneetilla) lähelle suoraa lyhyttä putkea ja katsotaan, mitä koira alkaa tarjota. Kun koira tarjoaa putkea kohti olevaa käyttäytymistä, palkitaan se siitä. Palkkion suunta kannattaa olla kohti putkea ja jos koira jo tässä vaiheessa menee läpi putkesta, niin koiran linjalle eteen lentävä lelu on varsin hyvä palkkio.

Kun koira tarjoaa suoraan putkeen menemistä läheltä, voidaan putkeen ottaa vähän etäisyyttä ja vapauttaa koira siirrosta kauempaa. Lisäksi kannattaa vaihdella lähetyskulmia, eli koira joutuu lopulta etsimään putkensuun. Tässä on hyvä hetki myös nimetä putken suorittaminen. Kun suora putki sujuu, voidaan putkeen lisätä hieman mutkaa. Se mistä huolehtisin, on tarkkailla, miten koira liikkuu alustalla putkesta tullessaan ja sinne mennessään. Liukastumiset nuorella koiralla eivät ole kovin hyvä juttu, minkä takia omissa treeneissämme olen putkitreenaamista rajoittanutkin. Kun putki kerran vetää niin hyvin koiraa puoleensa, niin sitä voi hyvin käyttää häiriönä, kun tehdään niitä muita perustaitoja.

Tällä videolla Discon kanssa muutamia putkeen juoksemisia:

Hyppyesteen osalta periaate on samanlainen. Koiran kanssa mennään lähelle siivekkeitä, ja palkitaan siitä, kun koira kohdistaa toimintaa siivekkeitä kohti. Palkkion suunta kannattaa olla eteenpäin siivekkeiden välistä. Omaa sijaintia kannattaa vaihdella, jotta koira oppii hakeutumaan siivekkeiden välistä eri kulmista. Samoin etäisyyttä kannattaa ottaa myös mukaan.

Tässä yksi video, missä teemme siivekkeiden läpi menemistä vaihdellen etäisyyttä:

Hyppyesteen suorittaminen kannattaa myös vihjeistää. Itse esimerkiksi aion opettaa koiralle sanalliset vihjeet suorittaa edessä olevia linjoja. Jos koiran linja jatkuu eteenpäin suoraan, tälle tulee oma vihje. Jos koiran linja kääntyy tiukasti kohti ohjaajaa, tälle tulee oma vihje. Jos koiran linja kääntyy loivasti kohti ohjaajaa, tälle tulee oma vihje. Samoin jos koiran linja kääntyy poispäin ohjaajasta, tälle tulee oma vihje. Luonnollisesti myös vihjeet esteen suorittamiselle takaa riippuen siitä, mihin rata jatkuu ja missä ohjaaja sijaitsee, tulee omat sanalliset vihjeensä. Vihjeiden tuleva käyttö kannattaa siis jo tiedostaa, kun koiralle opettaa hyppyesteen suorittamista.

Ohjauskuviot? Pienet radanpätkät?

Lajiharjoittelun osalta ohjauskuvioita voi ja kannattaa harjoitella ilman esteitä. Ja jos ohjauskuviot ovat itselle uusia, niin ehdottomasti myös ilman koiraa. Ympyrätyöskentelyn avulla voi harjoitella puolenvaihtoja, kuten koiran siirtyminen ulkokehältä sisäkehälle ja toisinpäin sekä koiran siirtyminen ohjaajan vasemmalta puolelta ohjaajan oikealle puolelle sekä toisinpäin. Lisäksi ilman esteitä pystyy harjoittelemaan kiihdyttämisen ja jarruttamisen perustaidot. Ja kun mukaan ottaa vielä kartioiden kiertämistä, voidaan niiden avulla harjoitella myös vaativampia ohjauskuvioita, kunhan pennun kasvuvaihe on mennyt ohitse ja tiukkoja kääntymisiä on turvallista harjoitella.

Discon osalta agilityn lajiharjoittelun suunnitelma on sikäli selvä, että harjoittelemme edelleen perustaitoja pennun ollessa 9 kuukauden ikäinen. Perustaitoja ei voi koskaan harjoitella liikaa, ja toisaalta niiden harjoitteleminen voidaan viedä astetta pidemmälle lisäämällä sopivasti häiriöitä ja ottamalla mukaan eri sanallisiin vihjeisiin reagoimista. Näistä tulee olemaan apua, kun siirrymme oikeasti tekemään radanpätkiä kentälle. Hyppytekniikkaharjoitukset tulevat olemaan mukana ohjelmistossa ja teemme niitä 1-2 kertaa kuukaudessa tuoden mukaan pikkuhiljaa myös eri harjoituksia set pointin ja perussarjan oheen. Ratatreenien tekeminen tulee mukaan vasta, kun koira on kropaltaan “valmis” ja hyppytekniikka kunnossa (huom. hyppytekniikkaharjoitusten tekeminen jatkuu säännöllisesti koko koiran uran ajan).

Vielä muistettavaa

Pennun kanssa vältettäviä ovat mm. kontaktiesteharjoittelu esteillä ja korkeat hypyt (iskutyyppinen kuormitus) ja pujottelu (pehmytkudoksille vääntöä tuottavat liikkeet). Pohjataitoja näille voi harjoitella ilman esteitä, esim. pysäytyskontakteja ajatellen korokeharjoituksia tai juoksukontaktia ajatellen maton läpi juoksemista. Ja pujottelun taidot on helppoa ja nopea opettaa koiralle sitten, kun sen aika on, esimerkiksi 2×2-menetelmällä.

Ja kannattaa myös muistaa, että jossain vaiheessa todennäköisesti iskee se teinivaihe päälle, jolloin helposti tuntuu, että mikään ei enää suju ja että koiraa kiinnostaa kaikki muu. Tällöin kannattaa muistaa helpottaa harjoitusta ja palata tekemään niitä perusjuttuja, joita pentuaikoinakin tuli tehtyä. Uutta oppii kyllä oppimaan, ja kun koiralla on sopiva mielentila, niin se myös oppii ne uudet jutut nopeasti!

(Alkuperäinen artikkeli kirjoitettu kesällä 2018.)


MAINOS
Koiraharrastamista vuodesta 2001 alkaen, mm. pelastuskoiratoiminnassa (hälytysryhmässä olin mukana edesmenneiden suomenlapinkoirien Viiman ja Myryn kanssa), agilityssä ja nose workissä. Harrastuskavereinani ovat suomenlapinkoira Kero (synt. 12/2012) sekä bordercollie Disco (synt. 10/2017). Keron kanssa on tehty pelastuskoirajuttuja, mutta aktiivisesti harrastamme enää agilityä sekä nose workkia. Uuden oppiminen, itsensä kehittäminen, koiran oivallusten seuraaminen ja onnistumiset haasteiden jälkeen kiehtovat erityisesti, kun harrastuskumppanina on koira!

Kommentoi

Kirjoita kommentti
Kirjoita nimesi tähän