Miten päästä koiratanssissa alkuun?
Koiratanssia pääsee nykyään harjoittelemaan erilaisten koirakoulujen koulutuksissa tai jopa nettikurssien avulla, mutta lajia voi treenata itsekseenkin. Aloittelevan harrastajan kannattaa katsella paljon Youtubesta koiratanssivideoita. Niistä...
Pennun ensimmäiset viikot uudessa kodissa
Pennuntuoksuisissa unelmissa näkee ruusuisen tulevaisuuden kauniisti käyttäytyvän koiran kanssa. Usein pennuntuoksun mukana katoaa kuitenkin unelmat ja tilalle astuu haasteet. Koira vetää hihnassa, räyhää muille...
TOKO SM 2017 kisattiin Vantaalla
Lauantaista sunnuntaihin 27.-28.5. kilpailtiin tokon suomenmestaruudesta niin joukkue- kuin yksilötasolla Ojangossa Vantaalla. SporttiRakki oli koko viikonlopun paikan päällä mukana kisatunnelmassa ja taltioimassa monelle ikimuistoisia...
Lakeuksilla tokoillaan suurella syrämmellä
Kerromme tarinoita koiraharrastajien arjesta ja elämästä. Tämän viikon tarina on Viikon Yhdistys. SporttiRakki kävi kurkistamassa Seinäjoen ja Ilmajoen seudulla harrastavan toko-yhdistyksen Lakeuden Tokoilijoiden (LATO)...
Blogi: Ihan(an) kamala lähtökyltti
Rally-tokon valmennusrenkaan leirillä huhtikuun lopulla käytiin läpi varsin monella esiintyvää lähtöongelmaa. Ajattelin kirjoitella omia ajatuksiani kisarataan valmistautumisesta ja lähtökyltille siirtymisestä.
Kuulin vähän aikaa sitten erään...
Olkanivelen alue on yksi yleisimmistä urheilukoiran vauriokohdista
Ensimmäisessä osassa käsitellään lihasten, jänteiden ja ligamenttien rakennetta ja normaalia toimintaa sekä lihas- ja jännevaurioita.
Lihasvaurion tutkimisen haasteena on, että vaurio ei välttämättä ilmene ontumana....
Kisamatkalle ulkomaille? Osa 1: valmistautuminen matkaan
Houkuttaako ajatus ulkomaanmatkasta koiran kanssa? Oletko harkinnut kisareissua ulkomaille esimerkiksi arvokisojen vuoksi tai ulkomaisten valionarvojen toivossa? Haluaisitko lähteä muuten vaan lomailemaan ulkomaille ja ottaa...
Mitä tehdä, kun koira ei keskity ja kierrokset vaan nousevat?
Mitä tehdä, kun koira ei keskity ja kierrokset vaan nousevat? Kun koira alkaa mennä niin ylikierroksilla, että se vaan roiskii tehtävät ilman minkäänlaista yhteistyötä...
Noutajat veivät mukanaan metsästyskoirapuolelle
Viikon Tarina -juttusarja alkaa! Ensimmäisellä viikolla tarinana Viikon Urheilija. Kerromme tarinoita koiraharrastajien arjesta ja elämästä. SporttiRakki kävi jututtamassa metsästyskoiraharrastaja Sirpa Peltolaa, jonka laumaan kuuluvat...















