Agilityn hassunhauska gamblers-kisamuoto
Suomessa tunnettujen hyppy- ja agilityratojen lisäksi maailmalla tunnetaan myös muita agilitykisatyyppejä. Yksi niistä on hassunhauska gamblers. Gamblers kuuluu esimerkiksi Australian Shepherd Club of American...
SporttiRakin tähtäin on koiraurheilun ilo
Me teimme sen!
Ajatus SporttiRakista syntyi vajaa vuosi sitten. Palvelusta, jossa koiraurheiluväki voisi yhdistää voimansa ja tuottaa yhdessä hienon tietopankin koko harrastusväen käyttöön. Jakaa tietoa...
Blogi: Road trip Skotlannissa osa 1: Tarbet & An Ceann Mòr
Tiistaina 8.8. heräsin auringonnousun aikaan valmistautuakseni road tripille lähtemistä varten. Kyseisenä päivänä täytin 17 vuotta, joten kuten edeltävinäkin vuosina, olimme valinneet äitini kanssa uuden...
Peruutustehtävät rally-tokossa – treenivinkit!
Treeneissä tee peruutus aina pidemmän matkan verran kuin kisatilanteessa.
Rally-tokossa peruutustehtäviä on kahdenlaisia
VOI-luokan tehtävässä koira peruuttaa ohjaajan vierellä yhdessä ohjaajan kanssa, 3 ohjaajan askeleen...
Blogi: Kiekkoviidakko – kuinka valita sopiva frisbee?
On lähes sanomattakin selvää, että koirafrisbeeharrastuksessa olennaisin asia on koiran lisäksi tietysti frisbee. Mistä sitten oikein voi tietää, millainen kiekko on juuri sille omalle...
Sienikoiran hajutyöskentely ilostuttaa arjessa
Koiran erinomainen hajuaisti on mainio apuväline monenlaisissa tehtävissä. Oman koiran kouluttaminen sienten etsimiseen voi tuottaa sienestystä harrastavalle omistajalle paljon iloa. Koiran kanssa sienestys onkin...
Ravintolisistä on tullut osa aktiivikoirien ruokintaa
YHTEISTYÖSSÄ VITABALANSIN KANSSA
Ravintolisät ovat löytäneet tiensä harrastuskoirien ruokakuppeihin enenevissä määrin viime vuosina. Jututimme yhteistyökumppanimme Vitabalansin myynti- ja markkinointipäällikkö Mervi Salmelaa, joka vastaa koirille suunnatusta...
Koira hyötyy venyttelyistä – ohjeita kotivenyttelyyn!
Terve koira venyttelee omatoimisesti useamman kerran päivässä. Olet varmasti nähnyt, kuinka koirasi makuulta noustessa venyttää itseään liu'uttamalla etujalkoja eteenpäin ja nostamalla takaosan ylöspäin, jolloin...
Vankilahuumekoirien PM-kilpailut 4.-6.9. Keravalla
Rikosseuraamusalan huumekoiratoiminnalle 2017 on merkittävä vuosi. Suomen vankiloiden huumekoiratoiminta täyttää tänä vuonna kaksikymmentä vuotta. Samanaikaisesti Pohjoismaiset vankilahuumekoirien mestaruuskilpailut tulevat kymmenen vuoden ikään.
Tänä vuonna vankilahuumekoirien...















