paras_mittari_on_onnellisuus

Menestyksen paras mittari on onnellisuus

Vuoden alussa on tapana asettaa tavoitteita. Näin tekevät myös monet koiranohjaajat. Pohditaan, mitä tuloksia halutaan, mihin kokeisiin on tarkoitus osallistua tai millaisia titteleitä on...
vesa-pekka-jurvelin_valjakkourheilu_valjakkohiihto

Valjakkourheilun aloittaminen pennun kanssa

Meidän laumaan tuli viime keväänä kaksi uutta vetokoiran alkua, Superman ja Robin. Pennut ovat nyt n. 11 kk ja 10,5 kk vanhoja ja olemme...

Do as I do – tee perässä!

Do as I do on sosiaaliseen oppimiseen, erityisesti matkimiseen, perustuva koulutusmenetelmä, jossa koira opetetaan havainnoimaan ihmisen käyttäytymistä ja toistamaan se perässä. Menetelmän avulla koiralle...
stressinpurkutalkoot_syyskuu_hihnalenkki

Blogi: Stressinpurkutalkoot

Istuessani viime perjantaina Koirakoulu Vision lattialla Ässää sylissä pidellen huomasin, että jotain oli muuttunut. Kyseessä oli Tommy Wirénin vetämän arkitottelevaisuuskurssin ensimmäinen kerta, ja sen...
pennun_ensimmäisetviikot_kohtitulevaa

Blogi: Ensimmäiset viikot pennun kanssa

Aiemmassa artikkelissani (ks. Miten valmistautua pennun tuloon?) pohdiskelin, millaisia etukäteisvalmisteluita olisi hyvä tehdä tai ainakin tiedostaa, kun perheeseen on tulossa pentu. Tiettyjä käyttäytymisiä on hyvä...
pklajit_jälki_jälkikoira_2

Nettiluento 14.3. – Jäljen perusharjoitteita, Johanna Franzén

Ke 14.3. Johanna Franzénin pitämällä nettiluennolla käydään läpi erilaisia vaihtoehtoja jäljen perusharjoitteiden tekemiseen. Luento tarjoaa erilaisia vinkkejä ja ideoita jäljen peruskouluttamisen työkalupakkiin, josta jokainen voi valita itselleen ja koiralleen sopivimmat. Luento sopii erityisen hyvin aloitteleville tai jo jonkin verran kokemusta omaaville metsäjälki- ja pelastuskoiraharrastajille. Luennoitsijana Johanna Franzén. Franzénilla on kahdentoista vuoden monipuolinen kokemus harrastus-, kilpailu- ja työkoiratehtävistä. Lajikokemusta löytyy niin suojelusta ja PK-kansallisista lajeista kuin kansallisesta ja kansainvälisestä pelastuskoiratoiminnastakin. Tämä on Franzénin kaksiosaisen jälkiluentosarjan ensimmäinen osa. Toinen osa ”Vinkkejä kokeneen koiran jälkiharjoitteluun” pidetään to 26.4. Luento löytyy nyt tästä artikkelista tallenteena katsottavaksi ja se on jäsenille ilmainen, mutta tarvitset jäsenyyden sen katsomiseen. Lue luennosta lisää tapahtumakalenteristamme.

To access this post, you must purchase Jäsenyys 12 kk, Jäsenyys 6 kk or Jäsenyys 3 kk.
unnetila_tunteet_koiraurheilu_mentaalivalmennus

Tunteet ja tunnesäätely koiraurheilussa

Tunteet ovat biologisia reaktioita, jotka tuntuvat eri puolilla kehossa. Tunteet syntyvät geneettisesti ja biologisesti ja osin oppimisen ja ympäristön kautta. Lapsi oppii vanhempiaan havainnoimalla,...

Blogi: Laiskat ajat – tauko toimii motivaation kohottajana

Tiedättehän kuinka monesti koiraharrastuksissa sanotaan, että tauko tekee hyvää? Olen itsekin todennut sen moneen kertaan ja pyrkinytkin tarjoamaan koirille taukoja - jos ei kokonaan...

Valjakkohiihdon ja yhdistetyn SM-kilpailut 2018

"Kollaa kestää ja koirat juoksee!" Kontiolahdessa hiihdetään tänä viikonloppuna lujaa, kun ampumahiihtostadionilla järjestetään valjakkohiihdon ja yhdistetyn SM-kilpailut. Koirakoita on kilpailussa mukana yli 60. Luokkia on...

Uusimmat artikkelit

Nettiluento ti 16.12. – Treenitauko – uhka vai mahdollisuus? – Maiju...

0
Luennolla käsitellään pennun fyysistä kasvua ja kehitystä sekä sopivan liikunnan suunnittelua pennulle, kun tavoitteena on tulevaisuudessa koiraharrastuksiin osallistuminen. Luennoitsijana eläinten kouluttaja ja eläinfysioterapeutti Milka Tauru. Lue luennosta lisää tapahtumakalenteristamme.