Etusivu Tagit Treenivinkit

Tagi: treenivinkit

Ratatreeniä – koiralle vai ohjaajalle?

1
Jostain kumman syystä tuntuu, että historia toistaa itseään. Tuskastuin aikoinaan agilitytreeneissä siihen, että valtaosa treenikavereistani halusi tehdä rataa ja vain rataa, kun minua olisi...

FAQ. Mikä ihmeen operantti?

Edellisen kirjoitukseni johdosta käydyn keskustelun innoittamana ajattelin, että voisi olla hyvä hieman avata, mitä operantilla koulutuksella oikeastaan tarkoitan. Koetan tässä kirjoituksesta avata joitakin keskeisiä...

Uusiminen – uhka vai mahdollisuus?

Rally-tokossa voi uusia tehtävän kaksi kertaa radan aikana. Saman kyltin voi siis uusia kahdesti tai kaksi erillistä kylttitehtävää kerran. Laskupää pitää kuitenkin olla kunnossa,...

Miten päästä koiratanssissa alkuun?

Koiratanssia pääsee nykyään harjoittelemaan erilaisten koirakoulujen koulutuksissa tai jopa nettikurssien avulla, mutta lajia voi treenata itsekseenkin. Aloittelevan harrastajan kannattaa katsella paljon Youtubesta koiratanssivideoita. Niistä...

Blogi: Ihan(an) kamala lähtökyltti

Rally-tokon valmennusrenkaan leirillä huhtikuun lopulla käytiin läpi varsin monella esiintyvää lähtöongelmaa. Ajattelin kirjoitella omia ajatuksiani kisarataan valmistautumisesta ja lähtökyltille siirtymisestä. Kuulin vähän aikaa sitten erään...

Blogi: Agilitytreeneihin valmistava lämppäsarja

0
Agilitytreeneihin kuuluvat olennaisena osana alku- ja loppuverryttelyt, joiden merkitystä ei voi olla korostamatta liikaa. Ulkona tehtävän alkuverryttelyn (15-30 min kävelyä, ravia, laukkaa, spurtteja, ympyrätyöskentelyä...

Blogi: Ensimmäistä kertaa hakumetsässä

0
Kevään tultua lumet ovat lähteneet sulamaan ja paljastaneet altaan taas mahtavat treenimetsät, ja monella hinku metsälajien pariin on tähän vuodenaikaan kovimmillaan. Allekirjoittaneen mielestä palveluskoirahaku...

Huippukuntoon monipuolisella treenillä

Ovatko toiset koirat luontaisesti nopeampia ja ketterämpiä? On varmasti totta, että toisten koirien fyysinen kapasiteetti on parempi huippuagilityä silmällä pitäen, mutta on pidettävä mielessä,...

Vältä yleisimmät virheet rally-tokossa

0
Viimeisen vuoden aikana olen toiminut useasti epävirallisten rally-tokokilpailuiden tuomarina. Tuomarin vaativassa tehtävässä olen tehnyt havaintoja radalla tapahtuvista virheistä. Tässä kirjoituksessa valotan muutamaa eniten silmieni...

Uusimmat artikkelit

Kisajännitys, luento

Nettiluento ti 26.5. – Kisajännitys – Maria Matilainen

0
Tiistai 26.5.2026 klo 18.30-20.30 – Kisajännitys Tällä luennolla keskitymme jännitykseen, mikä on tuttu tunne monelle koiraharrastajalle – niin kilpailuissa kuin treeneissäkin. Tässä koulutuksessa tarkastellaan, mitä...